Kartanon naiset on Ilmari Unhon ohjaama suomalainen mustavalkoinen draamaelokuva vuodelta 1944. Se perustuu Gund von Numers-Snellmanin romaaniin Kartanon naiset (1942), joka ilmestyi suomeksi 1943. Elokuva kertoo Larsvikin kartanon naisten ja varsinkin sen nuoren patruunan, Barbin, kohtaloista toisen maailmansodan myrskyissä.[1]
Larsvikin kartanoa Hangon ympäristössä lounaisella Uudellamaalla hallitsee nuori Barbara Björner eli Barbi apunaan emännöitsijä Mari. Naapurissa on Lintulahden kartano, jota asustavat von Otterit. Suvut ovat olleet keskenään riidoissa iät ja ajat, niinpä on lemmen liekki Barbin ja Lintulahden nuoren kreivin, Rolf von Otterin välillä saanut palaa vain säästöliekillä. Pian sekin tukahdutetaan, kun Rolf nai isänsä painostuksesta rikkaan Inga Dietherin. Larsvik saa vieraakseen Barbin serkun, taiteilija Ebba Björnerin, ja tädin, Cecilia Björner-Malmin eli Cillan. Katsojalle avataan Larsvikin historiaa Ebban ja Cillan keskustelussa. Kerrotaan muun muassa perheen mätämunasta, mamselli Nordblomista.
Serkukset lähtevät autoilemaan ja poikkeavat vierailulle Irja ja Freddi Malmin luo. Siellä tavataan myös kapteeni Jukka Kaplas, jonka kanssa Ebba lyö vetoa sodan syttymisestä. Ebba pitää Eurooppaa liian sivistyneenä sotimiseen ja lupaa tulla armeijan palvelukseen, mikäli sota syttyy. Jukka taasen lupaa pukeutua hameeseen, mikäli kukaan ei aloita sotaa parin vuoden sisällä. On kesä 1939, joten Ebba on häviävä vedon, ja hän lähtee lotaksitalvisotaan, kuten Irjakin. Larsvikiin majoitetaan sodan vuoksi runsaasti pakolaisia, jolloin Barbikin saa mielestään hyödyllistä tekemistä. Jouluna pappi tuo Barbille suruviestin: Ebba on saanut surmansa rintamalla.
Välirauhan kesänä 1940Neuvostoliiton haltuun joutuneen Hangon rajalle aletaan rakentaa puolustusjärjestelmää. Jukka saapuu johtamaan linnoitustöitä. Hän majoittuu Larsvikiin. Barbin ja Jukan suhde syvenee rakkaudeksi, Cecilia huvittelee nuoren luutnantin kanssa. Barbi alkaa odottaa Jukan lasta. Jukka joutuu lähtemään jatkosotaan kesällä 1941, eikä Barbi ehdi kertoa raskaudestaan. Irjan puoliso Freddi saa surmansa jatkosodan alussa. Rolf von Otter haavoittuu ja palaa Lintulahteen. Hän vierailee Barbin luona ja ehdottaa tälle muuttoa Lintulahteen, joka sijaitsee turvallisen matkan päässä Hangon neuvostotykeistä. Barbi on hädin tuskin ehtinyt kieltäytyä ehdotuksesta, kun tykkituli tuhoaa Larsvikin. Hän herää Lintulahdessa samoin kuin Inga von Otter heräsi Larsvikissa talvisodan jouluna, jolloin osa Lintulahden kartanosta tuhottiin ilmahyökkäyksessä.
Larsvikin menetyksen lisäksi Barbia odottaa vielä järkyttävämpi uutinen. Rintamajuorujen mukaan Jukka on saanut surmansa sodassa. Barbi rukoilee Jumalalta apua Lintulahden keittiössä, jonne Jukka saapuu yllättäen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Kauhistellessaan Larsvikin raunioita Barbi ja Jukka toteavat helpottuneina, että "pyhä kallis maa" on sentään jäljellä. Edessä on jälleenrakennus niin Larsvikissa kuin koko Suomessakin.
Tuotanto
Kartanon naisten kuvaukset aloitettiin jatkosodan loppuvaiheessa ja lopetettiin välirauhan aikana. Käsikirjoitukseen kuului aitoja kuvanäkymiä Karjalan evakuoinnista talvisodan jälkeen 1940 ja jatkosodan hyökkäysvaiheesta 1941. Ne jätettiin pois lopullisesta versiosta. Myös kolme käsikirjoituksessa ollutta ryssä-sanaa päätettiin jättää pois.[2]
Kartanon naisten menestys elokuvateattereissa oli vuoden 1944 neljänneksi paras. Televisiossa elokuva sai ensi-iltansa 19. huhtikuuta1961.[1]
Kuten useissa toisen maailmansodan aikaisissa suomalaiselokuvissa, myös Kartanon naisissa on runsaasti isänmaallista paatosta.
Kuvausaika ja -paikat
Kartanon naiset kuvattiin 26. heinäkuuta 1944 – 8. marraskuuta 1944. Elokuvan ulkokuvat otettiin Kirkkonummella. Larsvikin kartanoa esitti Oitbackan kartano, vihkiäiskohtaus kuvattiin pääkirkolla. Studiokuvaukset suoritettiin Helsingin Munkkisaaren studioilla. Kuvaaja Pentti Lintoselle Kartanon naiset oli ensimmäinen elokuvatyö.[3]
Kartanon naiset sai ristiriitaisen vastaanoton. Aamulehden kriitikon mukaan ”Filmin aatepohja on aito ja tosi ja parhaimmissa kohdissaan sen paatos nousee komeasti ja vaikuttavasti talvisodan hengessä --- Tiettyä pateettisuutta ja pingottuneisuutta on havaittavissa. --- Suomalainen tuntu on kauttaaltaan elävä ja selvästi tajuttava.” Vasemmistolehdistä Suomen Sosialidemokraatin kriitikko ei ymmärtänyt, miksi suomalaisen naisen osuutta sodassa piti kuvata rikkaiden kartanon naisten kautta. Lehti mitätöi täysin varakkaiden naisten osuuden sotaponnistuksissa ja ylisti vähäosaisten naisten uhrauksia. Helsingin Sanomissa kriitikko piti ”filmin hermoa” teennäisenä ja pakotettuna ja huomautti huumorin täydellisestä puuttumisesta. Kaikkiaan aikalaiskriitikot kokivat Kartanon naisten arvokkuuden ikäväksi ja vakavuuden painostavaksi. Näyttelijöiden suorituksia kiitettiin. Esiin nostettiin eritoten Helinän tulkinta Barbarasta.[4]
Myöhemmin on eräs kriitikko on pitänyt elokuvaa pateettisena ja nähty siinä tapahtumia viiden elokuvan aineksiksi – tosin niitä ei näytetä, mainitaan vain.[5] Toinen taas näkee elokuvan havainnollistavan hienosti sodan traagista voimaa, jonka ansiosta asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Hilkka Helinän ja Joel Rinteen tekemät voimakkaat pääroolit saavat kiitosta.[6]
.jpg)