Keskiajalla Ranskan laivasto muiden maiden laivastojen tapaan koostui pääosin aseistetuista kauppalaivoista. Näin muodostettu laivasto taisteli 23. syyskuuta 1338 AnemuidenissaBritannian kuninkaallista laivastoa vastaan. Taistelu on historian ensimmäinen meritaistelu, jossa käytettiin tykkejä.
1700-luvun Ison-Britannian merimahdin nousu johti lukuisiin taisteluihin, joista osa oli kuitenkin Ranskalle voitollisia, kuten Picquet de la Motten johtama Atlantin purjehdus. Ensimmäinen laivaston alus teki 1766 maailmannympäripurjehduksen päällikkönään Louis Antoine de Bougainville.
Yhdysvaltain vapaussota
Ranskan laivasto taisteli Yhdysvaltain vapaussodassa Yhdysvaltain rinnalla, ja ChesapeakenlahdellaFrançois Joseph Paul de Grassen johtama yhdistynyt laivasto löi Kuninkaallisen laivaston 1781. Voitto mahdollisti yhdistyneiden maavoimien etenemisen voitokkaaseen Yorktownin taisteluun. Laivasto myös tuki maajoukkoja tykkitulella. Saman aikaisesti Intiassa Suffren kyseenalaisti vara-amiraali Sir Edward Hughesin laivasto-osaston merenherruuden.
Ranskan vallankumous ja sitä seuranneet sodat 1792-1802
Vuoden 1789 Ranskan vallankumous hävitti lukuisia aatelissyntyisiä upseereita kuten Charles d'Estaing rampauttaen Ranskan merivoimat. Amiraali Villaret Joyeusen laivasto-osasto esti Ushantin kolmannessa taistelussa 1. kesäkuuta 1794 Britannian kuninkaallista laivastoa tuhoamasta Pohjois-Amerikasta vehnää Ranskaan kuljettanutta saattuetta. Taisteluun osallistuneita juhlittiin Pariisissa, mutta ranskalaisten kärsimät alustappiot edes auttoivat Britannian alkavaa merenherruutta. Välimerellä Ranskan laivasto osallistui hyökkäykseen Egyptiin vuonna 1798. Vältellen takaa-ajavaa Horatio Nelsonin johtamaa brittilaivastoa sadoista aluksista koostunut Ranskan laivasto,joka kuljetti 30 000 maavoimien sotilasta, valtasi Maltan ennen Egyptin maihinnousua ja Aleksandrian valtausta. Ranskan maavoimat marssivat sisämaahan ja laivasto jäi Aboukirin lahdelle odottamaan. Nelsonin saatua tiedon ankkurissa olevasta laivastosta hän määräsi laivastonsa hyökkäämään. Seuranneessa Abukirin taistelussa kärsitty tappio lopetti Ranskan laivaston toiminnan Välimerellä sekä rohkaisi uusia maita liittymään Napoleonia vastustavaan toiseen liittokuntaan.
Kvasisota
Vuosina 1798-1800 Ranskan ja Yhdysvaltain välillä käytiin kvasisotaa, joka oli taistelua ilman sodanjulistusta. Taustalla olivat Yhdysvaltain suhteet Britanniaan sekä itsenäisyystaisteluissa Ranskalta saadun avun korvaukset. Ranskan laivaston alukset valtasivat Britanniaan matkanneita Yhdysvaltain lipun alla purjehtineita aluksia. Tämän seurauksena Yhdysvaltain laivasto kävi joukon menestykkeitä taisteluita Ranskan laivaston aluksia vastaan. Syksyyn 1800 mennessä Ranskan laivaston kaapparien ja sotalaivojen toiminta oli supistunut minimiin.
Napoleonin sodat
Yritys nostaa merivoimien tasoa päättyi Latouche Trévillen kuolemaan vuonna 1804 ja vuotta myöhemmin Trafalgarin taisteluun, jossa Nelson tuhosi yhdistetyn ranskalais-espanjalaisen laivaston. Voittoisa taistelu takasi Britannialle merten herruuden aina toiseen maailmansotaan saakka.
Ranskan laivasto menetti 1793-1812 yhteensä 377 alusta tuhoten samana ajanjaksona ainoastaan kymmenen kuninkaallisen laivaston alusta. Neljässätoista kohtaamisessa Ranskan laivasto menetti 23 000 miestä ja kuninkaallinen laivasto 7 000. Britannian laivaston tappioista neljännes oli kaatuneita ja ranskalaisista noin puolet. Syynä tappioiden erilaisuuteen oli ranskalaisten pyrkimys vallata vastustajan alus eli tuhota mastot ja siten estää liikkuminen. Britit sitä vastoin pyrkivät tuhoamaan vihollisen taistelukyvyn ampumalla tykkimiehiä. Ranskan laivasto ei kyennyt estämään brittien toteuttamaa mannermaan sulkemusta ja siten laivasto makasi pääosan ajastaan saarretuissa satamissa.
Bourbon restauraatio
Bourbon-restauraation aikana kärsi edelleen vallankumous- ja Napoleonin sotien lamaannuksesta ja sen aiheuttamasta meriupseerikunnan epäpätevyydestä, mistä osoituksena fregatti Médusen haaksirikko ja sitä seurannut katastrofi. Napoleonin sotien veteraanit kuten Mauritiuksen taisteluihin 1809-1811 osallistuneet Guy-Victor Duperré, Charles Baudin ja Albin Roussin aloittivat laivaston uudelleen kehittämisen. Uudistettu upseeristo yhdistyi uusien alusten hankintaan, mistä merkittävimpinä suuret kaksikantiset fregatit sekä linjalaivat. Tykistö standardoitiin ottamalla käyttöön 30 naulan tykit sekä myöhemmin kokeet Paixhans-tykeillä.
Sidi Ferruchin maihinnousuun Algerian rannikolla 14. kesäkuuta 1830 osallistui 103 sotalaivaa ja 464 kuljetusalusta Duperrén johtamana. Kaupunkia suojannutta linnoitusta Sultan Khalessia vastaan aloitettiin hyökkäys 29. kesäkuuta ja se kukistui 4. heinäkuuta, jolloin bey aloitti seuraavan päivän antautumiseen johtaneet neuvottelut. Taistelussa hinattiin höyrypursilla linjalaivat parhaisiin tulitusasemiin. Vuotta myöhemmin heinäkuun vallankumouksen jälkeen kontra-amiraali Roussin osoitti Ranskan laivaston kyvyn Taguksen taistelussa, jossa laivasto voitti Portugalin hallitsijan Miguel I:n laivaston.
Vuonna 1838 Ranskan hyökkäys Meksikoon oli uusi osoitus laivaston kyvystä toimia politiikan välineenä. Baudinin johtama fregattiosasto hiljensi Fort San Juan de Uluan Veracruzin taistelussa, jossa höyryalukset toimivat jälleen hinaajina. Taistelussa paixhans-tykit olivat käytössä ensi kertaa.
Laivasto valtasi 1842 amiraali Abel Aubert Dupetit Thouarsin johdolla Tahitin. Abel-Nicolas Bergasse Dupetit Thouars miehitti Marquesassaaret 1880. Elokuussa 1884 ruhtinas de Joinvillen johtama laivue hyökkäsi Marokon rannikolla Mogadoriin (nykyinen Essaouira) sekä sen edustalla olleeseen Mogadorin saareen. Taistelu oli osa ensimmäistä Ranskan Marokon sotaa.
Toinen keisarikunta (1852-1870)
Vuoden 1852 puheessaan keisari Napoleon III julisti keisarikunnan merkitsevän rauhaa (ransk.L'Empire, c'est la paix), vaikka todellisuudessa vahva voimaa käyttävä ulkopolitiikka jatkui entisellään. Ranskan merivoimat osallistui useisiin tapahtumiin kaikkialla maailmassa.
Koshinkiinan valtaus oli alku Ranskan siirtomaavallan kehittymiselle Indokiinassa. Napoleon III aloitti Ranskan siirtomaavallan luomisen Indokiinaan. Hän hyväksyi Kochinkiinaa vastaan käydyt sotatoimet vuonna 1858 rangaistakseen Vietnamia ranskalaisten lähetystyöntekijöiden huonosta kohtelusta sekä pakottaakseen maan hyväksymään ranskalaisten toiminnan alueellaan. Tärkeimpänä syynä toimintaan pidetään kuitenkin Napoleonin pelkoa muuttua toisen asteen valtioksi, mikäli se sallii tapahtuneen eikä puolusta etujaan Indokiinassa. Tapahtumat johtivat alueen valtaukseen vuonna 1861. Sota päättyi vuotta myöhemmin, jolloin Vietnam luovutti kolme eteläistä provinssiaan, avasi kolme satamaansa Ranskan kaupalle, salli Ranskan merivoimien alusten pääsyn Kambodžaan, salli Ranskan lähetystyön jatkamisen sekä maksoi sotakorvauksia. Alueista muodostettiin Ranskan Koshinkiina ja Kambodžasta tuli Ranskan protektoraatti vuonna 1867.
Krimin sodassa 1854-1856 Ranska soti Britannian rinnalla Venäjän keisarikuntaa vastaan. Kiinassa toisessa oopiumisodassa Ranska taisteli jälleen Britannian rinnalla. Sodan aikana Ranskan joukot etenivät vuonna 1860 aina Pekingiin. Sodan seurauksena Kiina pakotettiin laajentamaan kauppaoikeuksia, vapauttamaan Jangtsen liikenne, antamaan täydet kansalaisoikeudet ja uskonvapaus kristityille sekä maksamaan suuret sotakorvaukset voittajille. Sodan seuraukset sekä Vietnamin miehitys aiheuttivat Ranskan vaikutusvallan kasvun eteläisessä Kiinassa.
Meksikon valtausyritys 1862-1867
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Historia loppuu toiseen keisarikuntaan
Tehtävät
Merivoimien tehtävät voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään - pysyviin, merten takaisilla alueilla tapahtuviin ja muiden ministeriöiden tukemiin tehtäviin. Pysyvistä tehtävistä merkittävin on strategisen ydinasepelotteen ylläpitäminen, mikä toteutetaan pitämällä yksi strategisin ydinasein varustettu sukellusvene merellä kaiken aikaa. Tämän lisäksi lentotukialuksella toimivat lentokoneet voidaan varustaa ASMP-A -ohjuksin, joissa on ydinkärki. Muina pysyvinä tehtävinä ovat sukellusveneiden toiminnan suojaaminen, merentakaisten alueiden suojaaminen, Ranskan valtion etujen turvaaminen, Ranskan talousalueen valvonta sekä koulutus.[2]
Merentakaisilla alueilla tapahtuvat tehtävät toteuttaa sinne sijoitetut tai alueelle siirrettävät alukset. Viimeisimmät tällaiset tehtävät olivat Libyassa operaatio Harmattan maaliskuusta lokakuuhun 2011 sekä Malissa operaatio Serval vuonna 2013. Jotkin tehtävät kuten vuonna 2009 alkanut Corymbe Guineanlahdella ja marraskuussa 2008 alkanut Atalante Intian valtamerellä muistuttavat pysyviä tehtäviä kestoltaan. Operaatio Servaliin osallistui tammikuussa 2013 merivoimista viisi merivalvontalentokonetta ja maihinnousutukialus Dixmude, jolta siirrettiin Dakariin 1 820 tonnia materiaalia kuten 140 ajoneuvoa.[2]
Muiden ministeriöiden tukemia tehtäviä ovat muun muassa hyödykkeiden, tavaroiden ja ihmisten laittoman kuljetuksen estäminen, saasteiden torjunta sekä etsintä- ja pelastuspalvelu. Tehtävät kuuluvat kuitenkin ensisijaisesti SNSM:lle tai toisinaan meriministeriölle, tullille ja kansalliskaartille.[2]
Rannikkovartiosto luotiin organisaationa 8. joulukuuta 2009 ja sen toimintaan osallistuvat merivoimat, merikaarti, kansalliskaarti, poliisi, tulli sekä vuokrattuja siviilialuksia. Merivartioston käytössä olevien alusten runkoon on maalattu valtiolipun värein toteutettu raita.[2]
Organisaatio
Laivaston tukikohdat Ranskan valtion alueella
Asevoimien ja siten myös merivoimien ylipäällikkönä on tasavallan presidentti. Operatiivisessa johdossa on Ranskan yleisesikunta, joka on muodostettu kaikkien kolmen puolustushaaran korkeimmista upseereista. Helmikuusta 2014 esikuntapäällikkönä on ollut kenraali Pierre de Villiers. Merivoimia johtaa merivoimien esikunta, jonka päällikkönä on ollut vuodesta 2011 alkaen amiraali Bernard Rogel. Puolustusministeriö, yleisesikunta, maavoimien, ilmavoimien ja merivoimien esikunnat, asevoimien operaatiokeskukset, DGA:n keskus sekä sihteeristö (SGA) sijaitsevat ympäri Pariisia ja sen lähiöitä. Vuonna 2015 ne tullaan keskittämään Pariisin lounaisosiin Balardiin valmistuvaan komentokeskukseen.[3]
Vuonna 2011 laivastossa palveli kaikkiaan 37 000 sotilasta ja 7 000 siviiliä. Laivastoon kuuluu neljä operatiivista aselajia:
Tukikohtien suojaamisosasto ja merivoimien erikoisjoukot (ransk.Fusiliers Marins ja Commandos de Marine).
Näiden lisäksi kansalliskaartiin kuuluu partiovenein varustettuja rajavartiojoukkoja (ransk.Gendarmerie maritime), jotka on liitetty merivoimien alaisuuteen.
Vuonna 2013 laivaston tärkeimmät tukikohdat Ranskassa olivat: Toulon, Brest, Ile Longue ja Cherbourg. Näiden lisäksi merentakaisilla alueilla olivat: Fort de France, Degrad des Cannes, Port des Galets, Nouméa ja Papeete. Laivastolla on vielä vuokrattuna tukikohtia Abu Dhabissa, Dakarissa ja Djiboutissa.
Merijalkaväki (ransk.Troupes de Marine), johon kuuluu Régiments d’Infanterie de Marine (RIMa), on osa maavoimia eikä siten kuulu merivoimien alaisuuteen.
Laivaston ilmavoimat
Navy Rafale
Ranskan laivaston ilmavoimat (ransk.Aéronavale) on perustettu 19. kesäkuuta 1998 yhdistämällä maista toimineet merivalvontakoneet ja lentotukialuksille sijoitetut laivueet. Sen vahvuus on noin 6 800 siviili- ja sotilashenkilöä, jotka on sijoitettu neljään Ranskassa olevaan tukikohtaan. Rafale-koneiden ja uusien lentotukialusten käyttöönoton myötä laivaston ilmavoimia ollaan kehittämässä iskukykyisemmiksi.
Merivoimien doktriini perustuu kahden lentotukialuksen palveluksessa oloon, mutta vuonna 2014 käytössä oli vain yksi: Charles de Gaulle. Lentotukialusten hankinta viivästyi useaan otteeseen budjettisyistä ja lopulta varat siirrettiin paremmin markkinoitavaan FREMM-hankkeeseen. Huhtikuussa 2013 Ranskan julkisti kansallisen kehityssuunnitelman puolustuksen ja turvallisuuden kehittämiseksi.
USS Enterprise vs Charles de Gaulle
Laivastolla on käytössään kolme maihinnousutukialusta, kelluvatelakka, ilmatorjuntafregatteja, kuusi sukellusveneidentorjuntafregattia ja 10 ydinsukellusvenettä, jotka muodostavat maan avomerilaivaston. Lisäksi palveluksessa on useita fregatteja, vartioaluksia ja yhteysaluksia, jotka muodostavat ulkovartiolaivaston tehtävänään tukikohtien ja aluevesien suojaaminen. Alukset kykenevät myös rajallisesti suojaamaan rannikolla kulkevia raskaampia sotalaivoja. Neljä ballistisin ohjuksin varustettua strategista ydinsukellusvenettä muodostavat laivaston strategisen osan, joka muodostaa samalla osan Ranskan ydinpelotteesta.
Walters, Conrad: France The Marine Nationale: The Bare Minimum for the Job. World Naval Review 2015, 2014, VII. vsk, s. 76-87. Barnsley, UK: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-84832-220-2(englanniksi)
Viitteet
↑Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 13. Uskonsodat, s. 289-290. WSOY. ISBN 951-0-09741-1
.svg)
.jpg)
