Reichsmarine oli Saksan merivoimien nimitys Weimarin tasavallan aikana 1919–1933 ja natsi-Saksan kahden ensimmäisen vuoden aikana. Reichsmarine oli alkuun Weimarin ajan puolustusvoimien Reichswehrin merivoimat. Kun Adolf Hitler aloitti Saksan uudelleenvarustamisen, siitä tuli vuonna 1935 natsi-Saksan asevoimiin Wehrmachtiin kuulunut Kriegsmarine.
11. marraskuuta 1918 allekirjoitettu Versailles’n rauha päätti ensimmäisen maailmansodan. Sopimuksen toisen osan luku V (Artiklat 181-197) rajoittivat Weimarin tasavallan laivaston tonniston määrää ja laatua sekä uudistamisrytmin. Laivaston miesmääräksi oli asetettu 15 000, sukellusveneet ja laivaston ilmavoimat olivat kiellettyjä. Laivaston koko oli rajoitettu kuuteen vanhaan taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja 12 hävittäjään. Vanhentuneet taistelulaivat saatettiin korvata korkeintaan 10 000 tonnin aluksilla 20 vuoden kuluttua korvattavan aluksen vesillelaskusta.[1]
Historia
Saksan keisarikunnan laivasto oli lakkautettu ensimmäisen maailmansodan päättyessä tappioon. Saksan hallitus antoi 16. huhtikuuta 1919 jo ennen rauhansopimuksen vahvistamista lain Vorläufige Reichsmarinen perustamisesta. Laivaston ensimmäiseksi komentajaksi nimettiin vara-amiraaliAdolf von Trotha. Vorläufige Reichsmarine nimettiin Reichsmarineksi 31. maaliskuuta 1921, ja samalla laivastosta tuli täysivaltainen puolustushaara.
Muiden puolustushaarojen lailla Reichsmarine yritti kiertää rauhansopimuksen ehtoja lähes koko olemassaolonsa ajan. Se rakensi muun muassa taistelulaivoja pienempiä taskutaistelulaivoja, joiden tulivoima oli kuitenkin verrattain suuri. Se myös rakennutti sukellusveneitä ulkomaisilla alihankkijoilla. Liittoutuneiden valvontakomissio oli osittain selvillä Reichsmarinen salaisesta varustelusta, mutta katsoi sitä läpi sormien, sillä Saksan laivastoa pidettiin toisaalta tärkeänä Itämeren alueen tasapainottavana tekijänä esimerkiksi kommunistisen Neuvostoliiton uhkaa vastaan.
Reichsmarinen kalusto 1922
Taistelulaivat
Taistelulaivat muodostivat edelleen vuonna 1922 laivaston rungon, mutta Versaillesin rauhansopimuksessa rajoittama palveluksessa pidettävä miesmäärä mahdollisti ainoastaan neljän taistelulaivan pitämisen aktiivipalveluksessa samanaikaisesti.
Versaillesin rauhansopimus mahdollisti kahdeksan 6 000 tonnin kevyen risteilijän pitämistä. Aluksista ei kuitenkaan saanut olla kuin kuusi palveluskäytössä samanaikaisesti. Alusten korvaaminen uusilla sai tapahtua aikaisintaan 20 vuotta vesille laskusta.
Versaillesin rauhansopimuksen mukaan Reichsmarinella sai olla 12 hävittäjää ja 12 torpedovenettä sekä näiden lisäksi aluksia sijoitettuna materiaalireserviin eli varaosiksi. Hävittäjäyksikkö koostuikin merikelpoisista Keisarillisen laivaston 1911–1913 rakennetuista hävittäjistä. Alukset olivat kuitenkin jo vanhentuneita, ja useimmiten ne luokiteltiin torpedoveneiksi.
Vuosien 1921–1923 aikana alusten kattilat vaihdettiin ja niihin asennettiin kaksi 105 millimetrin 45 kaliiperin tykkiä. G-sarjan alusten pituutta kasvatettiin, ja niiden uppouma kasvoi noin 15 prosenttia. Alusten nimien ensimmäinen kirjain viittasi rakennuttajaan: V = AG Vulcan, S = Schichau ja G = Germaniawerft. Jäljellä olevien alusten etukirjain vaihdettiin 1937 T:ksi (Torpedoboot), ja samalla alukset numeroitiin uudelleen.
nimetty myöhemmin T110:ksi upotettu 5. toukokuuta 1945
G11
23. huhtikuuta 1912
nimetty myöhemmin T111:ksi uponnut 3. huhtikuuta 1945
S18
10. lokakuuta 1912
romutettu 31. maaliskuuta 1931
S19
17. lokakuuta 1912
romutettu 31. maaliskuuta 1931
S23
29. maaliskuuta 1913
Neuvostoliitolle 1945
Muut alukset
Lisäksi laivastoon kuului 12 torpedovenettä (T151-158, T175, T185, T190 ja T196), jotka oli rakennettu 1906–1907, ja reserviin oli sijoitettuna seitsemän. Laivastoon kuului keveitä yksiköitä, kuten 38 miinanraivaajaa ja runsaasti erilaisia veneitä, koska Saksa oli velvoitettu raivaamaan miinat Pohjanmereltä ja Itämereltä. Miinanraivaamiseen käytetyt alukset kuitenkin riisuttiin aseista.
Laivaston komentajat
vara-amiraali Adolf von Trotha 16. helmikuuta 1919 – lokakuu 1920
Paloczi-Horvarth, George: The German Navy from Versailles to Hitler. Warship 1997–1998, 1997, XXI. vsk, s. 64–76. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-722-8(englanniksi)
.svg)
