Tämä artikkeli käsittelee taruolentoa. Artikkeli musiikkikappaleesta, katso Zombie (kappale). Filosofisesta ajatuskokeesta kertoo artikkeli filosofinen zombi.
Yhtään ”oikeaa” zombia ei ole päästy tutkimaan. Mahdollisten todellisten zombien on väitetty kärsivän mielenterveyden häiriöistä, kuten katatonisesta skitsofreniasta, joka on tulkittu paluuksi haudan takaa.
Afrikkalaisperäinen voodoo-uskonto vallitsi Haitissa vapaasti maan itsenäistyttyä ja pitkälti samalla eristäydyttyä muusta maailmasta vuodesta 1804 lähtien.[2] Vuonna 1810 sana zombie mainittiin ensimmäisen kerran englanninkielisessä kirjassa History of Brazil, jossa se viittasi länsiafrikkalaiseen jumalaan. Afrikasta zombimytologia levisi Haitiin, missä uskottiin yleisesti noituuteen. Haitissa zombien uskotaan olevan bokoriksi tai hounganiksi kutsuttujen voodoo-pappien kuolleista tuomia ihmisiä. Joskus zombiksi muuttaminen oli rangaistus, mutta usein heidät tarkoitettiin orjiksi.[3]
Yhdysvaltalainen William Seabrook kirjoitti Haitissa asuttuaan vuonna 1929 kirjan The Magic Island, jolla hän toi Haitin zombi-perinteen muun maailman tietoisuuteen. Seabrook kuvaili zombit kuulemansa perusteella "sieluttomiksi ihmisruumiiksi, yhä kuolleiksi mutta haudasta nostetuiksi, noituudella eläväntapaiseksi palautetuiksi; he ovat vainajia, jotka on saatu kävelemään, käyttäytymään ja liikkumaan kuin olisivat elossa". Zombeja käytettiin Seabrookin mukaan orjina. Heidän kasvonsa olivat ilmeettömät ja tyhjät, katse sokea ja tuijottava.[4] Pian Seabrookin kirjan julkaisun jälkeen zombiet alkoivat näkyä yhdysvaltalaisessa populaarikulttuurissa. Ensimmäisiä esiintymisiä oli Kenneth Webbin näytelmä Zombie, joka sai ensi-iltansa New Yorkissa 1932.[5]
Clairvius Narcissen tapaus
Vuonna 1980 ilmestyi haitilaiseen kylään mies, joka väitti olevansa haitilaisessa sairaalassa toukokuun toisena päivänä vuonna 1962 kuollut Clairvius Narcisse. Narcisse kertoi olleensa tajuissaan, mutta halvaantunut oletetun kuolemansa aikana, hän oli jopa nähnyt tohtorin peittävän kasvonsa lakanalla. Narcisse väitti, että bokor (noita) oli herättänyt hänet henkiin ja tehnyt hänestä zombin. Sairaala oli dokumentoinut Narcissen sairauden ja kuoleman. Tiedemiehet pitivät häntä siksi mahdollisena todisteena haitilaisista zombeista. Narcissen tapaus oli lähtölaukaus 1980-luvun zombitutkimukselle, jolloin antropologi Wade Davis matkusti Haitille tutkiakseen mikä voisi aiheuttaa zombien kaltaisen tilan. Wade Davis väitti 1980-luvulla Haitilla tekemiensä tutkimusten perusteella, että kuoleman kaltainen tila saatiin aikaan pallokalan myrkyllä.[6] Muut tutkijat ovat suhtautuneet Davisin tutkimuksiin epäillen ja hänen tutkimustuloksensa on kyseenalaistettu.[7] Davis kirjoitti Narcissen tapauksen pohjalta kirjan The Serpent and the Rainbow vuonna 1985, jonka pohjalta ilmestyi vuonna 1988 Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva Käärme ja sateenkaari.
Populaarikulttuurissa zombi on henkiin herätetty ruumis, joka ei muista mitään, on yleensä hyvin kömpelö ja jonka ainoa tehtävä on syödä kaikki elävä mikä sen eteen sattuu. Usein zombit himoitsevat aivoja, mutta sille ei ole mytologista pohjaa. Zombeja ja niiden kaltaisia olentoja on käytetty hahmoina kauhukirjallisuudessa ainakin 1900-luvun alusta: Weird Talesiin kirjoittaneista aihetta käsittelivät muun muassa Cthulhu-mytologian yhtenäistänyt August Derleth[8] ja Conan barbaarin luoja Robert E. Howard joka kirjoitti aiheesta kaksi novellia ja artikkelin.[9][10]Juri Nummelin on toimittanut suomalaisia zombinovelleja sisältävän kokoelman Tuhansien zombien maa: Tarinoita elävistä kuolleista ja Suomesta.
Kirjallisuutta paremmin tunnettu zombifiktion laji on kuitenkin elokuva; paremmin kreivi Draculana tunnettu Bela Lugosi tähditti Valkoinen zombi -elokuvaa jo vuonna 1932.[11] Eräs legendaarisimmista zombielokuvista on George A. Romeron pienellä budjetilla tekemä Elävien kuolleiden yö sekä sen jatko-osat, jotka loivat nykyisin populaarikulttuurissa tyypillisen zombin prototyypin.[12] Myös Lucio Fulci sai mainetta zombielokuvillaan.
Videopeli- ja elokuvateollisuudessa zombit ovat suosittuja massahirviöitä, jotka hyökkäävät useimmiten ryhmässä tai suurissa laumoissa, esimerkkinä Resident Evil -pelit ja niiden pohjalta tehdyt elokuvat. Quake oli yksi ensimmäisistä peleistä, joissa zombeja esiintyi – siinä ne paiskoivat pelaajaa omasta ruumiistaan repimillä lihankimpaleilla.
Pienoinen zombi-buumi koettiin 2000-luvun alussa jolloin ilmestyivät aihetta käsitelleet elokuvat 28 päivää myöhemmin (2003) ja I Am Legend (2007), Max Brooksin kirjat Zombi – taistelijan opas (alk. 2003) ja World War Z: An Oral History of the Zombie war (2006) ja sarjakuva The Walking Dead (2003).
Zombit herättää henkiin usein avaruussäteily tai jokin keinotekoinen kemikaali tai virus. Zombit ovat lähes aina ihmisiä, mutta toisinaan kuvataan myös eläinzombeja. Tyypillinen zombi on voimakas ja kestää suuretkin fyysiset vauriot, mutta myös hidasliikkeinen ja vähä-älyinen.[12] Zombi tapetaan vaihtelevin tavoin; joskus ne voi tappaa siinä missä tavallisenkin ihmisen – näin esimerkiksi Lucio Fulcin elokuvissa The Beyond ja City of the Living Dead. Useimmiten sen voi kuitenkin tappaa ainoastaan joko tuhoamalla sen aivot,[12] tappamalla sen herättäjän tai katkaisemalla selkärangan. Tarun mukaan zombin voi vapauttaa kirouksesta, jos sen huulet koskettavat suolaa.
Zombit fantasiassa
Taiteilijan näkemys zombista.
Rooli- ja miniatyyripeleissä zombit palvelevat usein epäkuolleiden armeijoiden sotilaina luurankojen kanssa. Yleisesti fantasiakirjallisuudessa zombi nostetaan kuolleista loitsun avulla. Tämä voidaan myös toteuttaa usealle ruumiille kerralla. Perinteisissä rooli- ja miniatyyripeleissä zombit, kuten muutkin vähäisemmät epäkuolleet, ovat usein persoonattomia eivätkä kykene oppimaan kuin korkeintaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Zombilordeja saattaa myös ajoittain nousta haudoistaan johtamaan kauhistuttavia armeijoita valloittamaan maata.
Christie, Deborah & Lauro, Sarah Juliet: Better off Dead : The Evolution of the Zombie As Post-Human. New York: Fordham University Press, 2011. ISBN 9780823250868
Viitteet
↑zombi.Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
↑Wade Davis: The Serpent and the Rainbow: A Harvard Scientist's Astonishing Journey into the Secret Societies of Haitian Voodoo, Zombis, and Magic. Simon & Schuster, 1985. ISBN-978-0-684-83929-5.
↑August Derleth : Talo magnoliain katveessa (The House in the Magnolias, Weird Tales 1932)
↑Sadelehto, Markku (toim. & esip.): Outoja Tarinoita 4. Jalava, 1992.
↑Howardin novellit olivat Kyyhkyt Helvetistä (Pigeons from Hell) ja Musta Canaan (The Black Canaan). Artikkelin nimi oli Kelly the Conjure-Man (”Poppamies Kelly”).
.jpg)
