Andrei Ivanovitš Jerjomenko (ven. Андре́й Ива́нович Ерёменко, 14. lokakuuta (J: 2. lokakuuta) 1892 Harkova – 19. marraskuuta 1970 Moskova) oli neuvostoliittolainen sotilas ja Neuvostoliiton marsalkka.
Elämä
Jerjomenko joutui kutsuntojen kautta Venäjän keisarikunnan armeijaan vuonna 1913. Hän taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Romanian rintamalla, jossa Itävallan offensiivi lyötiin takaisin. Vasta Saksan tuki loi liikkuvan asemasodan. Vallankumouksen alettua Jerjomenko liittyi puna-armeijaan, sen kuuluisaksi tuleviin Semjon Budjonnyin ratsujoukkoihin. Leningradin ratsuväkikoulun koulutuksen hän sai joko sisällissodan aikana tai sen jälkeen.
Jerjomenko valmistui esikuntaupseeriksi Frunzen sotilasakatemiasta vuonna 1935. Sen jälkeen hän toimi muun muassa armeijan komentajana Itä-Aasiassa.
Puolan miehitys
Vuonna 1940 Jerjomenko johti 6. ratsuväkiarmeijan miehittämään Puolan itäosat. Tässä eteen tuli saksalaisille pian tutuksi tuleva logistiikan vaikeus – polttoainetta piti toimittaa joukoille lentokuljetuksin.
Suuri isänmaallinen sota
Operaation jälkeen Jerjomenko komensi Transbaikalin sotilaslääniä, kunnes kahdeksan päivää Saksan hyökkäyksen jälkeen hänet kutsuttiin Josif Stalinin puheille. Jerjomenko matkusti Aasiasta Moskovaan ensin junalla mutta tajusi, että ehkä olisi syytä käyttää lentokonetta. Hänen edeltäjänsä, Saksan keskimmäisen hyökkäysvoiman torjunnan johtaja kenraali Dmitri Pavlov oli teloitettu epäonnistuneena, tehtäväänsä kykenemättömänä.
Jerjomenko aloitti sitkeän puolustuksen, jossa improvisoitiin muun muassa Molotovin cocktailin (fosforia ja bensiiniä pullossa, joka syttyy pullon hajottua ilman tulilankaa) käyttö. Smolenskin puolustuksesta tuli avainkysymys. Tässä taistelussa Jerjomenko haavoittui, mutta jatkoi johtamista. Stalinin urut eli Katjuša-rakettiase oli tässä taistelussa ensi kertaa käytössä.[1]
Haavoittuminen johti kutsuun Stalinin luo, ja tämä antoi Jerjomenkon valita seuraavan rintamansa – Brjansk. Syksyllä 1941 hän tuli Saksan hyökkäystä torjuvan Brjanskin rintaman 4. iskuarmeijan komentajaksi.
Lokakuussa 1941 Saksa aloitti operaatio Taifuunin, jolla oli tarkoitus miehittää Moskova. Jeremenkon joukot perääntyivät vastahyökkäyksiä tehden. Saksan voimat kuluivat ja hyökkäys pysähtyi.
13. lokakuuta 1941 Jerjomenko haavoittui uudestaan, nyt vakavasti. Hänet evakuoitiin Moskovaan sotasairaalaan, missä hän oli useita viikkoja.
Tammikuussa 1942 hän sai 4. iskuarmeijan komentajuuden. Hän haavoittui taas neuvostojoukkojen vastahyökkäysten aikana. Hän jatkoi nyt joukkojen johtamista kieltäytyen sairaalahoidosta. Vuonna 1942 hän johti Stalingradin taistelussa tätä rintamanosaa menestyksellisesti estäen Erich von Mansteinin joukkojen yritykset pelastaa kaupunkiin saarretut saksalaiset.
Vuonna 1944 Jerjomenko edesauttoi Kertšin niemimaalle tekemällään hyökkäyksellä Krimin niemimaan valtausta. Kesällä 1944 hän johti 2. Baltian rintamaa ja valloitti muun muassa Riian. Vuonna 1945 Jerjomenko hyökkäsi 4. Ukrainan rintaman komentajana Karpaattien yli Slovakiassa olevia saksalaisjoukkoja vastaan.
Sodan jälkeen
Toisen maailmansodan jälkeen Andrei Jerjomenko toimi sotilaspiirin komentajana Länsi-Siperiassa ja Pohjois-Kaukasuksella. Hänet nimitettiin marsalkaksi vuonna 1955.
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
