Wilberforce pyrki parlamenttiurallaan ajamaan sosiaalisia uudistuksia ja erityisesti parantamaan tehdastyöläisten asemaa[1]. OrjakaupanBrittiläisen imperiumin alueella kieltäviä lakialoitteita hän teki 18 vuoden ajan, kunnes laki lopulta hyväksyttiin 1807. Hänen aloitteestaan asia tuli esille myös Wienin kongressissa, ja tuloksena oli orjakaupan kieltäviä kansainvälisiä sopimuksia.[2] Wilberforcella oli merkittävä vaikutus parlamentin vuonna 1813 tekemään päätökseen sallia lähetyssaarnaajien pääsy Intiaan.[3] Orjien vapauttamisesta imperiumin alueella päättänyt laki hyväksyttiin 1833. Politiikasta jo vetäytynyt Wilberforce kuoli pian lain hyväksymisen jälkeen. Hänet on haudattu Westminster Abbeyyn.[1]
Perhesuhteet
Vuonna 1797 William Wilberforce meni naimisiin Barbara Spoonerin kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä ja neljä poikaa. Yksi Wilberforcen pojista oli piispa Samuel Wilberforce.[4][3]
