Ruusun nimi (The Name of the Rose) on Umberto Econ romaaniin Ruusun nimi perustuva BAFTA-palkittu saksalais-ranskalais-italialainen elokuva vuodelta 1986. Pääosassa on Sean Connery, joka voitti roolistaan parhaan miespääosan BAFTA:n. Elokuva palkittiin parhaasta maskeerauksesta BAFTA:lla.
Tarina on keskiaikaan sijoittuva murhamysteeri. Se yhdistää keskiajan kuvausta nykyaikaiseen jännityselokuvan juoneen.
Juoni
Pohjois-Italiassa sijaitsevaan benediktiiniluostariin saapuu 1300-luvun alussa fransiskaanimunkki William Baskerville noviisinsa Adson Melkin kanssa (Adson toimii myös kertojana vanhana miehenä). Luostariin on tulossa myös muita tärkeitä pappishenkilöitä ja paavin delegaatio tärkeään uskonnolliseen väittelyyn. Luostaria varjostaa kuitenkin surmamysteerio, jota apotti pyytää veli Williamia tutkimaan, koska hänellä on mainetta deduktiivisesta ja analyyttisestä ajattelutavasta. Nuori miniatyyrimaalari Adelmo Otrantolainen on löydetty kuolleena muurin juurelta ikkunan alta, jota ei saa auki. Williamille asia on ”yksinkertainen” (elementary). Seuraavien päivien kuluessa sattuu useita eriskummallisia kuolemia, joissa vainajilla on musta kieli ja musta sormi ja jotka näyttävät seuraavan Ilmestyskirjan tapahtumia. Parivaljakko havaitsee ettei kaikki ole luostarissa kohdallaan.
William ja Adson tutustuvat Salvatoreen, primitiivisen ja eläimellisen ulkonäön omaavaan maallikkoveljeen, joka puhuu useiden kielten sekoitusta sekä hänen suojelijaansa ja toveriinsa kellarinvartija Remigio da Varagineen, joilla molemmilla on epäilyttävä tausta. William päättelee Salvatoren puheesta hänen olleen kerettiläisen lahkon jäsen, johon myös Remigio kuului. William epäilee heidän liittyvän jotenkin luostarin kuolemiin. Adson tutustuu maalaistyttöön, joka on tullut luostariin saadakseen ruokaa seksiä vastaan. Tyttö viettelee Adsonin, ja tämä rakastuu häneen.
Tutkiessaan ja etsiessään muutakin selitystä kuin että kuolleet olivat demonien riivaamia, kaksikko löytää salakäytävän, joka vie labyrinttimaiseen kirjastoon luostarin suljetussa tornissa. William toteaa heidän olevan ”kristikunnan suurimmassa kirjastossa”, jossa on lukemattomia klassisia mestariteoksia antiikin ajalta. Hän arvelee niiden olevan kirjastossa piilossa, koska niiden pakanallisesta filosofiasta lähtöisin olevaa sisältöä ei hyväksyttäisi kristinuskossa. Hänelle selviää, että ainoa olemassa oleva kopio Aristoteleen Runousopin toisesta, komediaa käsittelevästä osasta liittyy jotenkin kuolemantapauksiin. Hän päättelee jokaisen tuota kirjaa lukeneen kuolleen.
William Baskervillen tutkimukset häiriintyvät kun luostariin saapuu inkvisiittori Bernard Gui, joka on tullut osallistumaan uskonnolliseen väittelyyn, mutta joka ottaakin kuolemien tutkimisen omiin käsiinsä. William ja Bernard Gui ovat kohdanneet aiemminkin eikä inkvisiittorilla ole aikaa muiden muodostamille teorioille tapahtumien kulusta. Luostarissa käytävässä väittelyssä on käsiteltävänä suuri kysymys ”Omistiko vai eikö Jeesus ne vaatteet, joita hän käytti?”.
Maallikkoveli Salvatore ja maalaistyttö pidätetään noituudesta epäiltynä sekä kellarinvartija Remigio tämän yrittäessä paeta. Salvatoresta kidutetaan ulos tunnustus ja kolmikko tuodaan nopeasti tribunaalin eli tuomioistuimen eteen. Luostarin apotti myöntyy tukemaan inkvisaattori Guin päätelmää, mutta tribunaaliin ”kutsuttu” William ei, koska hänen mukaansa murhaajan on täytynyt osata kreikkaa, mitä Remigio ei osaa. Koska tribunaali ei ollut yksimielinen, syytettyjen pitää itse tunnustaa syyllisyytensä, joten heille esitellään kidutusvälineet. Pelätessään kidutusta Remigio tunnustaa ja Bernard Gui päättää tehdä William Baskervillesta lopullisesti selvää.
Kun vielä yksi munkki kuolee kieli ja sormi mustuneena kesken messun, William ja Adson pääsevät pakenemaan salakäytävää pitkin kirjastoon heitä vahtineelta munkilta. Sieltä he löytävät kunnianarvoisan Jorgen, luostarin vanhimman munkin, joka halveksii komediaa sen kaikissa muodoissa. Hänellä on kirja, jota käsitelleet ovat kuolleet kieli mustuneena. Jorge on myrkyttänyt kirjan sivujen reunat ja kun lukija nuolaisee sormeaan irrottaakseen yhteentarttuneita sivuja, hän saa myrkkyä suuhunsa. William on kuitenkin valmistautunut ja käyttää sokean Jorgen näkemättä hansikkaita. Jorge kaataa kynttilän nurin ja sitä seuranneessa sekasorrossa kirjastossa syttyy tulipalo. William käskee Adsonin paeta samalla kun hän itse yrittää pelastaa edes joitakin kirjoja. Aristoteleen Runousoppi, Jorge ja koko kirjasto tuhoutuvat.
Tällä välin Salvatore ja Remigio on poltettu roviolla ja maalaistytön vuoro olisi seuraavana, kun paikalliset talonpojat käyttävät kirjaston tulipaloa hyväkseen ja pelastavat tytön. Inkvisiittori Bernard Gui yrittää paeta, mutta hänet työnnetään vaunuissaan alas jyrkänteen reunalta ja hän kuolee. William ja Adson lähtevät luostarista ja Adson kohtaa maalaistytön viimeistä kertaa. Vanha mies Adson toteaa loppusanoissa ettei koskaan katunut että lähti William Baskervillen mukaan, ja että maalaistyttö oli hänen ainoa maallinen rakkautensa; eikä hän koskaan saanut tietää tytön nimeä.
Näyttelijät
Eroavuuksia romaaniin
Kirjassa Adson on benediktiini-noviisi, mutta elokuvassa hän on harmaata asua käyttävä fransiskaani (”harmaat veljet”), jotta hän erottuisi luostarin benediktiineistä. Kirjassa ei ole elokuvassa esiintyvää kuoleman-ansaa salaisen kammion oven edessä. Elokuvassa maalaistyttö säilyy elossa, kirjassa inkvisiittori Bernard Gui (joka kuolee elokuvassa) vie hänet mukanaan aikomuksenaan polttaa hänet roviolla jossain muussa kaupungissa. Elokuvasta on pudotettu pois retoorikkomunkki Benno Upsalalaisen ja lasimestariveli Nicola da Morimondon roolit.
Aiheesta muualla
