Share to: share facebook share twitter share wa share telegram print page

Kuhankuono

Tämä artikkeli käsittelee rajakiveä. Kuhankuonon retkeilyreitistöstä on oma artikkeli.
Kuhankuonon rajakivi syyskuussa 2010. Kuvassa näkyvät jalustan tekstit rajamuutoksista Rusko/Vahto 1967 ja Paattinen/Turku 1973.

Kuhankuono on Varsinais-Suomessa sijaitseva seitsemän kunnan rajapaikka. Kivelle rajoittuvat myötäpäivään lueteltuina Nousiaisten, Mynämäen, Pöytyän, Auran, Turun, Ruskon ja Maskun kunnat, joista Maskun osuus on muusta kunnasta erillinen eksklaavi.[1][2] Se on myös Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys.[3][4][5] Puistoa sivuavalta seututie 204:ltä on kivelle matkaa noin kilometri.[6]

Historia

Vaiheet rajakivenä

Rajapyykin kunnostamisen muistokilpi vuodelta 1965.
Kuhankuonolle seututieltä 204 johtavan esteettömän reitin rakenteita rajakiven luona.

Vanhimmat kirjalliset tiedot rajakivestä ovat vuoden 1381 Maskun ja Nousiaisten pitäjien rajapaikkojen luettelossa.[4] Alun perin rajakivelle ulottui seitsemän kirkkopitäjää: Pöytyä (jonka osa oli myöhempi Yläne), Lieto (jonka osa oli myöhempi Aura), Maaria, Rusko, Masku, Nousiainen ja Mynämäki.

Näistä Ruskon, Maskun, Nousiaisten, Mynämäen ja Maarian osuudet olivat kyseisten pitäjien pitäjänmetsiä, joiden historiantutkija Aulis Oja arvelee muodostuneen 1300-luvulla, jolloin alueen pitäjät Ojan esittämän arvion mukaan ehkä olisivat tehneet kruunun kanssa sopimuksen muuten kruunulle asutustarkoituksiin erotettavien takamaiden säilyttämisestä pitäjien omistuksessa lisäveroa vastaan.[7] Nämä pitäjänmetsät säilyivät 1800-luvulle asti koko pitäjien kaikkien talollisten yhteismaana, mutta jaettiin sitten kylien ja talojen kesken.[4] Sen sijaan Liedossa ja Yläneellä maat olivat ainakin jo 1400-luvulla jaettuna jakokuntien tai kyläryhmittymien kesken.[8]

Kuhankuonoon rajautuvien pitäjien määrä nousi kahdeksaan, kun Yläne erosi Pöytyästä 1869 omaksi seurakunnakseen. Tämän jälkeen kunnat muuttuivat kun vuonna 1917 Aura erosi Liedosta.[5] Vaikka Paattinen olikin itsenäistynyt Maariasta jo aiemmin, niin Kuhankuonoon rajautunut tila Maariassa siirrettiin Maariasta Paattisiin vasta vuoden 1954 alusta[9][10]. Samoin Ruskolla, josta Vahto oli itsenäistynyt jo 1870-luvulla[5], Kuhankuonoon rajautuva alue kiven jalustaan vuosina 1965-1973 kiinnitettyjen tekstikilpien antaman tiedon mukaan siirrettiin Ruskosta osaksi Vahtoa vasta vuonna 1967[11], jolloin muutoinkin Vahdon takamailla sijainneita eri kuntien eksklaaveja yhdistettiin Vahtoon[10][12][13]. Seuraava muutos tuli vuonna 1973, kun Paattinen liitettiin Turkuun, johon sen eteläpuolella sijainnut Maaria oli liitetty jo vuonna 1967.[5][11] Kuntien määrä laski takaisin seitsemään vuoden 2009 alussa, kun Yläne yhdistyi takaisin Pöytyään. Samaan aikaan myös Vahdon kunta liittyi Ruskoon.

Karttoja kuntarajoista

Arvioita nimen alkuperästä

Vuodelta 1773 olevan tiedon mukaan Kuhankuono-nimi tulee rajakiven sijaintipaikan muodosta, sillä kivi sijaitsi ison suosaarekkeen länsilaidalla terävällä, nokkaa eli kuonoa muistuttavalla kalliopaadella.[5] Vaihtoehtoisen selityksen mukaan nimi tarkoittaa erärajoja ja eräteitä viitoittavaa merkkipaikkaa.[4]

Kiven nykyinen ulkoasu

Kiven nykyinen ulkoasu on vuodelta 1965, jolloin Nousiaisten ja Mynämäen rotarit kunnostivat kiven rakentamalla sille betonista ja liuskekivestä jalustan, johon on rautatapeilla ja metallisilla nimikilvillä merkitty kunkin kunnan alue. Vuonna 1965 kunnat olivat Mynämäki, Nousiainen, Masku, Rusko, Paattinen, Aura, Pöytyä ja Yläne. Vuoden 1967 alusta Rusko vaihtui Vahtoon ja vuoden 1973 alusta Paattinen Turkuun. Nämä muutokset olivat päivitettyinä vuonna 2010 rajakiven jalustassa näkyvissä olleissa nimikilvissä. Tämän jälkeisiä kuntamuutoksia ei oltu vuonna 2010 jalustan rakenteissa silloin näkyvissä olleissa nimikilvissä enää päivitetty.[11]

Kuhankuonon retkeilyreitistö

Kuhankuonon mukaan on nimetty Kurjenrahkan kansallispuistossa ja sen ympäristössä kulkeva Kuhankuonon retkeilyreitistö.[15] Reitti Kurjenpesän luontotuvalta Kuhankuonon rajakivelle rakennettiin esteettömäksi vuonna 2006.[16]

Lähteet

  • Salonen, Marianne: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2013. (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, sarja B 204) Vantaa: Metsähallitus, 2014. ISSN-L 1235-8983 ISBN 978-952-295-071-0 Verkkojulkaisu (PDF).

Viitteet

  1. Pakarinen, Jaana: Pienen budjetin retkitärppejä Turun Sanomat. 26.6.2015. Arkistoitu 27.12.2018. Viitattu 27.12.2018.
  2. Kuntajako 1:10 000 (ESRI Shapefile, Mapinfo MID/MIF) Avoimien aineistojen tiedostopalvelu. 2018. Maanmittauslaitos. Viitattu 27.12.2018.
  3. Salonen, 2014, s. 23
  4. a b c d Kurjenrahkan nähtävyydet ja historia Metsähallitus. Viitattu 27.12.2018.
  5. a b c d e Pihlava, Jorma: Kunnat muuttuvat, Kuhankuono säilyy. Turun Sanomat, 28.12.2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.12.2018.
  6. Kurjenrahkan kulkuyhteydet ja kartat Metsähallitus. Viitattu 27.12.2018.
  7. Oja, Aulis: Maskun historia, s. 123. [Masku]: Maskun kunta ja seurakunta, 1966.
  8. Oja, Aulis: Keskiajan ja 1500-luvun Maaria, s. 158. (Teoksessa: Maarian pitäjän historia. I osa) [Maaria]: Maarian seurakunta ja kunta, 1944.
  9. Maanmittaushallitus, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, Uudistushakemistot, Uudistushakemisto: Turun ja Porin lääni (Maaria, ent., siirretty Turkuun - Mouhijärvi) (Bia:55) (jpg) Kansallisarkiston digitaaliarkisto. Kansallisarkisto. Viitattu 28.12.2018.
  10. a b Peruskartta 1:20 000. 1044 12 Savojärvi. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1968. Kartan verkkoversio Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat palvelussa (jpg) (viitattu 28.12.2018)
  11. a b c Tekstikilvet rajakiven jalustassa, luettu syyskuussa 2010.
  12. Peruskartta 1:20 000. 1044 12 Savojärvi. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1952. Kartan verkkoversio Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat palvelussa (jpg) (viitattu 28.12.2018)
  13. Maanmittaushallitus, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, Uudistushakemistot, Uudistushakemisto: Turun ja Porin lääni (Uusikaupunki-Yläne) (Bia:60) (jpg) Kansallisarkiston digitaaliarkisto. Kansallisarkisto. Viitattu 28.12.2018. Muiden kuntien osalta katso edellisiä sivuja.
  14. Jalmari Jaakkola: Mikael Agricola ja Satakunta - Hiukan vanhaa lähde- ja rajahistoriaa, s. 51. (Teoksessa: Pekka Katara, Sakari Mattila, Niilo Valonen & Eino Nikkilä (toim.): Satakunta XIII: Kotiseutututkimuksia) Vammala: Satakuntalainen osakunta, 1946. Teoksen verkkoversio.
  15. Kuhankuonon reitistön sijainti Kuhankuonon retkeilyreitistö- ja virkistysalueyhdistys ry. Arkistoitu 19.7.2012. Viitattu 5.6.2013.
  16. Salonen, 2014, s. 10

Aiheesta muualla

Kembali kehalaman sebelumnya