Tenoriäänellä laulanut Fredi aloitti laulajanuransa 1960-luvun alussa, ja hän nousi Suomen tunnetuimpien kevyen musiikin esittäjien joukkoon vuosikymmenen loppupuolella. Fredin suurimman menestyksen aikaa levylaulajana oli 1970-luku. Neljää häneltä vuosina 1972–1975 julkaistua albumia myytiin yhteensä lähes 200 000 kappaletta. 1980-lukua lähestyttäessä Fredin suosio alkoi vähitellen hiipua, eikä hänen levyistään mikään noussut enää vuoden 1977 jälkeen Suomen albumilistalle. Fredi kuitenkin jatkoi levyttämistä uudelle vuosituhannelle asti. Hänen viimeisekseen jäänyt albumi julkaistiin vuonna 2007. Fredi edusti SuomeaEurovision laulukilpailussa vuosina 1967 ja 1976.
Fredi esiintyi 1960-luvulta lähtien myös laulu- ja viihdekvartetti Kivikasvoissa, jonka tv-show’sta tuli yksi 1970-luvun katsotuimmista tv-ohjelmista Suomessa. Lisäksi Fredi sävelsi musiikkia sekä itsensä että toisten suomalaisartistien laulettavaksi.
Mikkelissä syntynyt Matti Siitonen asui 1950-luvun lopusta lähtien Hämeenlinnassa.[3] Siellä hän tutustui muutamiin muihin rockmusiikkia harrastaneisiin nuoriin miehiin ja alkoi opetella kitaransoittoa.[4] Hän myös kävi vuoden verran opiskelemassa kontrabasson soittamista musiikkiopistossa.[5] Pian Hämeenlinnaan muuttamisensa jälkeen Siitonen kohtasi siellä tulevan levytuottajan, iskelmäsanoittajan ja yhteistyökumppaninsa Veikko ”Vexi” Salmen.[6] Nuoruudessaan Siitosella ei ollut tarkoitusta lähteä musiikkiuralle, eikä hänellä ollut silloin muutenkaan suunnitelmia tulevaisuutensa varalle.[7]
Vuonna 1960 Siitonen perusti Five Pennies -nimisen folkmusiikkiyhtyeen, joka esiintyi satunnaisesti Hämeenlinnassa ja sen lähiympäristössä saavuttamatta kuitenkaan merkittävää mainetta.[4] Yhtye viihdytti yleisöä muun muassa Siitosen opiskelupaikan Hämeenlinnan lyseon useissa juhlissa.[6] Hämeenlinnassa Siitonen myös soitti Kauko Viitamäen orkesterissa ja kävi erään kitaristikaverinsa kanssa säestämässä saksalaista pianistia ravintola Hälläpyörässä.[5] Siitonen valmistui ylioppilaaksi keväällä 1964 ja ehti toimia lyhyen aikaa ravintolamuusikkona ennen kuin lähti saman vuoden syksyllä suorittamaan asevelvollisuuttaan.[4]
Armeija-aikana Siitosta alettiin kutsua Frediksi, koska hänen koettiin muistuttavan vantteran ulkoisen olemuksensa perusteella Kiviset ja Soraset -piirrossarjan Retu Kivistä eli Fred Flintstonea. Siitonen otti lempinimekseen muodostuneen Fredin sittemmin myös taiteilijanimekseen.[4] Siitonen tutustui reserviupseerikurssia suorittaessaan kolmeen muuhun musiikkia harrastavaan upseerikoulutettavaan: Georg Dolivoon, Ilkka Lähteenmäkeen ja Ismo Sajakorpeen.[4][8] Nämä neljä kurssitoveria perustivat The Stone Faces -viihdyttäjäkvartetin, jonka nimi suomennettiin myöhemmin Kivikasvoiksi.[4] Siitosen lyseotoveri Markku Veijalainen on kertonut pitävänsä eräänlaisena Kivikasvojen esiasteena Siitosen varhaisempaa, humoristisesti esiintynyttä Five Pennies -yhtyettä.[9]
1960-luvun puolivälissä Siitonen keikkaili kotiseutunsa tanssilavoilla osana ”hämeenlinnalaiskoplaa”, johon kuuluivat hänen lisäkseen Vexi Salmi, Irwin Goodman, Markku Veijalainen, Kai Hyttinen ja Tapani Lehikoinen eli Eddy.[6] Siitonen on kertonut, ettei hänen ja toisen hämeenlinnalaisen ”protestilaulajan” Irwin Goodmanin välille syntynyt minkäänlaista kilpailutilannetta.[5]
Samoihin aikoihin Suomeen rantautui Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt folkmusiikin aalto. Tämän muoti-ilmiön innostamana[7] Sajakorpi järjesti itselleen, Dolivolle, Lähteenmäelle ja Siitoselle koe-esiintymisen levy-yhtiö Musiikki-Fazerin silloisen tuotantopäällikön Toivo Kärjen luo. Koko yhtyeen sijasta Kärki kiinnostui kunnolla nimenomaan Siitosesta, joka lauloi korkealla tenoriäänellä. Kohtaaminen Kärjen kanssa johti siihen, että Siitosesta tuli taiteilijanimen Folk-Fredi saanut artisti.[4] Kärki kuitenkin totesi Siitoselle, että tämän taiteilijanimestä jätettäisiin pois sen alkuosa siinä vaiheessa, kun folkmusiikki alkaisi mennä pois muodista.[7]
Nousu tunnetuksi esiintyjäksi
Siitonen pääsi levyttämään ensimmäisen kerran 8. marraskuuta 1965, jolloin äänitettiin kappaleet ”Roskisdyykkarin balladi” ja ”Pikkusiskon papukaija”.[10] Nämä levytykset olivat samalla ensimmäiset äänitysstudio Finnvoxin tiloissa Helsingin Pitäjänmäellä äänitetyt kappaleet.[7] Ne julkaistiin singlelevyllä, jonka etiketteihin kappaleiden esittäjäksi oli merkitty FOLK-FREDI and his Fredi-Folks. Molemmat laulut olivat hollantilais-ruotsalaisen trubaduurin Cornelis Vreeswijkin sävellyksiä, joihin Dolivo oli kirjoittanut suomenkieliset sanat.[11] Hieman myöhemmin samana vuonna Siitonen pääsi myös mukaan Kivikasvojen esikoislevytykseen ”Tuhon partaalla”.[4][10][12]
Yksi Kivikasvojen esikuvista oli jazzlauluun erikoistunut yhdysvaltalainen The Four Freshmen -yhtye. Koska Suomessa ei kuitenkaan ollut kysyntää jatsahtavalle kokoonpanolle, niin Kivikasvot päätyivät levyttämään muunlaista musiikkia, kuten esimerkiksi suomenkielisiä versioita The Beach Boysin ja The Beatlesin kappaleista.[13] Folk-Fredin ja Kivikasvojen samanniminen esikoisalbumi julkaistiin vuonna 1966.[14] Siitonen on myöhemmin kertonut, ettei hän itse kokenut ikinä täysin omakseen rooliaan folk- ja protestilaulajana.[7]
Fredi maaliskuussa 1967 valmiina Euroviisuihin.
Siitosen itsensä vieroksuma etuliite jäi pois hänen taiteilijanimestään, kun hänet kelpuutettiin alkuvuodesta 1967 Suomen euroviisukarsintaan esityksillään ”Varjoon – suojaan” ja ”Oi tuntematon”.[4] Fredi voitti karsinnan kappaleella ”Varjoon – suojaan”, joka oli Lasse Mårtensonin säveltämä hidas balladi.[15] Sen oli sanoittanut Alvi Vuorinen ja sovittanutNacke Johansson.[16]Helsingin Sanomissa sitä luonnehdittiin tuoreeltaan tunnekylläiseksi ja espanjalaiseen tyyliin vivahtavaksi. Toiseksi karsinnassa nousi Danny esittämällään kappaleella ”Sua kutsun Maarit”, joka oli niin ikään Mårtensonin sävellys. Fredin tulkitsema Börje Sundgrenin säveltämä jazzvalssi ”Oi tuntematon” sai karsinnassa kolmannen sijan.[15]
”Varjoon – suojaan” ei menestynyt Wienissä järjestetyssä Eurovision laulukilpailun finaalissa;[4] se jäi 12:nneksi.[17] Fredin euroviisuesiintymistä kritisoitiin tuoreeltaan suomalaisessa sanomalehdistössä. Hänen kirjoitettiin muun muassa tehostaneen esitystään turhaan pateettisilla käsiliikkellään sekä elehtineen esiintyessään niin kuin olisi nostellut puntteja ja harrastanut kuntovoimistelua.[18] ”Varjoon – suojaan” teki joka tapauksessa Fredistä kunnolla tunnetun laulajan kotimaassaan.[4] Kappale julkaistiin vuonna 1967 singlellä yhdessä ”Liian myöhään” -laulun kanssa.[16]
Fredin ensimmäinen varsinainen hitti oli myöhemmin vuoden 1967 aikana julkaistu laulu ”O.Y. sanoi hän P.A.”,[4][19] joka oli alun perin brittiläisen Manfred Mann -yhtyeen kappale ”Ha! Ha! Said The Clown”. Suomenkieliset sanat siihen teki Juha ”Junnu” Vainio.[7] Myöhemmin samana vuonna Fredi levytti vielä saksalaisen Bert Kaempfertin sävellyksen ”Spanish Eyes” suomeksi sanoitettuna versiona ”Silmäsi odottavat minua”.[4][10][20]
Alkuvuodesta 1968 Fredi levytti sittemmin klassikon aseman saavuttaneen kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin”.[4][21] Se julkaistiin samalla singlellä ”Onhan päivä vielä huomennakin” -iskelmän kanssa.[10][21] ”Kolmatta linjaa takaisin” oli alun perin brittiläinen laulu ”Beautiful In The Rain”, jonka oli säveltänyt Tony Hatch ja levyttänyt Petula Clark. Suomenkieliset sanat kappaleeseen teki alkuperäisversion tekstiä mukaillen Juha Vainio;[22] hän sijoitti laulun sanoituksen Helsingissä Kallion kaupunginosassa sijaitsevalle Kolmas linja -nimiselle kadulle.[23] Fredi on kertonut kokevansa, että hänen linjansa laulajana alkoi löytyä nimenomaan tämän kappaleen myötä.[24]
”Kolmatta linjaa takaisin” ei noussut julkaisemisensa jälkeen hitiksi, ja sen menestys jäi radiolistallakin heikohkoksi. 1970-luvulla levytystä alettiin soittaa runsaasti radion aamulähetyksissä, ja vasta silloin se nousi suomalaisten suosikiksi.[23] Toimittaja ja tietokirjailija Axa Sorjanen on kutsunut kappaletta eräänlaiseksi Suomeen kotiutuneen käännösiskelmän kulmakiveksi.[22] Frediä ja hänen musiikkiaan tutkineen Hannu Salmen mielestä sekä ”Kolmatta linjaa takaisin” että ”O.Y. sanoi hän P.A.” olivat ”yhteiskunnallisia” kappaleita, joiden ”sosiaalinen kommentaari syntyi puhtaasti Juha Vainion sanoituksista”.[13]
Vuoden 1968 aikana Fredi levytti vielä tuoreeltaan hiteiksi nousseet kappaleet ”Milloinkaan en löydä samanlaista” ja ”Pieni nukke”, jotka julkaistiin samalla singlellä.[4][10][25] Levystä tuli yksi eniten myydyistä singleistä Suomessa sinä vuonna,[4] ja sen molemmat kappaleet nousivat Yleisradion soittolistojen kärkeen. Hannu Salmi on todennut, että siinä missä Fredin laulutyyli oli vielä kappaleessa ”Varjoon – suojaan” äänellisesti karkea ja tietoisen revittelevä, hallitsi tämän laulamista näissä kahdessa uudemmassa levytyksessä jo sopusuhtainen ja huoliteltu iskelmä-ääni.[26]
Fredi pääsi esiintymään näyttelijänä vuonna 1968 valmistuneessa draamaelokuvassa Vihreä leski. Tässä Jaakko Pakkasvirran esikoisohjauksessa Fredin roolihahmona oli Sam Tietäväinen -niminen nuori sosiologi.[27][28] Elokuvassa Tietäväinen teki väitöskirjaa lähiöissä asuvien kotirouvien elämästä, ja hän lunasti haastattelemiensa rouvien luottamuksen olemalla empaattinen ja hyvä kuuntelija. Fredin vastanäyttelijänä Vihreässä leskessä nähtiin ainakin Eija Pokkinen.[29]
Frediltä vuonna 1969 julkaistuja levytyksiä olivat muun muassa kappaleet ”Se päivä tulee kerran”[30] sekä ”Ota ja omista”.[31] Samana vuonna ilmestyi myös hänen ensimmäinen varsinainen sooloalbuminsa Fredi, joka sisälsi pelkästään ulkomaista alkuperää olevaa musiikkia lukuun ottamatta kappaletta ”Varjoon – suojaan”.[32] Levylle oli koottu Fredin singlekappaleita vuosilta 1965–1969 aina hänen ensilevytystään ”Roskisdyykkarin balladia” myöten. Hannu Salmen mukaan kappaleiden tyylien monipuolisuus teki albumista epäyhtenäisen kokonaisuuden. Levy kuvasi Salmen mielestä tavallaan sitä muutosta, joka Fredin musiikissa oli tapahtunut neljän vuoden kuluessa.[33] Suomen albumilistalle Fredi-levy pääsi maaliskuun 1970 ajaksi sijoituksenaan listan 20:s tila.[34]
Fredi esiintyi sekä sooloartistina että yhdessä Kivikasvojen kanssa televisiossa vuodesta 1968 alkaen esitetyssä Sinbad-nimisessä viihdesarjassa. Siinä suomalaiset laulajat ja yhtyeet tulkitsivat eri maiden protestilauluja tai ainakin sellaisiksi luokiteltuja kappaleita, ja esitykset pyrittiin yhdistämään käsityksin kunkin maan yhteiskunnallisista oloista.[35] Heinäkuussa 1969 Fredi ja Kivikasvot esittivät ohjelmassa vanhan sotilaslaulun ”Sota on poikaa”, joka sai totutusta poikenneen ironisen sisällön, koska se sillä kertaa suhteutettiin edellisenä vuonna tapahtuneeseen Tšekkoslovakian miehitykseen.[36][35] Samaan aiheeseen liittyi myös ”kuolleesta rakkaudesta” kertova kappale ”Tuomio”, jonka Fredi esitti samassa jaksossa sooloartistina.[37][35] Seuraavana vuonna Fredi tulkitsi Sinbadin jaksossa Mustan vallan lauluja kappaleen ”Tapaaminen”, joka oli käännösversio afroamerikkalaisen vallankumousliikkeen Mustien Pantterien kansallishymnistä.[38][35]
1970-luku
Suuren menestyksen vuodet
Kivikasvot vuonna 1970. Vasemmalta Georg Dolivo, Ilkka Hemming, Fredi ja Ismo Sajakorpi.
Soolouransa ohella Fredi jatkoi 1970-luvulla aktiivisesti mukana Kivikasvoissa,[4] jotka olivat aloittaneet oman televisioshow’nsa vuonna 1969.[39]Sketseistä ja musiikkiesityksistä koostuneen ohjelman huippuvuodet olivat 1972–1974, jolloin sen tunnin mittaisia lähetyksiä seurasi jopa 2,5 miljoonaa katsojaa. Kivikasvojen show oli yksi 1970-luvun katsotuimpia tv-ohjelmia Suomessa.[40] Kivikasvot esiintyivät televisiossa myös vuoden 1970 syyskuussa kaksiosaisessa lännenballadissa Häjyt, rennot ja rumat. Sen olivat ohjanneet Ismo Sajakorpi ja Pertti Reponen ja suunnitelleet heidän kanssaan Jaakko Salo ja Jukka Virtanen. Ohjelman tarkoituksena oli yhdistää perinteinen villin lännen teema roistoineen pohjalaiseen rakkaustarinaan. Fredi esiintyi ohjelman pääosassa Big-House Andy -nimisenä hurjana ratsastavana rosvona.[41]
Vuonna 1970 Frediltä julkaistiin single Sympatiaa / Sun kanssas kohtaan huomisen.[42] Seuraavana vuonna häneltä ilmestyi hyvin menestynyt kappale ”Rakkaustarina”, joka oli suomenkielinen versio ranskalaissäveltäjä Francis Lain elokuvaiskelmästä ”Love Story – Where Do I Begin”.[4][43] Suomenkieliset sanat kappaleeseen teki Fredi itse, ja ”Rakkaustarinan” levyttivät samalla sanoituksella myös Eino Grön, Tapani Kansa, Tapio Heinonen ja Seija Simola. Eräs menestyneimmistä Fredin suomentamista käännöskappaleista oli Johnnyn vuonna 1970 levyttämä unkarilaislähtöinen sävelmä ”Ihana aamu”.[5]
Frediltä ilmestyivät vuonna 1972 singlelevyt Kun rakkaus voittaa / Vippaa mulle viitonen[44] ja Puhu hiljaa rakkaudesta / Yksin oon tietenkin.[45] Samana vuonna häneltä myös julkaistiin albumi Niin paljon kuuluu rakkauteen. Levyn nimikkokappaletta myöten kaikki sen 12 iskelmää olivat ulkomaisten laulujen käännöksiä.[46] Levy pysyi elokuusta 1972 alkaen Suomen albumilistalla 67 viikon verran – listan ykkössijalla se oli 20 viikkoa.[47] Albumia myytiin Suomen oloissa ennätyksellisesti yhteensä 58 000 kappaletta[48][49], vaikkei sitä mainostettu juuri lainkaan.[49] Fredi palkittiin sen myyntilukujen perusteella sekä kulta- että platinalevyllä vuonna 1974[48] ja seuraavana vuonna vielä ensimmäisellä Suomessa myönnetyllä timanttilevyllä.[50]
Hannu Salmen mukaan Niin paljon kuuluu rakkauteen oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellinen äänite Suomessa. Ensinnäkin kaikki sille otetut kappaleet äänitettiin samana vuonna, jolloin albumi julkaistiin. Erikoista oli myös se, ettei Fredille etsitty levyä varten juurikaan ulkomaisia alkuperäiskappaleita. Sen sijaan hän sai laulettavakseen useita jo muiden suomalaisartistien tunnetuksi tekemiä käännöshittejä. Näitä olivat muun muassa Kirkan esittämät ”Mamy Blue” ja ”Silta yli synkän virran”, Eija MeriIän ”Luvannut en ruusutarhaa”, Paula Koivuniemen ”Jos sä konduktöörin nait” sekä Petri Petterssonin ”Maalaismaisema”. Kotimaisten käännössuosikkien takana oli joukko kansainvälisen popmaailman tähtiä, kuten esimerkiksi Simon & Garfunkel, Roger Whittaker, Shocking Blue ja Elton John. Albumin koostamisen perustana ollut tuoteidea oli Suomessa tuore; Fredin mukaan vastaavanlaista hittikokoelmaa ei ollut aikaisemmin tehty hänen kotimaassaan. Fredin mielestä Niin paljon kuuluu rakkauteen oli ”ensimmäinen ns. Finnhits-tyyppinen levy”.[33]
Vuonna 1973 Frediltä julkaistiin single Rakkauden sinfonia / Muukalainen,[51] jonka kappaleista jälkimmäinen oli käännösversio brittimuusikko David Bowien hitistä ”Starman”. Sen sanoitus liittyi Fredille läheiseen aihepiiriin eli avaruuteen. Fredi on kuvaillut ”Starman”-kappaletta: ”Siinä on poikkeuksellinen rakenne ja vielä sitäkin poikkeuksellisempi hyvä sävellys, joka sitä paitsi on täyttä iskelmää. Aika epätavallista Bowie’a siis. Iskelmälle tyypillisesti Bowie oli ideoinut Starmaniin myös hyvät sointurakenteet.” Toimittaja Hannu Toivosen mielestä Fredi ja Bowie olivat yllättävä yhdistelmä, vaikka ”Muukalaisen” äänittämisen aikaan oli tyypillistä, että levy-yhtiöt etsivät artisteilleen ulkomaisia alkuperäiskappaleita lähes kaikkialta.[52]
Laulamisen ohessa Fredi ryhtyi myös säveltämään musiikkia.[4] Vuonna 1973 häneltä julkaistulle Rakkauden sinfonia -albumille otettiin mukaan viisi Fredin sävellystä: ”Tulen vielä takaisin”, ”Luokkasormus”, ”Tahdon kotiin matkaltain”, ”Istun ullakolla yksinäin” ja ”Kun syömmes särkynyt on”. Levyn ulkomaalaisperäisiä lauluja olivat muun muassa ”Kortit”, ”Sata kelloa”, ”Kiviset kadut”, ”Muukalainen” sekä sen nimikkokappale ”Rakkauden sinfonia”.[53] Albumi tehtiin todella nopealla tahdilla: samaan aikaan kun Fredi lauloi kappaleita studiossa, kirjoitti Vexi Salmi läheisessä huoneessa sanoituksia lauluihin.[54] Levy nousi joulukuussa 1973 kotimaansa albumilistalle ja pysyi siellä 43 viikkoa. Parhaimmillaan Rakkauden sinfonia saavutti listalla kolmannen sijan.[47] Albumia myytiin kaikkiaan 27 800 kappaletta, ja Fredille myönnettiin siitä kultalevy vuonna 1976.[48]
Vuonna 1974 Fredi sijoittui säveltämällään ”Avaa sydämesi mulle” -kappaleella toiseksi Syksyn sävel -kilpailussa.[4] Laulu julkaistiin samana vuonna singlellä, jonka toiselle puolelle tuli niin ikään hänen säveltämänsä iskelmä ”Elämäni nainen”.[55] Fredi on muistellut näitä kahta sävellystään:
»Olin tehnyt Syksyn säveltä varten kaksi kappaletta. Minusta se toinen, Elämäni nainen, oli se hieno piesi… Lähdin Espanjaan lomalle, jonnekin Kanariansaarille. Sinä aikana levy-yhtiö oli sisäisesti äänestänyt, minkä kappaleen ne lähettää. Ja kun mä kuulin, että se on Avaa sydämesi mulle, mä olin ihan että, eijei… Mutta luojan kiitos ne teki tällaisen ratkaisun! Nacke teki hyvän ja yksinkertaisen sovituksen.[5]»
Frediltä ilmestyi vuonna 1974 myös Avaa sydämesi mulle -niminen albumi,[56] jota myytiin yhteensä 59 600 kappaletta.[48] Nimikkokappaleensa ja ”Elämäni nainen” -laulun lisäksi albumin sisällöstä Fredin omia sävellyksiä olivat ”Niin käy haaveiden” ja ”Rakkaus syttyy – rakkaus sammuu”. Levyn käännösiskelmiä olivat muun muassa ”Se oli silloin”, ”Tänään huipulla”, ”Vihreät niityt”, ”Niin” ja ”Uneen aika vaipuu”.[56]Avaa sydämesi mulle pysyi Suomen albumilistalla joulukuusta 1974 lähtien 41 viikon verran, ja se johti listaa yhdeksän viikkoa.[47] Albumin suuren myyntimenestyksen ansiosta Fredille myönnettiin siitä sekä kulta- että platinalevy vuonna 1976.[48]
Vuonna 1974 julkaistiin myös albumi Kivikasvojen musiikkimaailma, jossa Fredi esitti muiden Kivikasvot-ryhmän jäsenten kanssa potpureina maailman eri alueilta lähtöisin olevia lauluja. Levy koostui neljästä Pentti Lasasen sovittamasta noin yhdeksänminuuttisesta sikermästä: italialaisesta, saksalaisesta, latinalaisamerikkalaisesta ja suomalaisesta.[57] Seuraavana vuonna Kivikasvoilta ilmestyi Ismo Sajakorven säveltämä ja sanoittama iskelmä ”Tankeros Love”.[58] Laulu pysyi julkaisunsa jälkeen Suomen musiikkilistoilla useita viikkoja, ja siitä tuli yhtyeen tunnetuin kappale.[59]
Fredin vuoden 1975 albumi sai nimekseen Rakkauslauluja. Sen aloituskappale ”Rakkauslaulu” oli jälleen Fredin omaa sävellystuotantoa,[60] ja se sijoittui kolmanneksi vuoden 1975 Syksyn sävelessä. Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava kirjoitti kilpailun jälkeen kappaleesta tiukkaan sävyyn: ”Sanoissa Fredi totesi, että ”tää arvokkain on lauluistain”. Kyllä kolmannen sijan jälkeen rahaa tuleekin. Laadustakaan Fredi ei tinkinyt, kertoi saaneensa lauluunsa uuden soinnin, mitä ensi kuulemalta ei oikein huomannut. Tuntui jopa siltä, että entiset nuotit oli pantu pikkuisen uuteen järjestykseen. Ei siis pidä tuntumisiaan uskoa.”[61]
Rakkauslauluja-albumilla Fredin omia sävellyksiä olivat myös laulut ”Kotikaupunki”, ”Kun ilta hämärtyy”, ”Joskus vielä oikein opin elämään”, ”Ethän viivy myöhään” ja ”Saarnaaja”. Levyn käännöskappaleisiin kuuluivat esimerkiksi ”Hän”, ”Jennie Jennie” sekä ”Vasten auringon siltaa”,[60] josta Katri Helena levytti klassikoksi muodostuneen versionsa samana vuonna.[62] Marraskuusta 1975 lähtien Rakkauslauluja oli 21 viikon ajan kotimaansa albumilistalla, jolla se sijoittui parhaimmillaan neljänneksi.[47] Albumia myytiin kaikkiaan 32 200 kappaletta, ja siitäkin Fredi sai kultalevyn vuonna 1976.[48]
Neljää Frediltä vuosina 1972–1975 julkaistua albumia (Niin paljon kuuluu rakkauteen, Rakkauden sinfonia, Avaa sydämesi mulle ja Rakkauslauluja) myytiin yhteensä lähes 200 000 kappaletta.[48][3] Vexi Salmi toimi näistä levyistä ainakin toisen, kolmannen ja neljännen tuottajana, ja hän myös sanoitti näiden neljän albumin kappaleista useita.[63][46][53][56][60]Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen uutispäällikkö Mari Koppinen on kuvaillut Salmen ja Fredin menestyksellistä yhteistyötä: ”Vexi Salmi latasi heppoisaksi haukutun iskelmägenren täyteen suurta sanomaa. Fredi taas osasi viedä sanoman kuulijoille niin, että taatusti aivan jokainen ymmärsi.”[7]
Toistamiseen Euroviisuissa
Fredi ja Ystävät vuoden 1976 Eurovision laulukilpailussa.
Vuoden 1976 keväällä Fredi valittiin toisen kerran edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuun – nyt omalla sävellyksellään ”Pump pump”.[4] Kappaleen oli sanoittanut Vexi Salmi ja sovittanut Antti Hyvärinen.[64] Tällä kertaa Fredi esiintyi johtohahmona kokoonpanossa Fredi ja Ystävät (englanniksi Fredi & The Friends). Ryhmän muut jäsenet olivat Titta Jokinen, Anneli Koivisto, Irma Tapio, Aimo Lehto ja Antti Hyvärinen.[17] Fredin mukaan tämä naispainotteinen viisikko otettiin esiintymään hänen rinnalleen, koska yksin esiintyvä miesartisti ei juuri koskaan voittanut kansainvälistä kilpailua.[65]
»ABBAn voitosta seurannut Euroviisujen suosio ja kaupallistuminen oli selvästi alkanut aiheuttaa närästystä Yleisradion päättävissä tahoissa. Esiraati olikin painottanut valinnoissaan selvästi kansallisia ominaispiirteitä: pari Lappi-aiheista kappaletta, mustalaismusiikkia, ensimmäistä kertaa ruotsinkielinen kappale finaalissa asti ja pari kansallismyyttistä tekstiä. Avoimen sävellyskilpailun 245 kappaleesta joukkoon kuitenkin lipsahti 7 maakuntaraadin valittavaksi Fredin läpikaupallinen pop-tuote [– –].[66]»
Haagissa pidettyä finaalia edeltävinä päivinä odotukset hyvästä suomalaissijoituksesta nousivat, kun erilaisilla vedonlyöntilistoilla ”Pump pumpin” veikattiin sijoittuvan kilpailun kärkisijoille. Finaalissa kappale jäi kuitenkin 18 esityksen joukossa 11:nneksi.[67] Syyksi heikohkoon sijoitukseen on esitetty muun muassa musiikin ulkopuolisia tekijöitä, kuten Euroopan maiden välisiä valtasuhteita tai Suomen huonoa ”kohtaloa” Euroviisuissa.[68] Kotimaansa markkinoilla ”Pump pump” menestyi sen sijaan kohtuullisesti.[4]
Idea ”Pump pump” -kappaleeseen oli osittain syntynyt saksalaisen Penny McLeanin esittämän ”Lady Bump” -nimisen laulun myötä. Tämä vuoden 1975 syksyllä suosituksi tullut levytys oli ensimmäisiä menestyneitä eurooppalaisia diskokappaleita. Fredi oli alun perin suunnitellut esittävänsä iskelmänsä yhdessä Marion Rungin kanssa, mutta tämä oli kuitenkin kieltäytynyt.[66]
”Pump pump” julkaistiin vuonna 1976 singlelevyllä yhdessä ”Kun ilta hämärtyy” -kappaleen kanssa.[10][64] Suomenkielisen version lisäksi Fredin johtama laulajaryhmä levytti kappaleen englanniksi ja saksaksi.[10] Englanninkielinen esitys oli nimeltään myös ”Pump Pump”, ja se julkaistiin samalla singlellä ”Kun ilta hämärtyy” -laulun englanniksi käännetyn version ”Listen To The Rolling Sea” kanssa.[10][69] Kappaleen saksankielinen esitys sai nimekseen ”Schon Wieder Macht Mein Herz Bump Bump”. Se ilmestyi samalla singlellä kuin laulu ”Zeig Mir Bei Nacht Die Sterne”, jonka suomenkielinen versio oli nimeltään ”Se oli silloin”.[10][70]
”Pump pump” -kappaleen esityksiin koreografian suunnitellut tanssinopettaja Aira Samulin on kertonut kehittäneensä muotinäytöksiä varten samannimisen diskotanssin noin vuonna 1975. Koska diskotanssille oli ominaista yksin tanssiminen, halusi hän luoda jotain, minkä kautta tanssijat pääsisivät keskenään fyysisesti kosketuksiin. Samulin kehittikin tanssimuodon, jossa tanssijoiden takapuolet osuivat toisiinsa. Tällainen liikehdintä otettiin sittemmin mukaan juuri ”Pump pump” -iskelmän esityksiin.[71]
Fredi ja Ystävät koreografioneen herättivät tuoreeltaan runsaasti keskustelua, ja monien mielestä heidän esityksensä oli liian rohkea perinteiseen eurooppalaiseen laulukilpailuun.[17] Euroviisufinaalin jälkeen suomalaislehdistössä epäiltiin, että ”Pump pumpin” liiallinen seksikkyys oli syynä siihen, ettei kappale voittanut loppukilpailua.[72]Jaana-lehdessä arveltiin, että esitys saattoi vaikuttaa sopimattomalta katolisten maiden raatien mielestä.[73]
Fredi oli suunnitellut esityksen tarkoituksella huvittavaksi ja Eurovision laulukilpailujen hyväntuuliseen camp-henkeen sopivaksi.[7] Esitykseen liittyneissä haastatteluissa hän puhui runsaasti huumorin tarpeellisuudesta ja korosti, että esitys oli suunniteltu erittäin tietoisena Euroviisujen konventioista.[74] Kappaletta ja sen lavakoreografiaa on myöhemmin alettu pitää tyyppiesimerkkinä Eurovision laulukilpailuihin liitetystä huonosta mausta, ja esitykselle on ajan mittaan naurettu sekä hyväntahtoisesti että ilkeämielisesti.[7]
Heikkenevän suosion kausi
1970-luvun loppupuolella Fredin suosio alkoi Vexi Salmen mukaan hiljalleen hiipua sen myötä, kun levyalalla alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Salmi on todennut, että siinä missä aiemmin tehtiin musiikkia oikeilla soittimilla ja suurilla kokoonpanoilla, nousivat 1980-luvun lähestyessä suosioon konemusiikki ja pienillä kokoonpanoilla levytetyt ”surkulaulut”. Isoilla jousiryhmillä sävytetyt taustat sopivat Salmen mielestä hyvin Fredin korkealle äänelle. Vieraan ja arkisen tuntuiselta konemusiikilta puolestaan puuttui Salmen mukaan Fredin kaipaama glamour.[6]
Vuonna 1976 Frediltä julkaistiin albumi Laula kanssain. Sen nimikkokappale oli käännösversio laulusta ”Sing My Love Song”,[75] jonka oli alun perin levyttänyt alankomaalaisyhtye Jackpot.[76][77] Suomessa kappaleen lauloi levylle myös Kari Tapio, joka menestyi versiollaan Frediä paremmin.[78] Levyn muihin ulkomaalaisperäisiin lauluihin kuului muun muassa ”Sataa”-nimisenä levytetty käännös yhdysvaltalaisyhtye Creedence Clearwater Revivalin menestyskappaleesta ”Have You Ever Seen the Rain?”. Tällekin albumille otettiin mukaan Fredin omia sävellyksiä, kuten ”Päivä jolloin erosin”, ”Tule illoin” ja ”Hiljaisuus”.[75]Laula kanssain menestyi Suomen albumilistalla huomattavasti heikommin kuin Fredin neljä aikaisempaa levyä: se pysyi listalla joulukuusta 1976 alkaen seitsemän viikkoa eikä noussut listan sijaa 21 korkeammalle.[47]
Frediltä vuonna 1977 ilmestynyt Jokaiselle joku on kai rakkain -albumi koostui lähes pelkästään klassikkoiskelmien käännösversioista. Levyn nimikkokappaleen ohella sillä julkaistiin muun muassa laulut ”Surujen kitara”, ”Rakkauden satu”, ”Särkyneen toiveen katu”, ”Kun hämärtää”, ”Besame Mucho” ja ”Kuolleet lehdet”. Levyn ainoa suomalaisperäinen kappale oli Erik Lindströmin sävellys ”Liian vähän aikaa”.[79] Fredin edellisen vuoden albumin tavoin myöskään Jokaiselle joku on kai rakkain ei noussut menestyslevyksi; se pääsi sijalle 23 kotimaansa albumilistalle lokakuun 1977 ajaksi.[80] Fredin myöhemmistä levyistä mikään ei enää noussut Suomen albumilistalle.[47]
Vuonna 1977 julkaistiin myös Fredin joulumusiikkialbumi Joulu, joulu on taas, jolla lauloi lisäksi hänen tyttärensä Hanna-Riikka Siitonen. Ennestään tunnettuja joululauluja levyllä olivat esimerkiksi ”No onkos tullut kesä”, ”Joulupuu on rakennettu” ja ”Valkea joulu”. Fredin itse säveltämiä kappaleita albumilla olivat muun muassa ”Tonttu Torvinen”, ”Lapsuuden joulu” sekä levyn nimikkokappale ”Joulu, joulu on taas”.[81] Fredi ja Hanna-Riikka Siitonen esiintyivät myös saman vuoden jouluaattona televisiossa näytetyssä Unicefin ja MTV:n joulukonsertissa Hei Kuuraparta.[82]
Vuoden 1978 Tänään Fredi -albumilla Fredin omia sävellyksiä olivat muun muassa kappaleet ”Syntinen yö”, ”Kesä saavu ei koskaan”, ”Miksi kaiken kauniin päätyttävä on” ja ”Näin sun lähteneen”. Käännöskappaleita levyllä olivat esimerkiksi brittiläis-australialaisen Bee Gees -yhtyeen diskohitin ”Stayin’ Alive” suomennos ”Elää mä sain” sekä ”Seilaan”, joka oli tullut tunnetuksi brittiläisen laulaja-lauluntekijän Rod Stewartin esittämänä nimellä ”Sailing”. Levyn kappale ”Se outoa on”[83] oli puolestaan suomeksi sanoitettu versio ranskalaisen Space-yhtyeen instrumentaalikappaleesta ”Magic Fly”.[84]
Rumba-lehteen kirjoittanut Joni Kling on luonnehtunut ”Se outoa on” -kappaletta ”oudokkeeksi”, jonka ”voi katsoa osaltaan aloittaneen kotimaisen synth-popin valtavirtadiskon reunoilla hiippailevan taipaleen”. Klingin mielestä Fredi esittää kappaleen samoilla estradiviihdyttäjän maneereilla kuin aiemmin laulaessaan sensuelleja iskelmiä ”Niin” tai ”Uneen aika vaipuu”. Kling on katsonut, että Fredin levytystä voi pitää esimerkkinä siitä, mitä suomalainen ”syntsa- ja futupop” monesti on: ”kömpelöä ja tahattomasti huvittavaa yrittäessään sijoittaa kosmopoliittista pöhinää tai dekadenttia glamouria vaatimattoman kotikutoisiin raameihin”. Klingin mielestä ”lopulta tulos on aina vain se hönkäilevä Fredi”.[85]
1970-luvun lopussa julkaistiin kaksi kokoelma-albumia, jotka sisälsivät Fredin 1960- ja 1970-luvuilla levyttämää musiikkia: vuonna 1978 ilmestyi Parhaat päältä[86] ja sen jatkoksi seuraavana vuonna Parhaat päältä 2.[87]
Fredin itsensä lisäksi muut suomalaisartistit alkoivat levyttää 1970-luvulta lähtien hänen säveltämiään kappaleita. Niitä ovat esimerkiksi Markku Aron vuonna 1975 levyttämä luonnonsuojeluhenkinen ”Katso luontoa ja huomaa”, taiteilijanimellä Hanne esiintyneen Eija Höynälän laulama hittikappale ”Hän on mun” vuodelta 1977, Katri Helenan euroviisufinaalissa Israelissa vuonna 1979 tulkitsema ”Katson sineen taivaan” ja Reijo Taipaleen menestysiskelmiin lukeutuva ”Niittykukkia” vuodelta 1989.[4]
Myöhemmät vaiheet
Vuonna 1980 Frediltä julkaistiin albumi Elämä on ihanaa. Se sisälsi jälleen joukon Fredin omia sävellyksiä, joita olivat levyn nimikkokappaleen ohella muun muassa laulut ”Kyyneleet”, ”Olisitko hetken hän” ja ”Jokainen päivä voi olla viimeinen”. Ulkomaista alkuperää albumilla olivat esimerkiksi levytykset ”Venezuela”, ”Muistathan syyskuun” sekä ”Vuodet ohi käy”, jonka alkuperäisversiolla ”What’s Another Year?” Irlantia edustanut Johnny Logan oli voittanut saman vuoden Eurovision laulukilpailun.[88] Vuonna 1980 Fredi osallistui ”Elämä on ihanaa” -kappaleellaan Syksyn sävel -kilpailuun ja sijoittui kolmanneksi.[4]
Seuraavan kerran Frediltä julkaistiin uutta musiikkia vasta vuonna 1986, jolloin ilmestyi single Maan valitus / Laskeva aurinko.[10][89] Sen molemmat kappaleet olivat Fredin omia sävellyksiä.[89] Kreikkalaishenkinen ”Maan valitus” oli Fredin mielestä yksi hänen onnistuneimmista kappaleistaan lauluntekijänä.[5] Seuraavana vuonna Frediltä julkaistiin samanniminen albumi, joka sisälsi molemmat edellisenä vuonna singlellä julkaistut kappaleet. Albumin sisältö oli kokonaan Fredin omaa sävellystuotantoa lukuun ottamatta laulua ”Laakasaloon Lopelle”, jonka hän oli säveltänyt yhdessä Hanna-Riikka Siitosen kanssa. Maan valitus -albumin muita kappaleita olivat muun muassa ”Tuuli vapautta soi”, ”Suden hetki”, ”Aina kun nään kauniin naisen”, ”Suurin on rakkaus” sekä Fredin oma versio iskelmästä ”Katso luontoa ja huomaa”, jonka Markku Aro oli levyttänyt 12 vuotta aikaisemmin.[90]Maan valitus -albumi toteutettiin yhteistyössä muusikkoveljesten Matti ja Teppo Ruohosen ja heidän levy-yhtiönsä M&T Productionin kanssa.[4]
1980-luvun loppupuolella televisiossa alkoi suosituksi tullut lauluohjelma Neljän tuulen tiellä, jota Fredi teki yhdessä Kai Hyttisen[6] ja Olli Ahvenlahden kanssa.[5]
Ikänsä karttuessa Fredi vähensi määrätietoisesti keikkailuaan.[4] Paluunsa levymarkkinoille hän teki kahdeksan vuoden tauon jälkeen vuonna 1995 albumillaan Tuuli kuvia kuljettaa.[4][91] Levyn kappaleista Fredin omia sävellyksiä olivat sen nimikkokappaleen lisäksi esimerkiksi laulut ”Sinä yönä”, ”Lennä unelmoi ja oivalla” sekä ”Saat multa ruusun”. Albumin levytyksistä ”On yössä kaupungin kyyneleitä” ja ”Ei voi näin paljon kukaan toista rakastaa” olivat puolestaan Kassu Halosen ja Kisu Jernsrömin yhdessä säveltämiä. Halonen sävelsi myös yksin albumin kappaleen ”Joka päivän ja yön”. Tuuli kuvia kuljettaa -levyn ainoa käännöskappale oli iskelmäklassikko ”Sydämeni jäi Sorrentoon”.[91]
Vuonna 2002 Fredin 60-vuotispäivän kunniaksi julkaistiin CD-kokoelma Kaikki parhaat, joka sisälsi aiemmin julkaistujen kappaleiden lisäksi kolme hänen uutta sävellystään:[4] ”Hyvää aikaa”, ”Valkoinen kotka” ja ”Yhden ainoan elämän”.[96] Fredi konsertoi vuonna 2003 Petri Laaksosen ja Pepe Willbergin kanssa Poptenorit-triossa.[97]
Frediltä vuonna 2005 ilmestynyt Muuttuvat laulut -albumi koostui pelkästään tunnettujen suomalaiskappaleiden cover-versioista. Levylle oli valittu sen nimikappaleen lisäksi muun muassa laulut ”Myrskyluodon Maija”, ”Siks oon mä suruinen”, ”Joutsenlaulu” ja ”Liljankukka”.[98] Kulttuuritoimittaja Pirkko Kotirinta kehui albumia tuoreeltaan Helsingin Sanomissa:
»Sama tiimi, joka viime vuonna sovitti ja tuotti Tapani KansalleRautavaaraa uusiksi on nyt ottanut/saanut käsittelyynsä Fredin ja joukon suomalaisia ikiklassikkoja. Tulos on erinomainen, vaikka varman päälle pelaamisestakin voisi puhua, kun laulut ovat luokkaa Sinua, sinua rakastan, Neljän tuulen tiellä, Auringon lapset, Toiset meistä... Sovittaja Pertti Jalonen tuntuu paneutuneen pieteetillä asiaan. Hän on löytänyt moniin lauluihin uudenlaista herkkyyttä, mitä Fredin tulkinnat korostavat hienosti.[99]»
Fredi pääsi esiintymään jälleen elokuvanäyttelijänä, kun hänet otettiin mukaan vuonna 2006 valmistuneeseen Aku Louhimiehen ohjaamaan elokuvaan Valkoinen kaupunki,[10] jossa hän näytteli eläinkauppiasta. Samassa elokuvassa esiintyi Hanna-Riikka Siitonen, jonka roolihahmona oli ”hymyilevä nainen”.[100] Vuosina 2007 ja 2008 Fredi esiintyi Lahden kaupunginteatterissaCats-musikaalissa Vanhan Kissan roolissa.[5]
Fredin viimeiseksi jäänyt albumi Soittaja julkaistiin vuonna 2007. Se sisälsi jälleen nimikkokappaleen, joka oli Fredin itsensä säveltämä. Hänen muita sävellyksiään levyllä olivat iskelmät ”Vaihtolämpöinen nainen”, ”Kaunis maailma”, ”Sininen yö” ja ”Niin kauan”. Albumin sovittaneen Esa Niemisen sävellystuotantoa levyllä olivat puolestaan laulut ”Isotkin miehet itkevät”, ”Niin helppoa se on”, sekä ”Tänään nyt ja aina”. Vanhoista ulkomaislähtöisistä klassikoista levylle oli otettu kappaleet ”Muukalaiset yössä” ja ”Luonnon lapsi”.[101]
Paikallisradioiden musiikkitoimittajista koostuva raati valitsi Fredin Soittaja-albumin kuukauden levyksi syyskuussa 2007. Kainuussa toimivan Radio Kajauksen toimittaja Päivi Karppinen totesi albumista: ”Onpahan niin hieno levy, että sanattomaksi aivan jää. Tehokkaita, tunteikkaita ja moneen makuun toimivia kappaleita.” Radio SUN -kanavan toimittaja Marjo Tuomisaari puolestaan sanoi jälleen levyttäneestä Fredistä: ”Tunnistettavan ja persoonallisen lauluäänen omaava artisti; tyylikäs paluu eturiviin.”[102]
Vuonna 2010 Fredi alkoi isännöidä kuusiosaista Suomi TV:n keskusteluohjelmaa Fredin Vieraana.[103] Siinä hän keskusteli tunnettujen suomalaisten kanssa ja lauloi ikivihreitä kappaleita. Toisinaan ohjelman vieraatkin lauloivat.[104] Ohjelman avausjaksoon Fredi oli kutsunut vieraakseen sanoittaja Vexi Salmen.[103]Fredin vieraana -ohjelman toisena vakiokasvona esiintyi pianisti Tessa Virta.[104] Ohjelma sai myöhemmin jatkotuotantokauden.lähde?
Vuonna 2013 Fredi osallistui Helsingissä pidettyyn Kallio Block Party -tapahtumaan, jossa hän kulki kansanjoukon mukana pitkin ”Kolmatta linjaa takaisin” -kappaleen nimikkokatua ja lauloi samalla tätä tunnettua iskelmäänsä.[105]
Kivikasvot täytti 50 vuotta kesällä 2015, ja saman vuoden marraskuussa se teki viimeisen kiertueensa. Kunniakierros-nimisen kiertue pysähtyi Lahdessa, Lohjalla, Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Kivikasvojen jäsenistä jäähyväiskiertueelle osallistui Fredin lisäksi Ismo Sajakorpi. Mukana kiertueella olivat heidän lisäkseen oopperalaulajat Henrik Lamberg ja Seppo Ruohonen.[107] Fredi esiintyi vuosina 1969–1996 Kivikasvojen jäsenenä yli sadassa tv-ohjelmassa.[9]
Siitonen sävelsi ja sanoitti musiikkia aktiivisesti elämänsä loppuun asti. Hänen sanoittamansa ja yhdessä Lauri Hämäläisen kanssa säveltämänsä kappale ”Musiikin voima” oli kilpailemassa vuoden 2020 Eurovision laulukilpailun Suomen edustuskappaleen paikasta. Tämä Mikael Konttisen ja Suvi Aallon esittämä kappale ei kuitenkaan selviytynyt loppukarsintaan saakka.[7]
Yksityiselämä
Matti Kalevi Siitonen syntyi kesken jatkosodan Mikkelissä 23. heinäkuuta 1942. Hän kuitenkin muutti jo kolmevuotiaana Juupajoen Lylyyn ja edelleen vuonna 1949 Riihimäelle.[5] 1950-luvun lopussa Siitosen nelihenkinen perhe asettui asumaan Hämeenlinnaan;[3] vuosina 1959–1965 Siitosen koti sijaitsi kaupungin keskustan tuntumassa Myllymäen kaupunginosassa Suomen kasarmien alueella.[9] Kaikkiaan Siitosen lapsuudenperhe muutti 20 kertaa.[3]
Siitosen isä oli sotiin osallistunut upseeri ja varuskunnankomendantti.[3] Siitosen molemmat vanhemmat olivat musikaalisia, ja hänen lapsuudenkodissaan laulettiin esimerkiksi suomalaisia maakuntalauluja. Siitonen on kertonut saaneensa kuulla naapureiltaan, että hänen isällään oli kaunis baritoniääni ja että hänen äitinsä oli kuoroihmisiä.[5]
Nuoruudessaan Siitonen opiskeli Hämeenlinnan lyseossa,[9] josta hän myös kirjoitti ylioppilaaksi[3] vuonna 1964.[4] Hänen lyseotoverinsa Markku Veijalainen on kertonut, että Siitonen oli jo opiskeluaikanaan karismaattinen ja nuorempiensa arvostama ”julkkis” kotikaupungissaan. Veijalainen on muistellut Siitosen olleen kova koripalloilija ja hyvä uimari.[9] Siitonen kilpaili nuoruudessaan Kuopion maauimalassa kilpakumppaninaan muun muassa Paavo Lipponen.[108] Ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen Siitosella ei ollut lainkaan urasuunnitelmia, eikä hän lähtenyt opiskelemaan mihinkään ammattiin.[3]
Siitonen kohtasi tulevan puolisonsa Eva-Riitan vuonna 1967 Helsingissä Kulosaaren Casinolla.[108] Eva-Riitta työskenteli siellä baarimestarina ja Siitonen puolestaan kävi siellä usein esiintymässä muun muassa Panu Ignatiuksen ravintolashow’ssa.[5] Pari meni naimisiin vuonna 1969.[109] Seuraavana vuonna Matti ja Eva-Riitta Siitoselle syntyi tytär Hanna-Riikka, josta tuli sittemmin Taikapeili-duon jäsen. Tytär kuoli vuonna 2018 pitkäaikaisen sairauden, kilpirauhassyövän, murtamana.[110] Perheeseen kuuluu myös Eva-Riitan lyhyestä nuoruudenliitosta syntynyt poika Petri, jonka Matti Siitonen adoptoi omaksi lapsekseen.[7] Matti ja Eva-Riitta Siitosella on kolme lastenlasta: Petrin tytär ja poika sekä Hanna-Riikan tytär.[111]
Siitonen luki paljon uskonnollista teosofiaa, ja hän myös innostui filosofiasta jo 1970-luvulla. Siitonen on kertonut, että häntä kiinnosti, ”mistä sisäinen rauha tulee”. Hän sanoi myös uskovansa, että ”tästä maailmasta ei tiedetä kuin pieni osa”.[109] 1980-luvulla Siitonen kiinnostui rajatiedosta ja henkimaailmasta.[112] Hän uskoi jälleensyntymiseen ja oli jo tulevan vaimonsa tavatessaan kokenut, että he tuntevat toisensa entisestä elämästä.[3]
Siitonen kärsi 1980-luvulla masennuksesta, jota hän lääkitsi alkoholilla.[112] Alkoholinkäytön hän lopetti kokonaan 2000-luvun alussa sairastuttuaan diabetekseen.[113]
Vexi Salmi kirjoitti Fredin 60-vuotisjuhlavuonna 2002 julkaistun Fredi – kaikki parhaat -CD-kokoelman kansivihkoseen tekstin, jossa hän hän muisteli Frediä:
»60-luku vakiinnutti Fredin aseman eturivin laulajana, mutta 70-luku teki hänestä levymyyntikuninkaan. [– –] Laaja-alaisella äänellään hän pystyi tulkitsemaan monenlaisia lauluja. Parhaiten Fredin musikaalisuus pääsi oikeuksiinsa taitoa ja herkkyyttä vaativissa kappaleissa [– –] Fredi ei milloinkaan janonnut julkisuutta – se tuli suosion sivutuotteena. Hän halusi vain laulaa. Jo 70-luvulla Fredi väisti turhia lehtijuttuja tai julkkisjuhlia. Hänet piti jopa houkutella levyttämään. Se jäi usein minun tehtäväkseni.[6]»
Hannu Salmen mielestä Fredin vuoden 1972 albumin nimi Niin paljon kuuluu rakkauteen kertoo pitkälti siitä linjasta, joka hallitsi tämän tuotantoa seuraavien vuosien aikana. Fredi oli Salmen mukaan rakkauden ja tunteiden tulkki,[118] joka vakiinnutti vuosien 1972 ja 1973 mittaan asemansa ”suomalaisen iskelmätaivaan ykköstenorina”.[119] Salmi on sanonut kokevansa, että Fredin suosiota ja tähtikuvaa voidaan pitää lähestulkoon vastareaktona 1970-luvun poliittiselle kuohunnalle. Fredin laulama kappale ”Niin paljon kuuluu rakkauteen” symbolisoi Salmen mielestä suorastaan paluuta perinteeseen: esimerkiksi Harmony Sisters oli levyttänyt sen jo vuonna 1955.[120]
Fredin vakavan ja tunteistaan laulavan miehen imago poikkesi Salmen mukaan selvästi muiden 1970-luvun alun mieslaulajien antamasta kuvasta.[118] Vexi Salmen sanoittamissa kappaleissa Fredi lauloi esimerkiksi nostalgisesta lapsuuden muistelusta, nuoruuden rakkaudesta, kotiinpaluun kaipuusta ja lemmentuskista. Hannu Salmi näkee, että 1970-luvun alkuvuosina Fredi edusti laulajana täysin toisenlaista mieskuvaa kuin esimerkiksi Irwin Goodman, joka myös esitti Vexi Salmen sanoittamaa musiikkia.[121]
Mari Koppinen kuvaili Frediä tämän muistokirjoituksessa Helsingin Sanomien verkkosivuilla 25. huhtikuuta 2021:
»Ilman minkäänlaista pyrkyryyttä ja yritystä Matti Siitosesta kehittyi yksi Suomen menestyneimmistä iskelmäartisteista, komean tenoriäänen omistaja, Finnhits-aikakauden tulkki. Rauhallinen ja mannermaisen tyylikäs laulutyyli tuli tutuksi niin käännösiskelmistä kuin lukuisista omistakin sävellyksistä itselle ja muille. [– –] Fredi oli lempeä ja itseään korostamaton persoona, mutta äänenkäyttäjänä ja tulkitsijana aivan muuta kuin vaatimaton. [– –] Klassista äänenmuodostusta lähentelevä laulutapa ja vähäeleinen, vakava esiintymistyyli olivat juuri sitä, mitä suomalaiset rakastavat.[7]»
Salmi, Hannu: ”Avaa sydämesi mulle: Fredin tähtikuva, tunteellinen mies ja suomalainen iskelmäkulttuuri vuonna 1974”, Saanko luvan? Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla, s. 101–119. (Toimittanut Leena Rossi) Turku: Turun yliopisto, kulttuurihistoria, 2005. ISBN 951-29-2872-8Artikkelin verkkoversio.
↑ abcdefPennanen, Timo: Sisältää hitin – Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla 1.1.1960–30.6.2021, s. 84. (2. laitos) Musiikkiarkisto, 2021. ISBN 978-952-7460-01-6Teoksen verkkoversio (viitattu 4.2.2022).
,_Bestanddeelnr_928-5024.jpg)
