Ziad Ben Mactouf Jaziri (arab. زياد جزيري, s. 12. heinäkuuta 1978 Sousse, Tunisia) on tunisialainen entinen jalkapalloilija. Hyökkääjänä pelannut Jaziri oli aktiiviurallaan myös Tunisian maajoukkueen vakiopelaajia.
Seurajoukkueura
Jaziri aloitti uransa vuonna 1998 kotikaupunkinsa joukkueessa Étoile Sahelissa Tunisian pääsarjassa, Ligue Professionnelle 1:ssä. Hänen oli tarkoitus siirtyi kaudeksi 2002–2003 Al-Ahliin Saudi-Arabiaan, mutta siirron epäonnistuttua Jaziri pelasi vielä kauden kotimaassaan ennen siirtymistään kahdeksi kaudeksi Turkin Superliigan Gaziantepsporiin. Tämän aikana hän pelasi myös Uefa Cupissa kolme ottelua vuonna 2004 ja teki Turkin pääsarjassa kahden kauden aikana 17 maalia 49 ottelussa. Kaudeksi 2005–2006 Jaziri siirtyi Ranskaan Troyesiin, joka pelasi Ligue 1 sarjatasolla. Ensimmäisellä kaudella Jaziri pelasi 23 ottelua, mutta onnistui maalinteossa vain viidesti. Seuraavalla kaudella hän pelasi valmentajansa päätöksellä poikkeuksellisesti harvemmin hyökkääjänä ja enimmäkseen keskikentän laidalla. Troyesin pudottua samalla kaudella Ligue 2:een Jaziri erosi seurasta.
Heinäkuussa 2007 Jaziri allekirjoitti kolmevuotisen sopimuksen Al Kuwait SC:n kanssa.[1] Hänet nimitettiin samalla joukkueensa kapteeniksi. Jaziri voitti joukkueessa ensimmäisellä kaudellaan liigamestaruuden sekä Crown Prince Cupin. Hän sijoittui myös maalitilastossa kolmanneksi yhdeksällä maalilla. Kauden päätteeksi hän päätti lopettaa uransa.
Maajoukkueura
Maajoukkueessa Jaziri esiintyi ensi kerran 22. joulukuuta 1999 Ghanaa vastaan pelatussa ottelussa. Sittemmin hän kuului maan vakiohyökkääjiin 2000-luvun alussa ja edusti maataan vuoden 2002 ja 2006 MM-kisoissa. Hän pelasi yhteensä kuusi ottelua MM-kisatasolla ja teki niissä yhden maalin vuoden 2006 MM-kisoissa Saudi-Arabiaa vastaan.
Jaziri oli myös voittamassa Afrikan-mestaruutta Tunisialle vuonna 2004. Tuolloin hän teki turnauksessa kaksi maalia joista toinen syntyi loppuottelussa Marokkoa vastaan.
Jaziri pelasi 64 maaottelua ja teki niissä 14 maalia.
Saavutukset
Tilastot
Seura
|
Kausi
|
Liiga
|
Cup
|
Eurocup
|
Yhteensä
|
Ottelut
|
Maalit
|
Ottelut
|
Maalit
|
Ottelut
|
Maalit
|
Ottelut
|
Maalit
|
ES Sahel
|
1998–2003
|
-
|
-
|
-
|
-
|
-
|
-
|
-
|
-
|
Yhteensä |
- |
- |
- |
- |
- |
- |
- |
-
|
Gaziantepspor
|
2003–2004
|
22
|
7
|
1
|
2
|
6
|
0
|
29
|
9
|
2004–2005
|
27
|
10
|
2
|
0
|
-
|
-
|
29
|
10
|
Yhteensä |
49 |
17 |
3 |
2 |
6 |
0 |
58 |
19
|
Troyes
|
2005–2006
|
21
|
5
|
1
|
0
|
-
|
-
|
22
|
5
|
2006–2007
|
23
|
1
|
1
|
0
|
-
|
-
|
24
|
1
|
Yhteensä |
44 |
6 |
2 |
0 |
- |
- |
46 |
6
|
Al Kuwait
|
2007–2008
|
15
|
9
|
15
|
1
|
4
|
0
|
34
|
10
|
Yhteensä |
15 |
9 |
15 |
1 |
4 |
0 |
34 |
10
|
Uralla yhteensä |
108 |
32 |
20 |
3 |
10 |
0 |
138 |
35
|
Maaottelumaalit
#
|
Päivämäärä
|
Pelipaikka
|
Vastustaja
|
Tilanne
|
Lopputulos
|
Kilpailu
|
1
|
22. huhtikuuta 2000
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Mauritania
|
1 – 0
|
4 – 2
|
MM-karsinta 2002
|
2
|
7. lokakuuta 2000
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Gabon
|
2 – 0
|
3 – 0
|
AM-karsinta 2002
|
3
|
28. tammikuuta 2001
|
Stade Municipal, Pointe-Noire, Kongo
|
Kongon tasavalta
|
2 – 1
|
2 – 1
|
MM-karsinta 2002
|
4
|
25. helmikuuta 2001
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Kongon demokraattinen tasavalta
|
2 – 0
|
6 – 0
|
MM-karsinta 2002
|
5
|
25. helmikuuta 2001
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Kongon demokraattinen tasavalta
|
4 – 0
|
6 – 0
|
MM-karsinta 2002
|
6
|
20. toukokuuta 2001
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Norsunluurannikko
|
1 – 1
|
1 – 1
|
MM-karsinta 2002
|
7
|
17. kesäkuuta 2001
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Gabon
|
2 – 0
|
4 – 1
|
AM-karsinta 2002
|
|
24. tammikuuta 2004
|
Stade El Menzah, Tunis, Tunisia
|
Ruanda
|
1 – 0
|
2 – 1
|
AM-kisat 2004
|
|
14. helmikuuta 2004
|
Stade 7 Novembre, Radès, Tunisia
|
Marokko
|
2 – 1
|
2 – 1
|
AM-kisat 2004
|
|
9. lokakuuta 2004
|
Chichiri, Blantyre, Malawi
|
Malawi
|
1 – 2
|
2 – 2
|
MM-karsinta 2006
|
14
|
14. kesäkuuta 2006
|
Allianz Arena, München, Saksa
|
Saudi-Arabia
|
1 – 0
|
2 – 2
|
MM-kisat 2006
|
Lähteet
Aiheesta muualla