Share to: share facebook share twitter share wa share telegram print page

Islamin kritiikki

Islamin viisi peruspilaria
Koraani
Kirjoitukset
Islamin suuntaukset
Kulttuuri ja yhteiskunta
Muuta aiheeseen littyvää

Islamin kritiikki on islaminuskon sisältöön kohdistuvaa arvostelua.

Keskiajan Euroopassa islam tulkittiin epäjumalien palvonnaksi ja myöhemmin kerettiläiseksi harhaopiksi.[1] Islamin arvostelu oli yleensä pilkallista ja vääristelevää. Uuden ajan kynnyksellä islamin arvostelu sai moraalisia sävyjä. Bysantin keisari Manuel II Palaiologos (1391–1425) piti islamia väkivaltaisena ja vaarallisena oppina, samoin uskonpuhdistaja Martti Luther (1483–1546). Islamin arvostelu eettisin perustein yleistyi 1700-luvulla (filosofi David Hume). 1800-luvulla kritiikki laajeni koskemaan sen yhteiskunnallisia vaikutuksia (poliitikko Winston Churchill) sekä islaminuskon horjuvaa tiedollista pohjaa (arabisti Ignaz Goldziher).

Islamin kritiikki kohdistuu pääasiassa niihin islamin puoliin, joissa se poikkeaa länsimaisista arvoista. Islamia on arvosteltu varsinkin sen poliittisista päämääristä. Kriitikkojen mukaan islaminusko ei hyväksy länsimaista oikeusvaltiota, vaan vaatii yhteiskunnan perustaksi Jumalan lakia (šaria), jota vain islamilainen papisto (ulama) saa tulkita.

1900-luvulla keskustelu islamista on saanut uusia sävyjä, mikä on johtunut muslimien kasvaneesta maahanmuutosta länteen. On väitetty, että islamin kritiikkiä rajoittaa arkuus,[2] joka johtuu poliittisesta korrektiudesta ja kunnioituksesta muslimien tunteita kohtaan.[3] Samuel Huntingtonin mielestä läntistä kulttuuriperintöä ovat alkaneet uhata länteen muuttaneiden muslimien islamilaiset arvot.[4] Islam on toisaalta saanut myös arvovaltaisia puolustajia. Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio ECRI katsoo, että islamia on virheellisesti pidetty uhkana länsimaille. Komission mukaan islamilla on päin vastoin ollut myönteinen vaikutus eurooppalaisten yhteiskuntien kehitykseen.[5]

Islamilla, kuten muillakin kirjallisilla uskonnoilla, on kolme tasoa: pyhät kirjoitukset, niiden virallinen tulkinta sekä tapa, jolla tavalliset muslimit tulkitsevat ja harjoittavat uskoaan.[6] Islamin kritiikki liikkuu kaikilla kolmella tasolla. Arvostelijat etsivät usein Koraanin jakeista kritiikin aihetta.[7] Asiantuntijat voivat pitää tällaista tapaa pinnallisena, sillä pyhät kirjoitukset eivät suoraan ilmaise uskon sisältöä. Kaikissa uskonnoissa siitä kertovat parhaiten uskonnon omat viralliseksi katsotut tulkinnat. Vaikka uskonoppineiden esittämät tulkinnat usein poikkeavat toisistaan, islamia pidetään muita uskontoja yhtenäisempänä oppina.[8]

Islamin kritiikkiä eri vuosisadoilla

Pääartikkeli: Islamia koskevien länsimaisten mielikuvien historia
Johannes Damaskolainen syyrialainen munkki ja varhainen kirkkoisä, ikoni 1800-luvulta

Islamista ei puhuta vielä 600-luvun historiallisissa lähteissä.[9] Varhaisimmat arabiuskontoa koskevat kristilliset kirjoitukset ovat 700-luvun puolivälistä tai sen jälkeen. Niissäkään ei vielä puhuta islamista.[9][10] Varhaisimman ”ismailiittien taikauskoa” (superstition of ishmaelites) koskevan kristillisen tekstin[11] kirjoittajaksi arvellaan Johannes Damaskolaista (676–749). [12][13] Kirjoittaja arvostelee Muhammedia neljän vaimon ja ”tuhannen jalkavaimon” ottamisesta ja kertoo ottopoika Zaidiin liittyneen vaimon anastuksen, joka esiintyy myös Koraanissa.[11][14] Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdossa keisari pilkkaa arabeja siitä, että Persian väkivaltainen kuvernööri al-Hajjaj on väärentänyt heidän pyhää kirjaansa.[15]

800–1600-luvut

Islamilaista kirjallisuutta alettiin julkaista 800-luvulla. Samalta vuosisadalta alkaa löytyä islamin kristillistä arvostelua. Varhaisin arvostelu, jossa Koraani mainitaan nimeltä, on vuodelta 830. Kristitty munkki al-Kindi kirjoitti, että Koraanin sekavuus osoittaa tekstin kulkeneen monien käsien kautta. Hän ihmetteli, saattoiko taivaasta tullut ilmoitus mitenkään näyttää sellaiselta.[16] Andalusialainen Pyhä Eulogius väitti vuonna 848 löytäneensä navarralaisesta luostarista käsikirjoituksen nimeltä ”Muhammedin elämä”. Se oli hävytön ivamukaelma profeetan elämästä, mutta Eulogius oli mahdollisesti itse sen kirjoittanut. Ainakin hänet teloitettiin myöhemminCórdobassa.[17][18]

Ristiretkien alkaessa 1000-luvulla eurooppalaiset eivät tunteneet käsitteitä "islam" tai "muslimi". Vastustajat olivat pakanoita, joiden katsottiin palvovan jumaliaan, sellaisia kuin Jupiter, Apollo, Mahomet ja eräät muut.[19] Tällaisina he esiintyivät myös keskiajan uskonnollisissa näytelmissä, joissa islamia pilkattiin.[20] Vähitellen opittiin, että saraseenit eivät olleet epäjumalanpalvojia vaan monoteisteja.[21] Tämän jälkeen heitä alettiin pitää harhaoppisina, ja Muhammed muuttui huijariksi ja vääräksi profeetaksi.[22] Piispa Pedro Pascual kirjoitti Muhammedista pilkallisen elämäkerran vuoden 1298 tienoilla.[23]

Dante sijoitti Jumalaisessa näytelmässä Muhammedin helvettiin.[24][25] Tulkinta noudatti keskiaikaista käsitystä, joka näki islamin kristillisenä harhaoppina. Danten idea vaelluksesta Helvetissä ja Paratiisissa oli kuitenkin ilmeisesti peräisin alun perin persialaisesta tarinasta, joka kertoi Muhammedin taivasmatkasta.[26]

Bysantin keisari Manuel II Palaiologos oli vuonna 1391 keskustellut persialaisen oppineen kanssa. Paavi Benedictus XVI lainasi keisarin sanoja vuonna 2006: Osoita minulle, mitä uutta Muhammed toi ja tulet löytämään vain julmia ja epäinhimillisiä asioita kuten hänen määräyksensä levittää miekalla oppia, jota hän saarnasi.[27][28]

1500-luvulla turkkilaiset uhkasivat Eurooppaa, ja heidän sotaretkensä ulottui Wienin porteille vuonna 1529. Nämä tapahtumat vaikuttivat eurooppalaisen lukeneiston näkemyksiin. Martti Luther (1484–1546) näki islamin apokalyptisena uhkana ja enteenä lopun ajoista.[29] Vuonna 1542 hän käänsi saksaksi vuonna 1300 kirjoitetun latinankielisen kiistakirjoituksen Koraanista, jotta myös meillä Saksassa tiedettäisiin, miten alhainen usko Mahometin usko on.[30] Luther piti muslimien uskoa paholaisen aseena ja nimitti Muhammedia ”piruksi ja Saatanan esikoiseksi”. Lutherin mukaan tämä tappoi sielut valheillaan ja murhasi ruumiit miekallaan.[31]

Historioitsija Michel Baudier (1589–1645) julkaisi vuonna 1625 kirjan Histoire général de la religion des Turcs. Se sisältää arvokkaasti tehdyn piirroskuvan Muhammedista, mutta tekstissä tämä esiintyy huijarina ja vääränä profeettana.[32]

1700–1900-luvut

Turkkilaiseksi puettu Muhammed seisoo keskenään kiistelevien oppineiden keskellä käsissään miekka ja puolikuu ja polkee jalkoihinsa ristin, maapallon ja Mooseksen lakitaulut. Kuva Humphrey Prideauxin Muhammed-elämäkerran ranskankielisestä käännöksestä 1698.[33][34]

Valistuksen vuosisadalla katolisen kirkon ohella islam joutui ryöpytyksen kohteeksi. Filosofi David Hume (1711–1776) arvosteli kovin sanoin Koraania ja kysyi, puuttuuko sen kirjoittajalta ”oikeudenmukainen moraalitunto” (engl. a just sentiment of morals)? [35]

Muhammedia pilkkaavien näytelmien kirjoittaminen jatkui. Alain-René Lesage (1668–1747) huipensi Muhammedin kuvaamisen koomisena teatterihahmona näytelmässä Arlequin Mahomet (1714). Siinä esiintyy Muhammediksi naamioitunut huijari, joka hämää uskovaisia muslimeja erilaisilla tempuillaan.[36] Voltaire (1694–1778) kirjoitti näytelmän Mahomet vuonna 1742.[37] Voltaire löysi islamista paljon hyvää, mutta islamin kiittäminen oli todellisuudessa katoliseen kirkkoon kohdistuvaa verhottua arvostelua.[38] Loppujen lopuksi Voltaire piti Muhammedia petturina, roistona ja huijarina (ransk. traître, scélérat, imposteur).[39]

1800-luvulla länsimaissa alkoi tieteellinen islamin tutkimus. Sen tunnettuja nimiä olivat Gustav Weil ja Ignaz Goldziher. Tutkimus kohdistui Koraaniin ja islamilaiseen hadith-kirjallisuuteen, jonka luotettavuus asetettiin kyseenalaiseksi. Karl Marx (1818–1883) kirjoitti islamista vain vähän. Harvinaisessa lehtiartikkelissa hän kuvasi islamia vihanlietsonnaksi, jossa muut kuin muslimit olivat ikuisia vihollisia.[40] Ranskalainen Ernest Renan (1823–1892) väitti, että islamilaisen maailman sivistyksellinen ja tiedollinen alennustila johtui islamista.[41] Winston Churchill arvosteli islamia vuonna 1899 tutustuttuaan siihen Sudanin sodassa. Hän katsoi islamin levittävän sekä fanaattisuutta että pelottavaa fatalistista apatiaa. Churchill katsoi Renanin tavoin, että islam pysäyttää yhteiskunnan sosiaalisen kehityksen.[42]

1900–2000-luvut

1900-luvulla länsimaista keskustelua alkoi hallita kolonialismin jälkeinen ”poliittisesti korrekti” suhtautuminen islamiin, mikä on tarkoittanut myönteistä ja hyväksyvää perusasennetta.[3] Muslimimaat voitiin nähdä kylmän sodan aikana myös lännen liittolaisina. Reaganin hallinto aseisti[43] Neuvostoliittoa vastustaneita Afganistanin salafistisia mujahideen-sotureita, ja heitä kutsuttiin länsimedioissa vapaustaistelijoiksi.[44] Monet muslimimaat olivat myös maallistuneempia kuin myöhemmin.

Vaikka islamin arvostelu monilla foorumeilla vaimeni, se toisaalta kasvoi kokonaiseksi kirjallisuuden lajiksi. Muuan kriitikko oli nobelkirjailija V.S. Naipaul (1932–2018).[45] Hän näki islamin arabialaisen imperialismin muotona ja painotti sen poliittista luonnetta.[46] Länsimainen islamin arvostelu on 2000-luvulla koskenut etenkin ihmisoikeuksia. Islamia on kritisoitu länsimaisten arvojen kanssa ristiriitaisena oppina ja uhkana länsimaisille arvoille. Kritiikin kohteena ovat olleet naisten oikeuksien loukkaaminen, islamin pyrkimys poliittiseen valtaan sekä uskonnon väkivaltaisuus.

Yhteiskunnallinen ja poliittinen kritiikki

Šaria: uskonnon ja politiikan yhteen sulautuminen

Pääartikkeli: Šaria Šarian historia

Länsimaisen islam-kritiikin pääasiallinen kohde on islamin luonne lakiuskontona. Arvostelijoiden mielestä on haitallista, että šaria yhdistää toisiinsa uskonnon ja politiikan, koska tällöin uskovat eivät voi tehdä poliittisia kompromisseja.[47] Jumalan ikuisena lakina šaria on myös pysähtynyt kehityksessään[48] myöhäiskeskiaikaan ja siten muuttunut jarruksi.[49] Vaikka myös muslimimaissa on kolonialismin myötä perustettuja parlamentteja, jotka säätävät lakeja, itse islaminuskoon kuuluu oppi, jonka mukaan yhteiskuntaa tulee ohjata ainoastaan Jumalan lain nojalla. Jumalan laki, šaria, on ikuinen ja muuttumaton, ja sitä saavat tulkita vain uskonoppineet, joille myös valta uskonnollisissa tuomioistuimissa kuuluu.

Šariaa vaatii koko yhteiskunnan yleiseksi laiksi muslimien enemmistö koko maailmassa. Suurinta kannatus oli Afganistanissa (99 %), Irakissa (91 %) ja Palestiinassa (89 %), vähäisintä Turkissa (12 %).[50]

Šaria sisältää länsimaisen oikeuskäsityksen vastaisia asioita. Sellaisia ovat šarian epädemokraattisuus ja muuttumattomuus, julmat rangaistukset ja epätasa-arvoinen suhtautuminen eri ihmisryhmiin kuten naisiin, ei-muslimeihin, juutalaisiin tai homoseksuaaleihin. Šaria hyväksyy myös orjuuden. Šaria on ristiriidassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kanssa, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin toistuvasti todennut, ettei se sovi yhteen demokratian perusperiaatteiden kanssa.[51][52]

Terrorismi

Pääartikkeli: Islamilainen terrorismi

Islamin nimissä tehdyt terroriteot ovat maailman mitassa yleisiä. Vuosina 1979–2021 tapahtui 48 000 islamilaista terrori-iskua, joiden seurauksena oli yli 200 000 kuolonuhria.[53] Šaria ei tunne eikä hyväksy terrorismia (irhāb), minkä takia islamilaiset terroristit perustelevat iskuja šariaan kuuluvana jihadina. Monet uskonoppineet hyväksyvät tämän tulkinnan.[54] Huomattava osa maailman muslimeista hyväksyy terroristiset itsemurhaiskut siviilejä vastaan, jos tarkoituksena on puolustaa islamia. Terroriteot hyväksyttiin vuonna 2013 yleisimmin Egyptissä (57 %), Afganistanissa (56 %), Palestiinassa (55 %) ja Bangladeshissä (46 %). Missään tutkitussa muslimimaassa niitä ei kokonaan tuomittu.[55] Lähimpänä sitä oltiin Kazakstanissa, missä 93 % muslimeista katsoi, ettei terrorismi ollut koskaan oikeutettua. Palestiinan muslimeista vain 34 % tuomitsi ehdottomasti terrorin käytön.[55] Filosofi Sam Harris pitää näitä lukuja "kammottavina".[56]

Ihmisoikeudet

Fatwakomitean päätös koskien kääntymistä kristinuskoon: ”Koska hän hylkäsi islamin, häntä pyydetään ilmaisemaan katumuksensa. Ellei hän kadu, hänet tapetaan islamilaisen lain oikeuksien ja velvoitteiden mukaisesti.”

Šaria on ristiriidassa YK.n hyväksymän Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kanssa, minkä takia muslimimaat ovat laatineet oman Kairon julistuksensa ihmisoikeuksista islamissa.[57] Kairon julistus alistaa ihmisoikeudet šarian määräyksille.[58]

Kuolemantuomio uskosta luopumisesta

Islamissa ei ole uskonnonvapautta, sillä islamista luopumisesta seuraa rangaistuksena kuolemantuomio. Šaria määrää kuolemantuomion silloinkin, jos muslimi luopuu uskostaan vaikka osittain.[59][60] Ibn Warraq on julkaissut kertomuksia ihmisiltä, jotka ovat muslimimaissa joutuneet vainon kohteeksi vaihtaessaan uskontoa tai luovuttuaan islamista.[61]

Orjuus

Pääartikkeli: Orjuus islamilaisessa maailmassa

Islam hyväksyy orjuuden.[62] Myös profeetta Muhammad oli orjanomistaja, joka osti, myi ja vangitsi orjia”.[63] Šariakäsikirja Reliance of the Traveller sisältää määräyksiä orjien kohtelusta. Islamilaisen lain mukaan orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta, ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Orjan tyytyväisyydellä ei ole väliä (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi esimerkiksi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon (k32.3).[64]

Orjuus on ollut keskeinen instituutio islamilaisessa maailmassa. Vaikka se ei enää ole virallista missään, islamilaiset maat luopuivat siitä viimeisinä. Orjuus on satunnaisesti tehnyt myös paluutaan. Viimeisinä sen virallisesti kielsivät Etelä-Jemen 1967, Oman 1970[65] sekä Mauritania 1981,[66] missä orjuuden väitetään yhä laajassa mitassa jatkuvan.[67] Lyhytikäiseksi jäänyt fundamentalistinen ISIS-kalifaatti palautti orjuuden alueilleen vuosina 2014–2019.[68]

Naisen asema

Pääartikkeli: Islam ja naiset

Entinen muslimi Ayaan Hirsi Ali katsoo, että islam vie naisilta ihmisoikeudet.[69] Muslimimaissa šaria määrää avioliittoon, avioeroon ja lasten huoltajuuteen liittyvistä asioista.[70]

Ei-muslimien oikeudet

Pääartikkeli: Dhimmi

Šaria tekee ei-muslimeista toisen luokan kansalaisia, joiden oikeudet ovat Umarin sopimuksen esittämällä tavalla monin tavoin rajoitettuja. Määräyksiin kuuluu myös ei-muslimien nöyryyttäminen eri tavoin.[71]

Koraanin kritiikki

Birminghamin käsikirjoitus on maailman vanhin Koraanin katkelma. Se on ajoitettu 500-luvun loppuun tai 600-luvun alkupuolelle. Käsikirjoitus osoittaa, että ainakin jotkut Koraanin suurat ovat hyvin vanhoja.

Koraanin alkuperä ja luonne

Pääartikkeli: Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus

Islamin oma kertomus Koraanin synnystä ei perustu aikalaislähteisiin, joten arvoitukseksi on jäänyt kuka, missä ja milloin kirjoitti sen. Koraanin historiallis-kriittinen tutkimus on päätynyt islaminuskosta jyrkästi poikkeaviin näkemyksiin kirjan historiasta ja tekstien sisällöstä.

Koraanin ikää on tutkittu etsimällä mainintoja varhaisesta kirjallisuudesta. Teosta ei tunneta missään ennen 800 -lukua. Esimerkiksi Fiqh Akbar I – käsikirjoitus, joka on varhaisin islamilaista lakia koskeva teksti 700-luvulta, ei tunne Koraania.[72][73] Lähi-idästä löydetyissä piirtokirjoituksissa sana "Koraani" esiintyy ensimmäisen kerran Mosulissa noin vuonna 810. [74] Ensimmäisen kerran Koraaniin viitataan Ibn Ishaqin kadonneessa Muhammed-eläkerrassa, joka on kirjoitettu 760-luvulla. Joseph Schacht osoitti, että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta islamilainen laki ei ollut peräisin Koraanista. Monet islamin kannalta tärkeät asiat ja käsitteet puuttuvat kokonaan Koraanista.[75] Tiedot viittaavat John Wansbroughin mielestä Koraanin oletettua myöhempään kanonisointiin.[73]

Koraanin teksti on katkonaista, typologisesti vaihtelevaa ja keskenään ristiriitaista eikä siksi herätä mielikuvaa yhdestä kirjoittajasta.[73] Reynolds katsoo toiston johtuvan siitä, että Koraanin tekstit ovat saarnoja.[76] Koraani sisältää myös keskenään ristiriitaisia määräyksiä.[77]

Joidenkin analyysien mukaan Koraanin vanhimmat osat ovat syyrialais-kristillisiä saarnoja ja virsiä. Vuonna 1970 Günter Lüling arvioi, että sellaiset muodostaisivat ainakin kolmasosan koko kirjasta.[78] Karl-Heinz Ohlig on arvellut, että suuri osa Koraanista on Lähi-idässä vaikuttaneen kristillisen liikkeen liturgisia tekstejä ja peräisin eri vuosisadoilta.[78] Koraanin alkuperäiset tekstit ovat epäselviä, mikä johtuu siitä, että vokaalit puuttuivat ja monet konsonantit olivat monitulkintaisia. Kirjoitustavan lukukelvottomuus johtui Ohligin mukaan siitä, että tekstit olivat vain saarnaajien itselleen tekemiä muistilappuja. Kirjoittaja itse osasi lukea tekstin, koska tiesi, mitä oli tarkoittanut, mutta ei kukaan muu.[79] Myöhemmin lisätyt diakriittiset merkit muuttivat asian, mutta kriitikkojen mielestä lisäyksissä tehtiin virheitä.[80][81]

Koraanin matemaattisen tyylianalyysin perusteella J-J. Walter on arvioinut, että kirjoittajia olisi saattanut olla 30–100.[82]

Ibn Warraqin mukaan Koraani ei voi olla kaikkitietävän jumalan teksti, vaan siinä on hänen mukaansa nähtävissä Muhammadin käden jälki kaikkialla. Tämä näkyy esimerkiksi Koraanin Raamattua muistuttavasta maailmankuvasta, joka on Warraqin mukaan ristiriidassa nykytietämyksen kanssa.[83] Warraq viittaa länsimaissa pitkään vallinneeseen käsitykseen, jonka mukaan Koraanista oli alun perin olemassa useita versioita, jotka vasta myöhemmin pyrittiin yhdistämään yhdeksi Koraaniksi. Tämä on vastoin muslimien yleistä kantaa, jonka mukaan Koraani on aina ollut yhtenäinen kerralla jumalalta saatu.[83]

Warraq viittaa tutkijoiden näkemyksiin, joissa Muhammadin nähdään saaneen usein Koraanin jakeiksi päätyviä ilmestyksiä, jotka palvelevat hänen kulloisia tarkoitusperiään. Lisäksi länsimainen tutkimus on selvittänyt Koraanin suurien aikajärjestystä, joka on tutkimusten mukaan eri kuin niiden järjestys itse kirjassa.[83] Koraania on muslimien piirissä usein pidetty täydellisenä puhtaan arabiankielisenä tekstinä. Warraq viittaa länsimaisiin tutkijoihin, jotka ovat pitäneet Koraania kielioppivirheitä sisältävänä, tyyliltään kömpelönä ja lainasanoja sekä asiavirheitä sisältävänä (väitettyihin asiavirheisiin kuuluvat Koraanin sekavaksi moitittu käsitys Aleksanteri Suuresta ja joidenkin Raamatussakin esiintyvien henkilöiden sekoittaminen toisiinsa).[83]

Koraanin suhde väkivaltaan

Pääartikkeli: Väkivalta Koraanissa

Islaminuskossa vakiintuneen tulkinnan mukaan Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin. Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[84][85][86] Sotaa tulee käydä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on.[84]

Suhde sotaan muuttuu Koraanissa siten, että sotaisuus kasvaa iältään myöhäisemmissä suurissa, joissa puolustussodan sijaan kannustetaan myös hyökkäämään. Käsite jihad ei Koraanissa aina esiinny sotimisen merkityksessä. Sen sijaan käytössä voivat olla käsitteet qital (uskonnollinen sota) tai harb (sota yleensä). [87]

Koraani määrää ankaria rangaistuksia. Sellaisiin kuuluu ruoskiminen (24:2), raajojen amputaatio ja ristiinnaulitseminen (7:124). Jälkimmäisen käytöstä on tietoja esimerkiksi Al-Andalusista. [88]

Islamilaisen perimätiedon kritiikki

Niin sanottu islamilainen perimätieto tarkoittaa pääasiassa 800-luvulla muistiin kirjoitettua hadith -kirjallisuutta. Pääosa islaminuskon sisällöistä on peräisin tästä kirjallisuudesta, sillä Koraani, vaikka onkin islamin pyhin teksti, sisältää vain vähän opillista materiaalia perimätietoon verrattuna.[75] Esimerkiksi sana muhammad esiintyy Koraanissa vain neljä kertaa, eikä aina ole varmaa, tarkoittaako se tällöin profeettaa vai "ylistää" -verbin partisiippimuotoa "ylistetty".[89] Kaikki Muhammedia koskeva tieto yhtä poikkeusta lukuun ottamatta onkin peräisin hadith -kirjallisuudesta. Muslimit lukevat myös itse Koraania hadith -kirjallisuuden tulkintojen kautta, sillä vasta se kertoo, mitä kukin Koraanin kohta tarkoittaa.[90]

Islamilaisen perimätiedon heikkous on, että vaikka se ilmoittaa kertovansa 600-luvun alun tapahtumista, tekstit ovat peräisin aikaisintaan 800-luvulta, ja ne koottu pääosin Syyriasta tai Irakista eikä oletetuilta tapahtumapaikoilta Arabiassa.[91] On uskottavampaa, että perimätieto kertoo lähinnä oman aikansa uskomuksista eikä siitä, mitä oli tapahtunut kaksisataa vuotta aikaisemmin. [92][93]

Muhammediin kohdistuva kritiikki

Pääartikkeli: Muhammediin kohdistuva kritiikki

Islamin tutkijoiden mukaan tiedämme yllättävän vähän[94] tai emme mitään profeetta Muhammedista (570–632).[95] Islamilainen perimätieto sisältää kuitenkin valtavan kokoelman kertomuksia hänestä. Islaminuskon mukaan Muhammedin teot ovat esikuvallisia. Häntä pidetään synnittömänä ihmisenä, jonka elämä kertoi muslimeille Jumalan lain tarkan sisällön, ja joka siten on velvoittava malli kaikille muslimeille.[96] Jos muslimi arvostelee profeetan tekoja ("valehtelee profeetta Muhammedista"), se on luopumista islamista ja rangaistaan kuolemantuomiolla.[97][98] Perimätieto ei silti anna mairittelevaa kuvaa Muhammedista ainakaan, jos hänen tekojaan punnitaan länsimaisten moraalikäsitysten pohjalta.[99]

Sota- ja ryöstöretket

Yhdysvaltalainen islamin kriitikko Robert Spencer arvostelee Muhammedia siitä, että tämä teki ryöstöretkiä. Medinaan siirryttyään Muhammed aloitti sodan Mekkaa vastaan ryöstämällä Mekkaan matkalla olleen kauppakaravaanin Badrin taistelussa vuonna 624.[100] Ibn Hisham kertoo Muhammedin johtaneen kaikkiaan 27 sotaretkeä ja lähettäneen matkaan 38 pienempää toisten alaisuudessa.[101]

Raakuus vastustajia kohtaan

Robert Spencer kertoo kriittisessä sävyssä Ibn Hishamin välittämän tarinan Abu Jahlin kuolemasta Badrin taistelussa. Tämä oli ollut Muhammedin vastustaja Mekassa. Kun Abu Jahlin pää heitettiin Muhammedin jalkoihin Badrin taistelun jälkeen, profeetta ylisti Jumalaa. Kun Abu Jahlin jäännökset oli heitetty kaivoon, Muhammed pilkkasi ruumiita kysymällä niiltä, olivatko ne huomanneet Herransa lupauksien käyneen toteen.[102]

Vankien kiduttaminen ja surmaaminen

Pääartikkeli: Kinana ibn ar-Rabi

Arabisti Hans Jansen paheksuu Muhammedia Ibn Ishaqiin perustuvassa elämäkerrassa siitä, että Muhammed antaa kiduttaa sotavankia nimeltä Kinana ibn ar-Rabi, jotta tämä paljastaisi aarteen paikan.[103] Jumalan lähettiläs käski Az-Zubari ibn al-Awwamia: "Kiduttakaa häntä, kunnes saat hänestä kaiken irti!" A-Zubair sytytti tulen palamaan Kinanan rinnan päälle, kunnes tämä oli kuolla. Lopulta Jumalan lähettiläs antoi tappaa Kinanan.[104][105] Heti tämän jälkeen Muhammed otti Kinanan lesken Safiyan vaimokseen.[104][105][106]

Muhammedin tekoa puolusti arabisti William Montgomery Watt, joka totesi, että Kinana surmattiin, koska hän oli piilottanut perheensä aarteet.[103]

Juutalaisten joukkomurha

Banū Quraizan juutalaisia viedään ryhminä teloitettavaksi. Miniatyyrimaalaus 1800-luvulta.
Pääartikkeli: Banu Quraizan joukkomurha

Jansen kritisoi Muhammedia Banu Quraizan joukkomurhasta, joka tapahtui vuonna 627. Keskiajan sodankäynnin sääntöjen mukaan kaupunki antautuessaan välttyi ryöstämiseltä ja asukkaat saivat pitää henkensä. Muhammed luopui tästä periaatteesta Khaibarin keitaalla.[107] Kun quraizalaiset miehet olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät Bint al-Harithin taloon. Sen jälkeen hän lähti Medinan torille, joka Ibn Ishaqin mukaan oli 700-luvulla edelleen samassa paikassa. Hän kaivatti sinne joukkohautoja ja antoi hakea quraizalaisia pieninä ryhminä. Muhammed hakkautti heidän päänsä poikki kaivantojen reunalla.[108] Jaakko Hämeen-Anttila[109] ja tietokirjailija Karen Armstrong[110] ovat vastanneet joukkomurhaa koskevaan kritiikkiin.

Moskeijan polttaminen

Pääartikkeli: Epäsovun moskeijan hävitys

Muhammedin väkivaltaisiin tekoihin kuuluu ihmisiä täynnä olleen moskeijan tuhopoltto, koska Muhammed piti heitä vastustajinaan.[111] Muhammed oli antanut käskyn: ”menkää moskeijaan, jonka rakentajat ovat väärämielisiä. Tuhotkaa ja polttakaa se!”[112] Miehet juoksivat ihmisiä täynnä olevaan moskeijaan ja sytyttivät sen palamaan. [112]

Arvostelijoiden surmaaminen

Kritiikkiä Muhammedin arvostelijoiden surmaamisesta ovat esittäneet useat arabistit. [113] Juutalainen runoilija Abu 'Afak oli laatinut runon, joka kunnioitti Muhammedin surmaaman al-Harithin muistoa. Kun Muhammed kuuli asiasta, hän kysyi: "Kuka vapauttaisi minut siitä roistosta?" Tällöin Salim ibn Umair tappoi Abu 'Afakin.[114] Al-Sa'din versiossa hän painoi miekan ulkona nukkuneen iäkkään Abu 'Afakin maksan läpi.[115] Kun runoilija Asma' bint Marwan kuuli tapauksesta, hän kirjoitti runon Muhammedia vastaan. Kuultuaan sen Muhammed kysyi: "Kuka vapauttaisi minut Marwanin tyttärestä?" Umair al-Khatmi kuuli sanat ja surmasi Asma'n vielä samana yönä tämän asunnossa. [116]

Muhammed määräsi Mekan valloituksen jälkeen vuonna 630 neljätoista ihmistä, joista neljä oli naisia, tapettavaksi. Monien kohdalla tuomion syynä oli, että he olivat laulaneet pilkkalauluja Jumalan lähettiläästä tai kiusanneet häntä.[117]

Suhtautuminen naisiin

Pääartikkeli: Islam ja naiset

Muhammedin suhtautuminen naisiin on ollut merkittävä kritiikin aihe.[118] Muhammed esitti jäähyväissaarnassaan näkemyksensä naisista. Hän totesi Ibn ishaqin mukaan, että aviovaimoilta ei pidä hyväksyä "selkeää säädyttömyyttä". Siitä on rangaistava viime kädessä lyömällä heitä. Jos vaimot eivät ole säädyttömiä, heillä on oikeus saada kohtuullinen elatus ja vaatetus. Naisia tulee neuvoa lempeästi, sillä he ovat aviomiestensä vankeja (Tabari: "kotieläimiä"[119]), eikä heillä ole valtaa omiin asioihinsa. Aviomiehet ovat ottaneet heidät Jumalan uskomaksi velvoitteeksi ja heillä on oikeus nauttia vaimoistaan seksuaalisesti.[120][121][119]

Lapsipuoliso Aiša

Pääartikkeli: Aiša

Muhammedin avioliitto pienen lapsen kanssa on herättänyt arvostelua ei-muslimien keskuudessa.[122] Muhammedin pilkkaaminen pedofiiliksi on Suomessakin johtanut oikeuden tuomioihin.[123] Avioliitto Aišan kanssa solmittiin vuonna 620, jolloin Muhammed oli 50-vuotias ja Aiša 6-vuotias. Muhammed oli ensimmäisen kerran sukupuoliyhteydessä Aišan kanssa, kun tämä oli täyttänyt yhdeksän vuotta.[124]

Ottopojan puolison ryöstö

Pääartikkeli: Zainab bint Jahsh

Muhammedin avioliitto Zainabin kanssa vuonna 626 on herättänyt kritiikkiä. [125]Tapaus kerrotaan Koraanissa, ja se on ainoa, jossa sana "Muhammed" varmuudella tarkoittaa islamin profeettaa.[126] Ibn Ishaq ja Ibn Hisham eivät kerro Muhammed-elämäkerroissa tarkasti, mitä tämä tapahtui, mutta al-Tabari kertoo sen 900-luvulla historiateoksensa osassa XXXIX.[127] Sen perusteella arvostelijat ovat katsoneet, että Muhammed anasti Zainabin tämän aviomieheltä Zaidilta, joka lisäksi oli Muhammedin ottopoika. Ei-muslimit ovat pitäneet Muhammedin toimintaa arveluttavana.[128]

Avioliitto puolison kidutuksen ja tappamisen jälkeen

Kolmas arveluttava Muhammedin avioliitto tapahtui sen jälkeen, kun hän oli hävittänyt Khaibarin juutalaisasutuksen. Safiya bint Huyai oli syntyperältään juutalainen, ja Muhammed valitsi hänet sotasaaliikseen vallattuaan Khaibarin taistelussa juutalaiskaupungin vuonna 628. Hän otti tämän puolisokseen Ibn Hishamin kertoman mukaan vielä taistelukentällä juutalaisten ruumiiden keskellä. Muhammed oli antanut kiduttaa ja sitten tappaa Safiyan puolison, Kinana ibn ar-Rabin, koska tämä ei paljastanut heimonsa aarrekätköä. Muhammed oli tällöin 58-vuotias ja Safiya 17-vuotias.[129]

Orjanomistaja

Pääartikkeli: Orjuus islamilaisessa maailmassa

Muhammed oli orjanomistaja. 900-luvun historioitsija al-Tabari kertoo Muhammedin vapauttamista orjista, mutta ei orjien kokonaismäärää. Vapautettuja oli eri kansanryhmistä, mukana myös mustia orjia. Muhammed sai orjia sekä ostamalla että sotasaaliina. Al-Tabari ei kerro vapauttamisen syitä, mutta luettelee 18 vapautetun nimet.[130]

Vastauksia Muhammed-kritiikkiin

Brittiläisen orientalistin William Montgomery Wattin (1909–2006) mielestä ketään historian kuuluisaa henkilöä ei ole mustamaalattu niin voimakkaasti kuin Muhammadia. Hänen mukaansa Muhammadia pitäisi arvostella oman aikansa eikä nykyisen länsimaalaisen moraalikäsityksen perusteella.[131] Antje Jackelén, Ruotsin kirkon arkkipiispa, katsoi, että on mahdoton vastata kysymykseen, antaako Jeesus todemman kuvan Jumalasta kuin Muhammed. [132] Brittiläinen tietokirjailija Karen Armstrong pitää Muhammadin teologisia näkemyksiä rauhanomaisina ja suvaitsevina.[133]

Arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on todennut, että Quraiza-heimon murhaaminen oli yksittäistapaus. Toisaalta jos heimon teloittaminen oli kansanmurha, se ei ollut ainoa, koska muutkin ovat syyllistyneet kansanmurhiin. Muhammedin syyttäminen samalla, kun muut tapaukset unohdetaan, kertoo lähinnä halusta hyökätä islamia vastaan.[109] Tietokirjailija Karen Armstrong katsoo, että juutalaisten teloitus vastasi ajan normaaleja käytäntöjä. Muhammed oli tuntenut itsensä pakotetuksi sotaan saavuttaakseen lopullisen rauhan. Joukkomurhan jälkeen hän tunsi tarpeelliseksi irtautua näistä tietämättömyyden ajan tavoista löytääkseen täysin toisenlaisia ratkaisuja.[110] Teologian professori Heikki Räisäsen mukaan Muhammed tunnettiin lempeäksi sotapäälliköksi.[134]

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus

Pääartikkeli: Historiallis-kriittinen islamin tutkimus

Kristinuskon tavoin islam ankkuroituu historiallisiksi katsottuihin tapahtumiin ja etenkin profeetta Muhammediin, jota islam pitää historiallisena henkilönä. Historiallis-kriittinen tutkimus on neutraalia tieteellistä tutkimusta, joka pyrkii selvittämään islamin historiallista pohjaa. Joitakin kysymyksiä ovat olleet: 1) saneliko Muhammed Koraanin, 2) perustuuko šaria Muhammedin esikuvaan, ja 3) perustiko Muhammed uskovien yhteisön Medinaan ja aloitti islamilaiset valloitussodat?

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus alkoi Euroopassa 1800-luvun alkupuolella, jolloin Gustav Weil alkoi asettaa kyseenalaiseksi islamin 800-luvulla kirjatun perimätiedon arvon tieteellisenä lähteenä. Vuosisadan lopulla Ignaz Goldziher päätyi siihen, ettei yksikään hadith täyttänyt tieteellisen tiedon vaatimuksia. Johtopäätösten teko näistä tuloksista on ollut hidasta. Vasta 1900-luvun lopulla orientalistit ovat alkaneet hyväksyä ajatuksen, että islamin varhaishistorian kuvaus seisoo tyhjän päällä, eli kuten Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, on talo "ilman perustaa".[135][136][137]

Enemmistö orientalisteista luottaa Muhammedin historiallisuuteen, mutta jotkut pitävät häntä myyttisenä mielikuvitushahmona. Näkemyksen esittivät ensimmäiseksi neuvostoliittolaiset orientalistit N. A. Morozov ja L.I. Klimovitsh vuonna 1930.[138] Kriitikkojen mukaan tarinat Muhammedista olivat abbasidihallinnon julkaisemaa pseudohistoriaa, mistä muita esimerkkejä ovat Ruotsin suurvalta-ajan goottilainen historiankirjoitus tai antiikin roomalaisten taru Romuksesta ja Remuksesta. Viime vuosikymmeninä on alettu luoda uutta kokonaiskuvaa islamin syntymisestä siten, että normaaliin tapaan turvaudutaan vain aikalaislähteisiin. Merkittävä historiallis-kriittinen islamin tutkimuksen keskus on Saarlandin yliopiston Inārah-projekti. Sen edustajia ovat Karl-Heinz Ohlig, Markus Gross, M.R. Kerr, Gerd-R. Puin ja Christoph Luxenberg.[139][10]

Islamin kriitikkoja

Ibn Warraq (pseudonyymi) (s. 1946), muslimitaustainen pakistanilaisamerikkalainen islamin kriitikko, on kirjoittanut teoksen Why I am not a Muslim (1995). Ibn Warraqin mielestä Helvetin kauhujen jatkuva kuvaaminen Koraanissa viittaa siihen, että islam perustuu suureksi osaksi pelotteluun. Ibn Warraq pitää predestinaatio-oppia arveluttavana moraalisen vastuun kannalta. Predestinaatio tarkoittaa myös sitä, että syyttömiä tuomitaan Helvettiin. Ibn Warraq kysyy myös, millainen on Jumala, joka käskee palvomaan itseään viisi kertaa päivässä.[83] Ibn Warraq näkee ongelmallisena sen, että islam perustuu yhden ihmisen saamiin ilmestyksiin. Hän kysyy, mistä voimme tietää, että Muhammad oli vilpitön. Monia ihmisiä, jotka nykyään väittävät saavansa viestejä jumalalta, pidetään mielenvikaisina.[83] Ibn Warraq totesi, että Muhammadia puolustava tutkija William Montgomery Watt on katsonut, että Muhammad sai ilmestyksiä omien tarkoitusperiensä mukaisesti, mistä tämä päätteli, että Muhammad pystyi itsepetokseen. [140]

Islamin kritiikki Suomessa

Islamia kritisoitiin vuonna 2013 järjestetyssä YLE:n islam-illassa.[141] Useita henkilöitä, myös poliitikkoja, on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun arvostelu on tulkittu herjaavaksi. Sellaisiksi on katsottu väite, että "kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja"[142] tai että "Muhammed on pedofiiliprofeetta".[143] Kurditaustaisen helsinkiläisen ihmisoikeustaistelija Rojin Birzoin mielestä poliittista islamia koskeva keskustelu on Suomessa jätetty paljolti perussuomalaisille ja maahanmuuttovastaisille tahoille. Hän toivoi, että tasa-arvotoimijat heräisivät poliittista islamia koskeviin ongelmiin.[144]

Suomessa islamkriittisiä kirjoja on julkaistu lähinnä kristillisten herätysliikkeiden piirissä. Ainakin seuraavat kirjoittajat ovat tehneet sellaisia:

  • Martti Ahvenainen, helluntailiikkeeseen kuuluva pastori, on julkaissut islamia käsittelevät teokset Islam Raamatun valossa (2014), Kristinusko ja islam (2017) sekä Islamin haaste (2021).
  • Juha Ahvio, teologian tohtori ja Patmos-lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, on kirjoittanut teoksen Eurooppa ja Suomi islamisoituvat (2015) sekä yhdessä Timo Keskitalon kanssa teoksen Koraanin Allah vai Raamatun Jumala (2016).

Kustantamot eivät juuri ole julkaisseet suomalaista uskonnotonta islam-kriittistä kirjallisuutta. Joitakin poikkeuksia ovat:

  • Matti Saarelainen: Muhammedin pitkä varjo : tutkimus poliittisen islamin Länsi-Euroopalle aiheuttamasta haasteesta (1993).

Vastauksia kritiikkiin

Pääartikkeli: Islamin länsimainen apologia

Monet länsimaiset järjestöt ja huippupoliitikot ovat torjuneet islamista esitetyn kritiikin ja esittäneet myönteisiä lausuntoja islamista. Islamin arvosteluun on yleisimmin vastattu siten, että kritiikki liioittelee länsimaisen kulttuurin ja islamin välisiä eroja. Puheenvuoroissa on myös tuotu esiin islamin myönteinen vaikutus eurooppalaisen sivistyksen syntyyn, islamin monimuotoisuus sekä islamin läheinen sukulaisuus länsimaisten arvojen kanssa.

Islamin puolustajiin kuuluu tunnettuja ajattelijoita ja näkyviä poliitikkoja. Oman ryhmänsä muodostavat akateemiset orientalistit ja arabiankielen tutkijat. Jotkut heistä, kuten washingtonilaisen Georgetown-yliopiston islamin tutkimuksen professori John L. Esposito[147] ovat saaneet tutkimuksilleen rahoitusta arabimaista.[148]

Suomessa arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on julkaissut useita teoksia, joissa vastataan islamia koskevaan kritiikkiin. Hämeen-Anttila haluaa islamia esittelevissä kirjoissaan korostaa islamin myönteisiä puolia, "sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan".[149] Islamin kritiikkiin vastataan myös esimerkiksi teoksissa Ihmisoikeudet ja islam (2004)[150] ja Mitä muslimit tarkoittavat (2011).[151] Hämeen-Anttila on korostanut, että islamin ja kristinuskon välillä on merkittäviä samankaltaisuuksia. Yhtäläisyyksien takia hän pitää islamilaista maailmaa välimerellisen kulttuurin toisena haarana yhdessä sen länsimaisen haaran kanssa: "läntinen ja islamilainen kulttuuri ovat hyvin läheisiä toisilleen ja rakentuvat pitkälti samalle perustalle", [152] "Islamilaista kulttuuria voidaankin hyvin pitää myöhäisantiikin jatkajana". [153] Yhtäläisyyksien takia islamia on Suomessa myös verrattu vihreään liikkeeseen ja sosialidemokratiaan.[154] Poliittisen islamin osalta Hämeen-Anttila on rauhoitellut kriitikoita toteamalla, että useimmille muslimeille islam on yksityisasia, ja ainoastaan harvat esittävät sen perusteella vahvoja poliittisia vaatimuksia.[155]

Katso myös

Lähteet

  • Al-Dhahabi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir). Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Al-Misri, Ahmad ibn an-Naqib: Reliance of the Traveller and Tools of the Worshipper. Teoksessa: Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller, s. 47-648. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017 (alkuteos n. 1368). ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  • Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000. ISBN 978-0-4155-5416-9 (englanniksi)
  • Brown, Jonathan: Scripture, Legal Interpretation and Social Praxis in the Islamic Tradition: The Cases of Polygamy and Slavery. Religious Minorities in Christian, Jewish and Muslim Law (5th–15th Centuries), 2017. Turnhout. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Buhl, Frants: Das Leben Muhammeds. 2. painos. Quelle & Meyer, 1955. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Cohen, M.R: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages. Princeton University Press, 1994. ISBN 978-0-691-13931-9
  • Corti, Maria: Dante e l'Islam Enciclopedia Multimediale delle Scienze Filosofiche. 20.4.2000. Viitattu 3.4.2021.
  • Gross, Markus: Buddhistische Einflüsse im frühen Islam? Teoksessa: Teoksessa: M. Groß & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 220-274. Verlag Hans Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Gross, Markus: “Everyday Islamic Life and its Quranic Basis – Why the Traditional Narrative Cannot be Right” Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion VII. Abschied von der Heilgeschichte, toim. Markus Gross & Robert M. Kerr, s. 15–38. Schiler & Mücke, 2023. ISBN 978-3-89930-464-0
  • Harris, Sam: Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. ((The end of faith: Religion, terror, and the future of reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1
  • Hegghammer, Thomas: Terrorism. Teoksessa: Böwering, Gerhard (toim.) The Princeton Encyclopedia of Islamic Political Thought, s. 554–560. Princeton University Press, 2013.
  • Hoyland, R. G.: Seeing Islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13. The Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hoyland, Robert G.: In God's Path. The Arab Conquests and the Creation of an Islamic Empire. Oxford University Press, 2017. ISBN 978-0-19-061857-5
  • Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. ((The clash of civilizations: Remaking of world order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Uusi islamin käsikirja. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-29827-4
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin moninaisuus. Teoksessa: Joonas Maristo & Andrei Segejeff (toim.) Aikamme monta islamia, s. 12–22. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-371-9
  • Ibn Warraq: Why I am not a Muslim. Amherst, New York: Prometheus Books, 1995. ISBN 0-87975-984-4 Internet Archive.
  • Ibn Warraq (toim.): Introduction. Teoksessa: Origins of the Koran. Classic Essays on Islam’s Holy Book (toim. Ibn Warraq), s. 9-35. Amherst, New York: Prometheus Books, 1998. ISBN 1-57392-198-X (englanniksi)
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9 (saksaksi)
  • Klein, Martin A.: Historical Dictionary of Slavery and Abolition. Rowman & Littlefield Publishers, 2014. ISBN 978-0-8108-7528-9 Google Books.
  • Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock.Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus Books., 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio.
  • Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus, 2003. (englanniksi)
  • Ibn Warraq: Why I am not a Muslim. Amherst, New York: Prometheus Books, 1995. ISBN 0-87975-984-4 Internet Archive.
  • Ibn Warraq: "Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey”. Teoksessa: The Quest for the Historical Muhammad (toim. Ibn Warraq), s. 15–88. Prometheus Books, 2000. ISBN 978-1-57392-787-1 Teoksen verkkoversio.
  • Ohlig, Karl-Heinz: Von Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Teoksessa: Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 10–34. Verlag Hans Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
  • Onniselkä, Suaad, Hajjar, Anas & Hammoud-Rouhe, Mariam: Salam – Islamin polku 7–9. Opetushallitus, 2020. ISBN 978-952-13-6026-8
  • Pew Research Center: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society. Complete Report PDF 30.4.2013 Pew Research Center.
  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Renan, Ernest: Islam and Science. A Lecture presented at la Sorbonne 29 March 1883. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Räisänen, Heikki: Uuteen uskoon. Kristinuskon itsekritiikistä uskontojen vuoropuheluun. Helsinki: Kirjapaja, 1993. ISBN 951-625-175-7
  • Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law. Clarendon Press, 1982 (1964). ISBN 978-0-19-825473-7 (englanniksi)
  • Spencer, Robert: The Politically Incorrect Guide to Islam (and the Crusades). Regnery Publishing, 2005. ISBN 978-0-89526-013-0 (englanniksi)
  • Thomas, Johannes: Frühe spanische Zeugnisse zum Islam. Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 93−186. Verlag Hans Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)

Viitteet

  1. ↑ Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla, s. 253. Gaudeamus, 2015.
  2. ↑ Hoyland, 2017, s. 232
  3. ↑ a b Ibn Warraq 2010, s. 250
  4. ↑ Huntington 2003, s. 389−392
  5. ↑ ECRI General Policy Recommendation No. 5 On Combating Intolerance and Discrimination against Muslims Adopted on 16 March 2000, s. 3 2000. European Commission against Racism and Intolerance (ECRI).
  6. ↑ Brown 2017, s. 99–113.
  7. ↑ esim. Harris 2007, s. 106–111
  8. ↑ Hämeen-Anttila 2015, s. 21
  9. ↑ a b Hoyland, 1997
  10. ↑ a b Christoph Luxenberg: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K.-H. Ohlig & G. Puin (toim.): The hidden origins of Islam, s. 125−151. Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  11. ↑ a b St. John of Damascus’s Critique of Islam Orthodox Christian Information Center. Viitattu 12.5. 2008. (englanniksi)
  12. ↑ Hoyland 1997, s. 485
  13. ↑ Nevo, Y. E. & Koren, J., s. 238
  14. ↑ St. John Damascene. The Catholic Encyclopedia, 1914. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  15. ↑ Hoyland, 1997, s. 500
  16. ↑ Ibn Warraq: The origins of the Quran, s. 17−18. Prometheus Books, 1998. (englanniksi)
  17. ↑ Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989/1998. (englanniksi)
  18. ↑ Thomas, J.: Frühe spanische Zeugnisse zum Islam. s. 93−186. (Teoksessa: M. Gross & K.-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte) Schiler, 2008. (saksaksi)
  19. ↑ Tolan, 2002,109
  20. ↑ Tolan, 2002, 105
  21. ↑ Tolan, 2002, 123
  22. ↑ Tolan, John Victor: Saracens. Islam in the Medieval European imagination, s. 139. New York: Columbia University Press, 2002. ISBN 978-0-231-12332-7 (englanniksi)
  23. ↑ John V. Tolan: Rhetoric, Polemics, and the Art of Hostile Biography: Portraying Muhammad in Thirteenth-Century Christian Spain. Teoksessa: Tolan: Sons of Ishmael: Muslims through European Eyes in the Middle Ages. Oxford University Press, 2008. (englanniksi)
  24. ↑ Dante Alighieri: La Divina Commedia, s. 180. Rl Gruppo Editoriale srl Santarcangelo di Romagna, 2009.
  25. ↑ Dante: The Divine Comedy, Canto XXVII (PDF) (The Project Gutenberg Etext of Dante’s Inferno [Divine Comedy]. Translated by Henry Wadsworth Longfellow) planolibraries.org. Arkistoitu 17.5.2017. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  26. ↑ Corti, 2000
  27. ↑ Manuel Paleologus: Dialogues with a Learned Moslem. Dialogue 7 chapters 1–18 (of 37), Controversy II 2c, Controversy III 3b & 3c . ccel.org. 1399/2009. (englanniksi)
  28. ↑ Paavi Benedict XVI: Lecture of the Holy Father Libreria Editrice Vaticana. 2006. (englanniksi)
  29. ↑ Adam S. Francisco: Martin Luther, Islam, and the Ottoman Turks Oxford Research Encyclopedias. 2016. (englanniksi)
  30. ↑ Andrea van Dülmen: Martti Luther. Elämä, teot ja kirjoitukset, s. 367. Ideanova Oy, 1983.
  31. ↑ "Mohammed and Mohammedanism", Catholic Encyclopedia, 1913
  32. ↑ Saviello, 2013, s. 111–113
  33. ↑ A. D. Magnusson: Britain in the Islamic World: Imperial and Post-Imperial Connections (toim. Justin Quinn Olmstead), s. 16. Palgrave MacMillan, 2019. Teoksen verkkoversio.
  34. ↑ Saviello, Alberto: Muhammad's Multiple Faces: Printed Images of the Prophet in Western Europe. Teoksessa: Avinoam Shalem (toim.) Constructing the Image of Muhammad in Europe, s. 117–121. De Gruyter, 2013.
  35. ↑ Hume, David: Of the Standard of Taste (kappale 4) 1757. Julie Van Camp. Viitattu 3.9.2017. (englanniksi)
  36. ↑ Saviello, 2013, s. 129
  37. ↑ Ibn Warraq: Foreword. Teoksessa: Robert Spencer (toim.) The Myth of Islamic Tolerance, s. 16–25. Prometheus, 2005.
  38. ↑ Ibn Warraq: Foreword. Teoksessa: Robert Spencer (toim.) The Myth of Islamic Tolerance, s. 16–25. Prometheus, 2005.
  39. ↑ Thomas, Johannes: Al-Andalus Propaganda: Verteufelung des Westens, Christentumskritik und Lobgesänge auf die (nur angeblich) tolerante islamische Theokratie. Teoksessa:Markus Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion V. Der Koran als Werkzeug der Herrschaft, s. 179–192. Schiler & Mucke, 2020.
  40. ↑ Islamkritik Zitate. Zitate, der zitate 33. Teil: Karl Marx und der Islam Faktum. Unabhängige kritische Magazin. 30.1.2017.
  41. ↑ Renan 1883
  42. ↑ Winston S. Churchill: The River War. An Historical Account on the Reconquest of the Soudan, Vol. II, s. 248–250. Longmans, Green & Co, 1899. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  43. ↑ U.S.A. department of state: Reagan Doctrine, 1985 2001-2009.state.gov.
  44. ↑ James Phillips: Updating U.S. Strategy for Helping Afghan Freedom Fighters The Heritage Foundation. December 22, 1986.
  45. ↑ Edward W. Said slammed the views on Islam expressed by Bernard Lewis and V. S. Naipaul islamawareness.net.
  46. ↑ Hugh Hitzgerald: V. S. Naipaul On Islam: A Florilegium jihadwatch.org.
  47. ↑ Huntington, 2003, 336–337.
  48. ↑ Schacht 1982, s. 69–71
  49. ↑ Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 75. ”Islamic law reflects and fits the social and economic conditions of the early Abbasid period, but has grown more and more out of touch with later developments of state and society.”. Clarendon Press, 1982. (englanniksi)
  50. ↑ Pew Research Center, 2013
  51. ↑ Esimerkiksi CASE OF REFAH PARTÏSÏ (THE WELFARE PARTY) AND OTHERS v. TURKEY (Applications nos. 41340/98, 41342/98, 41343/98 and 41344/98), JUDGMENT, STRASBOURG, 13 February 2003. No. 123: "The Court concurs in the Chamber’s view that sharia is incompatible with the fundamental principles of democracy, as set forth in the Convention" (päätös).
  52. ↑ Ibn Warraq: Is Islam Compatible With Democracy and Human Rights? CFI Center for Inquiry. 16.11.2018. Viitattu 2.12.2023.
  53. ↑ Foundation pour L’innovation Politique: Islamist terror attacks on the world 1979-2021. Foundation pour L’innovation Politique. Viitattu 21.10.2023.
  54. ↑ Hegghammer 2013, s. 545-547
  55. ↑ a b Pew Research Center, 2013, Complete Report PDF s. 216
  56. ↑ Harris 2007, 115
  57. ↑ Heikki Palva: Ihmisoikeudet YK:n ja islamin mukaan. Kirkkomme Lähetys, 2008, nro 1, s. 4–7. Artikkelin verkkoversio.
  58. ↑ Näre, Leo: Ihmisoikeudet on turvattava ennen muuta Helsingin Sanomat. 29.9.2012. Viitattu 22.5.2017.
  59. ↑ Al-Misri, 2017, s. 109 (f1.3) "Someone raised among muslims who denies the obligatoriness of the prayer, zakat, fasting Ramadan, the pilgrimage, or the unlawfulness of wine and adultery, or denies something else upon which there is scholarly consensus (ijma) - - there by becomes an unbeliever (kafir) and is executed for his unbelief."
  60. ↑ Apostasy in Islam www.thereligionofpeace.com. Viitattu 2.12.2017. (englanniksi)
  61. ↑ Johdanto (s. 11–15) kirjaan Leaving Islam: Apostates Speak Out, Ibn Warraq (kirjan toimittaja, johdannon kirjoittaja), Prometheus Books, 1. painos 2003
  62. ↑ Keller, 2017, s. 459 (k32.1-4)
  63. ↑ Stark, Rodney: For the glory of God: How monotheism led to reformations, science, witch-hunts, and the end of slavery, s. 388. Princeton University Press, 2003. ISBN 0-691-11436-6 (englanniksi)
  64. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 459 (k32.2). amana publications, 2017. (englanniksi)
  65. ↑ Klein, 2014, s. xxiv
  66. ↑ Slavery's last stand - CNN.com CNN. Viitattu 30.3.2016.
  67. ↑ Mauritania The World Factbook. CIA.gov. Viitattu 16.12.2023.
  68. ↑ Al-Dayel, Nadia – Mumford, Andrew: ISIS and Their Use of Slavery Publications. ICCT International Centre for Counter Terrorism. Arkistoitu 5.12.2021. Viitattu 5.12.2021.
  69. ↑ Hirsi Ali, Ayaan: Unfree Under Islam 16.8.2005. The American Enterprise Institute. Viitattu 5.1.2020. (englanniksi)
  70. ↑ Regional Overview for the Middle East and North Africa (pdf) 2011. Egypti: Unicef. Arkistoitu 9.10.2017. Viitattu 11.1.2020.
  71. ↑ Cohen, 1994, s. 69
  72. ↑ John Wansbrough: . Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation, s. 44. Prometheus Books, 1977.
  73. ↑ a b c Wansbrough 2004, s. 44
  74. ↑ Hoyland, Robert: The content and context of early arabic inscriptions. Jerusalem Studies in Arabic and Islam, 1997, 21. vsk, s. 77–102. Artikkelin verkkoversio.
  75. ↑ a b Gross 2023, s. 15–38
  76. ↑ Reynolds 2010, s. 238
  77. ↑ Hämeen-Anttila, 2006, s. 193
  78. ↑ a b K.H. Ohlig: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 441. Hans Schiler, 2014.
  79. ↑ K.H. Ohlig: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 441. Hans Schiler, 2014.
  80. ↑ Christoph Luxenberg: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran, s. 327. (Rev. and enlarged ed) Berliini: H. Schiler, 2007. ISBN 978-3-89930-088-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 18.1.2018). (englanniksi)
  81. ↑ A. Mingana: Syriac influence on the style of the Koran. Bulletin of the John Rylands Library, 11, 77–98. Painettu uudestaan teoksessa: Ibn Warraq (toim.)(2002). What the Koran really says. Prometheus Books, 1927.
  82. ↑ J.J. Walter: Analysis of the Koran using mathematical code theory. Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos? s. 859. Hans Schiler, 2007.
  83. ↑ a b c d e f Ibn Warraq 1995, Why I am not a Muslim, Prometheus books, luku 5, The Koran.
  84. ↑ a b Reliance of the Traveller, 2017, s. 599 (o9.0); 602 (o9.8)
  85. ↑ Joseph S. Spoerl: Islam and War: Tradition versus Modernity. (Crone kirjoittaa (Spoerlin mukaan): “In classical law jihad is missionary warfare. It is directed against infidels, who need not be guilty of any act of hostility against Muslims (their very existence is a cause of war)….”) Comparative Islamic Studies, s. 181–212, 2008. doi: 10.1558/cis.v4i1–2.181
  86. ↑ Spencer, 2005, s. 19–32
  87. ↑ Lapidus 2022, s. 44
  88. ↑ Chronicle of 754, 2011, s. 107; Collins, 2014, s. 34–36
  89. ↑ Ohlig 2013, s. 277
  90. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 96. Otava, 2004.
  91. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 20. Otava, 2004.
  92. ↑ Berg, 2000, s. 8–9
  93. ↑ Ibn Warraq 1998, s. 20
  94. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 13. ("Uusimman tutkimuksen mukaan tiedämme siis yllättävän vähän islamin kaikkein varhaisimmasta historiasta ja profeetta Muhammadin elämästä.) Otava, 2012.
  95. ↑ Karl-Heinz Ohlig: Vom Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Historische Probleme der Quellenlage, Entstehung und Geschichte der koranischen Bewegung. Teoksessa: Schlaglichter (toim. Markus Gross & K-H Ohlig), s. 10-34. Hans Schiler, 2008.
  96. ↑ Hämeen-Anttila 2004, s. 118–120
  97. ↑ Al-Dhahabi 2020, s. 51
  98. ↑ Al-Misri, 2017, s. 109 (f1.3)
  99. ↑ Ibn Warraq 1995, s. 86–87
  100. ↑ Spencer 2005, s. 5
  101. ↑ Ibn Hisham, 1999, 451–452
  102. ↑ Spencer 2005, s. 8; itse tarina: Ibn Hisham 1999, 230–231
  103. ↑ a b Jansen 2008, s. 359–360
  104. ↑ a b Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 361–362. Basam Books, 1999.
  105. ↑ a b Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 515. Oxford University Press, 1998.
  106. ↑ al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors. s. 185. State University of New York Press, 1998.
  107. ↑ Jansen 2008, s. 311–317
  108. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 289–359; Ibn Hisham, 1999, s. 296–326
  109. ↑ a b Hämeen-Anttila, 2012, s. 30–31
  110. ↑ a b Armstrong, 2007, s. 147-152
  111. ↑ Buhl 1955, s. 329
  112. ↑ a b Ibn Hisham, 1999, 426
  113. ↑ Ibn Warraq 1995, s. 91–93
  114. ↑ Ibn Ishaq 1955, s. 375
  115. ↑ Ibn Sa'd, Tabaqat, voi 2 (2)
  116. ↑ Ibn Ishaq 1955, s. 676
  117. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 390–391
  118. ↑ Ibn Warraq 1995, 99–101
  119. ↑ a b Tabari 1990, s. 112
  120. ↑ Ibn Ishaq, 1955, s. 651
  121. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 449
  122. ↑ Ibn Warraq 1995, 99–101
  123. ↑ Tiedote 8.6.2012 - Poliitikolle tuomio islaminuskoa ja somaleja loukanneista kirjoituksista 8.6. 2012. Korkein Oikeus. Viitattu 9.10.2020.
  124. ↑ Muslim: Sahih Muslim Sunnah.com.
  125. ↑ Ibn Warraq 1995, 99–101
  126. ↑ Ohlig, 2013, s. 286
  127. ↑ al-Tabari, 1998, s.180–182
  128. ↑ Jansen, 2008, s. 108
  129. ↑ Ibn Hisham, 1999, s. 361-362
  130. ↑ Al-Tabari, 1990, s. 142–147
  131. ↑ Watt, William Montgomery: Muhammad: Prophet and Statesman, s. 229. New York: Oxford University Press, 1961. (englanniksi)
  132. ↑ Muhammed lika bra som Jesus enligt svenska biskopar 12.10.2013. Fria Tider.
  133. ↑ Armstrong, Karen: Muhammad: A biography of the prophet, s. 165. HarperSanFrancisco, 1993. ISBN 0-06-250886-5 (englanniksi)
  134. ↑ Räisänen 1993, s. 100
  135. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 193. Gaudeamus, 2006.
  136. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos, s. 237. Basam Books, 2008.
  137. ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus, s. 14. Gaudeamus, 1999.
  138. ↑ Ibn Warraq: Studies on Muhammad and the rise of islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The quest for the historical Muhammad. (s. 15-88), s. 49. Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  139. ↑ Gross, M. & Ohlig, K.-H. (toim): Die Entstehung einer Weltreligion I–IV. Hans Schiler, 2010–2017.
  140. ↑ Ibn Warraq 1995, s. 347
  141. ↑ Ricks, Sean: A2 Islam-illan avoin toimituskokous: ”Miksi kaikki kritiikki leimataan ennakkoluuloiksi?” YLE uutiset. 24.10.2013. Viitattu 14.12.2023.
  142. ↑ Mika Rinne: Teuvo Hakkarainen tuomittiin sakkoihin Iltalehti. 4.1.2017.
  143. ↑ Uskonrauhan rikkominen. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan.Sananvapaus (Korkein oikeus) Finlex. 8.6.2012.
  144. ↑ Kärki, Tuula: Islamissakin on kritisoitavaa: ”monet vaikenevat, koska pelkäävät tulevansa leimatuiksi rasisteiksi” Kansan Uutiset. 2.12.2023. Viitattu 6.12.2023.
  145. ↑ Milla Suomio: Tutkija Atte Kaleva: ”Ei kannata valkopestä islamia” Seurakuntalainen.
  146. ↑ Rebekka Härkönen: Jihadismin tutkija: Islam-keskustelu kaipaa tervettä kritiikkiä Turun Sanomat.
  147. ↑ The Islamic Threat: Myth or Reality? s 225–28. ISBN 0-19-513076-6. 1999. Oxford University Press.
  148. ↑ Valerie Strauss: $20 Million Saudi Gift is Questioned. Washington Post, 12.2.2008.
  149. ↑ Janne Sivonen: Armeliaan islamin äänitorvi Maailman Kuvalehti. 20.3.2002. Arkistoitu 7.8.2019.
  150. ↑ Kristiina Kouros & Susan Villa (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Suomen Rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3
  151. ↑ Tuomo Martikainen & Tuula Sakaranaho (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat. Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Savukeidas Kustannus, 2011. ISBN 978-952-5500-98-1
  152. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 18, 232–233. Otava, 2012.
  153. ↑ Hämeen-Anttila 2017, s. 174
  154. ↑ Elina Grundström: Islam on hieno uskonto Vihreä lanka, pääkirjoitus. 9.10.2009.
  155. ↑ Hämeen-Anttila 2015, s. 20

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla
Kembali kehalaman sebelumnya