Dante uskoi olevansa Pohjois-Italian Arno-joen seudun roomalaisten sotilaiden perillinen. Historiallista tukea tälle väittämälle ei ole olemassa. Varhaisin tunnettu Danten esi-isä on Adamo Elisei, jonka kahdesta pojasta toinen oli firenzeläinentoiseen ristiretkeen osallistunut Cacciaguida degli Elisei. Ilmeisesti hän sai surmansa kesken ristiretkeä Pyhällä maalla, nykyisen Israelin seudulla.
Cacciaguida avioitui Aldighiera degli Alighierin kanssa. Suhteeseen syntyneen Alighiero I Elisein jälkeläiset Bello ja Bellincione olivat suvun ensimmäisiä, jotka omivat isoäitinsä suvun nimen Alighieri. Tästä eteenpäin suvun jäsenet olivat Alighierejä. Bellincione sai kolme jälkeläistä, joista Alighiero II tulisi olemaan Danten isä ja Donna Bellan hänen ensimmäinen puoliso ja samalla Danten äiti. Bellan sukulaisyhteyksistä ei ole kunnollisia lähteitä.[2] Hänen isänsä kuitenkin tiedetään olleen Durante Scolaro.
Danten synnyinpäivästä ei ole olemassa suoraa mainintaa. Danten teoksia tutkimalla on kuitenkin onnistuttu selvittämään, että hän syntyi noin toukokuun ja kesäkuun loppujen välisenä aikana vuonna 1265. Jumalaisen näytelmän Helvetti-osa alkaa sanoilla ”Elomme vaelluksen keskitiessä / ma harhaelin synkkää metsämaata”, minkä katsotaan tarkoittavan Danten olevan 35-vuotias, sillä Raamatun, Psalmin 90 mukaan ihmisen elämän pituus on keskimäärin 70 vuotta. Tarinan tiedetään alkavan pitkäperjantaina vuonna 1300 eli synnyinvuodeksi saadaan pääteltyä 1265. Jumalaisen näytelmän osa Paratiisi sisältää mahdollisen viitteen siitä, että Dante olisi syntynyt Auringon saapuessa kaksosten tähdistöön: ”Se soppi, josta meill' on kiista tuima, / myös näkyi merineen ja vuorinensa, / kun kiersin kanssa iki-Kaksoisien.” (22. laulu, säkeet 151–154) Tällöin Dante olisi siis syntynyt noin 21. toukokuuta – 20. kesäkuuta.[4][5]
Hänet kastettiin San Giovannin kastekappelissa Firenzessä vuonna 1266 ja ristittiin Durante degli Alighieriksi (Durante Alighierin suvusta). Danten nuoruusvuosista on olemassa äärimmäisen vähän tietoja, mutta tietoa on saatu muun muassa hänen teoksistaan.
Danten ollessa 14-vuotias hänen äitinsä menehtyi ja isä meni uusiin naimisiin Lapa di Chiarissimo Cialuffin kanssa. Uuteen suhteeseen syntyivät Francesco-poika ja Gaetana-tytär.[2] Näiden kahden sisaruspuolen lisäksi Dantella oli isänsä ensimmäiseen avioliitoon syntynyt, mutta nimeltään tuntemattomaksi jäänyt sisko, joka avioitui Leone Poggi -nimisen miehen kanssa. He saivat Andrea-pojan,[6] joka oli yhtenä lähteenä kun Giovanni Boccaccio laati Danten elämäkertaa. On mahdollista, että Danten lapsuus oli onneton ja että hän tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Hän oli sitä vastoin äärimmäisen kiinnostunut eri taiteen aloista. Hänen kerrotaan muistaneen VergiliuksenAeneis-eepoksen ulkoa ja harrastaneen musiikkia sekä kuvataiteita. Myöhemmässä elämänsä vaiheessa Dante opiskeli filosofiaa kerjäläissääntökunnan ylläpitämässä koulussa. Filosofian vaikutus on ilmeinen, sillä hän lainaa Aristotelesta teoksissaan lähes 300 kertaa. Samaan aikaan Dante kiinnostui logiikasta ja luonnontieteistä.[7]
Danten elinaikana Firenzen poliittista ilmapiiriä sävytti guelfien ja ghibelliinien välinen taistelu. Guelfit ajoivat paavillista valtaa kun ghibelliinit katsoivat vallan kuuluvan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan maallisille hallitsijoille. Tilanne oli ollut vielä 1260-luvun alussa guelfien kannalta tappiollinen (Montapertin taistelu), mutta vuonna 1266 Ranskan ja paavin tuella guelfit onnistuivat kääntämään tilanteen voitolliseksi Beneventossa. Dante oli taisteluissa mukana guelfien puolella ratkaisevassa Campaldinon taistelussa Arezzon ghibelliinejä vastaan vuonna 1289. Ghibelliinit oli nyt lyöty, mutta guelfit joutuivat sisäisiin ristiriitoihin. Guelfit jakaantuivat kahteen leiriin: Vieri dei Cerchi johtamiin valkoisiin ja Corso Donatin mustiin guelfeihin. Valkoiset, joihin Dantekin kuului, ajoi Roomasta vapaampaa hallintoa kun mustat tukivat paavin valtaa.
Danten äidin kuolemasta oli kulunut vasta neljä vuotta, kun hänen isänsä kuoli vuonna 1283. Isä jätti perinnöksi mittavan omaisuuden. Dante avioitui 18-vuotiaana lapsuudenystävänsä ja kihlattunsa Gemma di Manetto Donatin kanssa. Kuten tuohon aikaan oli tapana, olivat avioliitot järjestettyjä ja aviopuolisoiden todelliset ihastuksenkohteet olivat muualla. Näin oli Dantenkin tapauksessa, sillä hän oli rakastunut Portinari-naapuriperheen häntä itseään vuotta nuorempaan Beatrice-tyttäreen (Bice), jota kohtaan Danten rakkaus oli syntynyt jo 9-vuotiaana.[8] Danten ja Beatricen välistä rakkautta kuvastaa se, kuinka Dante viittaa häneen runoissansa. Donatista taas ei löydy mainintaa yhdestäkään runosta.
Isänsä kuoleman aikaan hän sai kirjoitettua ensimmäisen sonetin Vita nuova -teosta varten. Hän sai muutamilta kulttuurihenkilöiltä palautetta siitä, mukaan lukien Guido Cavalcantilta, josta tuli ajan myötä Danten parhain ystävä. Teoksensa hän sai valmiiksi joskus vuosina 1292–1294, jota ennen hän oli opiskellut runoutta. Hän laati teosta yhteensä lähes kymmenen vuoden ajan. Tämä italiankielinen hovirakkausteos sisältää 42 lyhyttä proosamuotoista kappaletta kommentaareineen 25 teoksen sonetista, joiden lisäksi yksi ballata ja neljä canzonea. Teos kuvaa Danten ja Beatricen välistä platonista rakkautta ja heidän ensitapaamistaan sekä Danten kokemaa kurjuutta, kun ei kyennyt naimaan häntä. Viimeisessä, kesken jääneessä canzonessa Dante kuvaa Beatricen kuolemista. Hänet Dante kuitenkin tapaa vielä uudelleen Jumalaisessa näytelmässä. Teos on hyvin henkilökohtainen ja jopa elämäkerrallinen Danten nuoruusvuosista. Käyttämänsä kielellisen ilmaisun hän oli saanut vaikutteita Guido Guinizzellilta.
Maanpaossa
Danten patsas Firenzessä. Enrico Pazzi, 1865.
Dante aloitti poliittisen uransa vuonna 1295 päästyään Firenzen hallintovirkamieheksi sekä diplomaatiksi. Virkamiehenä hän muiden muassa johti hetken aikaa alueen teidenkunnostushankkeita. Aluksi Firenzen politiikassa valkoiset guelfit näyttivät olevan niskan päällä, mutta paavi Bonifatius VIII lupasi tukea mustia valtaamalla Firenzen heille takaisin.
Vuonna 1301 Valois’n Kaarle matkasi Toscanaan rauhanneuvottelijana. Matkallaan hänen odotettiin pistäytyvän myös Firenzessä. Firenzessä oltiin epäileviä sen suhteen, sujuisiko Kaarlen käynti ilman ongelmia. Epäiltiin liittoa paavin, mustien ja Kaarlen välillä, mikä johtaisi mustien hyökkäykseen kaupunkiin. Tätä varten kaupunginvaltuusto lähetti lähettiläitä Roomaan selvittämään paavin aikeita. Yksi näistä lähettiläistä oli Dante.
Danten ollessa vielä Anagnin kaupungissa Rooman läheisyydessä Kaarle hyökkäsi 1. marraskuuta 1301 Firenzeen. Hänen joukkonsa tekivät kaupungissa tuhotöitä kuuden päivän ajan. Uusi hallitus muodostettiin ja Dante määrättiin kahdeksi vuodeksi maanpakoon sekä maksamaan sakko. Sakkoa hän ei suostunut maksamaan, koska ei katsonut olevansa syyllinen mihinkään ja myös siksi, että mustat guelfit olivat ottaneet hänen Firenzeen jääneen omaisuutensa haltuunsa. Dante langetettiin elinikäiseen maanpakoon. Jos hän palaisi vielä Firenzeen, tultaisiin hänet uhkauksen mukaan polttamaan roviolla. Lähes 700 vuotta Danten kuoleman jälkeen, vuonna 2008 Firenze pahoitteli rangaistusta, ja tuomiot peruttiin lopullisesti keväällä 2021 symbolisessa uusintaoikeudenkäynnissä.[9][10][11]
Maanpakonsa aikana Dante vaelsi pitkin Pohjois-Italiaa asuen etupäässä Veronassa ja Ravennassa, missä sittemmin kuoli. Dante toimi maanpakonsa aikana aktiivisesti valkoisten riveissä suunnitellen vielä muutamia yrityksiä kaapata Firenze. Yritykset epäonnistuivat petosten vuoksi. Dante ei unohtanut kirjallisuutta, vaan kirjoitti De vulgari eloquentia -teoksen ja Il Convivio -tietokirjan. Jälkimmäinen teos oli italiankielinen ja se oli aidosti tarkoitettu koko kansalle, myös oppimattomalle väestölle.[12] Samalla hän valottaa omia poliittisia ja filosofisia ajatuksiaan. Lisäksi hän viittaa kerran vanhempiinsa Il Convivio -teoksessa, selittäen kirjoittavansa italiaksi, koska hänen vanhempansa käyttivät sitä tutustuessaan toisiinsa. Hän tunsi sen vuoksi kiitollisuudenvelkaa italian kieltä kohtaan, koska ilman sitä häntäkään ei olisi ollut.[13] Tämä ei ehkä pidä täysin paikkaansa, sillä Danten Cavalcanti-ystävällä oli ilmeisen suuri osa kielen valinnassa.[2] 1310-luvun alussa Dante sai valmiiksi monarkiaa puolustavan De Monarchia -teoksen. Dante ryhtyi samalla myös laatimaan Jumalaista näytelmää.
Danten viimeisten vuosien olinpaikoista ei ole varmaa tietoa. Vuoteen 1313 asti hän elätteli toivetta poliittisten pyrkimystensä toteutumisesta. Vuonna 1311 asia edistyikin, kun keisari Henrik VII Luxemburgilainen saapui Italiaan ja hänet kruunattiin Italian kuninkaaksi. Dante toivoi keisarin palauttavan Firenzen ja koko Italian moraalisen ryhdin. Muutamat ruhtinaskunnat nousivat kuitenkin kapinaan, ja vuonna 1313 keisari kärsi ratkaisevan tappion ja kuoli. Sen jälkeen Dante keskittyi kokonaan kirjallisiin töihinsä.[3]
Teokset
William-Adolphe Bouguereau, Dante ja Vergilius, 1850. Harhaoppinen ja huijari on tuomittu ikuiseen kamppailuun Helvetissä.
Danten tuotannon ehdoton pääteos on hänen vuosina 1308–1321 kirjoittamansa Jumalainen näytelmä (ital.Divina Commedia, alun perin nimeltään vain Commedia[3]). Se on allegorinen kertomus kristitynkuolemanjälkeisestä elämästä. Dante kertoo teoksessa kulkemisestaan helvetin ja kiirastulen läpi paratiisin kirkkauteen. Helvetissä ja kiirastulessa hänen oppaanaan toimii Vergilius, ja hän näkee niissä suuren joukon historiallisia henkilöitä ja aikalaisiaankin. Paratiisissa Danten oppaana on hänen rakastettunsa Beatrice. Dante rakensi teokseensa rakenteen, joka on monimuotoisempi kuin keskiajan retoriikan säännöt olisivat sallineet. Hän pyrki saavuttamaan Raamatun merkityksellisen monitasoisuuden. Niinpä Jumalaisessa näytelmässä voi havaita useita merkitystasoja.[3]
Dante kirjoitti myös teoreettisia tekstejä, joiden aihevalinnat vaihtelivat retoriikastamoraalifilosofiaan ja politiikkaan. Esimerkkeinä tällaisista teoksista ovat ajan poliittista tilannetta pohtiva De monarchia sekä kansankielisyyden ja latinan kielen suhdetta kartoittava De vulgari eloquentia. Danten toinen tunnetuksi tullut teos on hovirakkautta käsittelevä prosimetrum-muotoinen eli runollista sekä suorasanaista tekstiä yhdistelevä Vita nuova.
Dante kirjoitti teoksensa kansankielellä, italiaksi. Italiankielisen tuotantonsa vuoksi Dantea pidetään ”italian kirjakielen isänä”, koska kieli oli vielä tuossa vaiheessa varsin nuori, sillä ensimmäinen tunnettu italiankielinen teksti on 900-luvulta. Dante käytti kirjakielen pohjana lähinnä Firenzen alueen murteita. Hän poikkesi muista keskiajan kirjailijoista ja runoilijoista, jotka käyttivät tuotantonsa pääkielenä latinaa, joskin Dantenkin tuotannossa on latinankielisiä teoksia.
Jumalainen näytelmä. 1, Helvetti. Suom. Eino Leino. WSOY, 1912–1914.
Jumalainen näytelmä. 2, Kiirastuli. Suom. Eino Leino. WSOY, 1912–1914.
Jumalainen näytelmä. 3, Paratiisi. Suom. Eino Leino. WSOY, 1912–1914.
Vita nuova = Uusi elämä. Suom. Tyyni Haapanen-Tallgren. WSOY, 1920.
Jumalainen näytelmä=Divina commedia. Suom. Elina Vaara. WSOY, 1963.
Jumalainen näytelmä. Suom. Eino Leino; kuv. Gustave Doré. Karisto, 1980.
Kansankielestä. Suom. Päivi Mehtonen ja Jaana Vaahtera. Faros, 2021.
↑ abDalibor Brozović ja Tomislav Ladan, Hrvatska enciklopedija, Miroslav Krleža Lexicographical Institute, , 9 272 s. (verkkoversio). Tieto on haettu Wikidatasta.
Dante Alighieri: Vita nuova (Uusi elämä). ((Vita nuova, noin 1294.) Suomentanut Tyyni Haapanen-Tallgren. Esipuheen kirjoittanut V. A. Koskenniemi) Porvoo: WSOY, 1920. Näköispainos: Helsinki: Ntamo, 2013. ISBN 978-952-215-458-3. Google Books.
Dante Alighieri: Kansankielestä. ((De vulgari eloquentia, noin 1302–1305.) Suomentanut Päivi Mehtonen ja Jaana Vaahtera.) Helsinki: Faros, 2021. ISBN 978-952-571-088-5
Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä. (Divina Commedia, noin 1308–21.) Suomentanut Elina Vaara. Johdannon ja selitykset laatinut Tyyni Tuulio. Kuvittanut Gustave Doré. 3. painos (1. painos 1963) Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23912-7
_-_2022-08-31_-_3.jpg)
