Seinäjoen keskustan sijainti Etelä-Pohjanmaan maakunnassa.
Koulukatu kulkee Seinäjoen keskustan läpiKalevankatu asemalle päin.
Seinäjoen keskusta on kaupunginosa SeinäjoenKantakaupungin suuralueella. Seinäjoen keskusta rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa Valtionkatuun, idässä Ruukintiehen ja ratapihaan, etelässä Kirkkokatuun ja Aalto-keskukseen ja lännessä Vapaudentiehen.[2]
Keskustan kaupunginosassa asui vuoden 2022 joulukuussa 2 265 asukasta.[1]
Alkujaan Seinäjoen kaupallisena keskuksena oli Östermyran kartanon ympäristö. 1870-luvulla kaupanteon painopiste siirtyi Joupin, Jouppilan ja Nyykoolin seudulle. Kylät olivat tuohon aikaan niin tiheään asuttuja, että useampi kauppa toistensa lähituntumassa menestyi. 1800-luvun loppupuolella kauppoja ilmestyi nykyisen keskustan alueelle, ensin Valtionkadulle ja 1910-luvulla Puskantielle ja Kirkkokadulle.[3]
Rautatien valmistuminen
Seinäjoen rautatieasema valmistui Tampere–Vaasa-rautatien varrelle 1883, minkä seurauksena Seinäjoen taajama-asutuksen painopiste alkoi siirtyä uudelle asemanseudulle. Vuosina 1883–1886 rakennetun Oulun-radan valmistuminen merkitsi Seinäjoen muuttumista tärkeäksi risteysasemaksi. Seuraavan kerran asema-alue laajeni, kun Suupohjan rataKaskisiin ja Kristiinankaupunkiin valmistui 1913.[4] 1970-luvulla Parkanon rata nopeutti matkaa Tampereen ja Seinäjoen välillä, ja vanha puinen asemarakennus sai tehdä tietä uudelle betoniselle matkakeskukselle.
Rautatien valmistuminen vaikutti käänteentekevästi Seinäjoen kaupalliseen elämään. Uusia yrittäiä tuli niin kaupungeista kuin naapuripitäjistä. Ilmajokinen Matti Lamstedt perusti kaupan Larvalan talon yhteyteen. Lamstedtin kaupasta tuli Seinäjoen huomattavampia ja kehittyi kauppakartanoksi. Myöhemmin taloon perustettiin Hakasen veljesten kutomotehdas. 1900-luvun vaihteesa Seinäjoella oli hieman yli 3000 asukasta. 1910-luvulla Seinäjoelle tuli uusia yrittäjiä ja erikoisliikkeitä. Ensimmäisten liikkeiden joukossa oli matkustajakodit, elokuvateatteri sekä pukimo- ja jalkinealan yritykset.[5]
1920-luku
1920-luvulla Seinäjoen liike-elämä koki läpimurron. 1920-luvun lopulla pelkästään rautatiehenkilökuntaa oli Seinäjoella jo yli 450.[4] Monet heistä rakensivat itselleen talon paikkakunnalle, muun muassa keskustan kaakkoispuolella sijaitsevalle Kapernaumin alueelle. Asemanseudulle alkoi ilmaantua yhä enemmän liikkeitä palvelemaan niin rautatieläisiä, matkustavaisia kuin lähiseutujen asukkaita. Asemanseudun rakennuskanta kasvoi huimaa vauhtia ja suuria liikerakennuksia rakenettiin naapuripitäjistä tulleiden rakentajien myötä. Neljän radan risteysasema oli merkityksellinen kaupanteon keskuksena.[5]
Kauppaliikkeitä alkoi Itikanmäen ohella nousta aseman kohdalle Puskantien ja Kalevankadun välimaastoon, sekä Törnävälle johtavalle Vapaudentielle. Asemanviertä kulkevalle Valtionkadulle alkoi syntyä ravintoloita, kahviloita sekä autokauppoja. Säästöpankki pysyi pitkään Itikanmäellä, mutta aseman liepeille nousi muun muassa Valter Thomén suunnittelema Pohjoismaiden Yhdyspankin talo.[6]
Seinäjoen keskustan vilkastumiseen vaikuttivat myös sen laitamille syntyneet teollisuusyritykset ja muut suuret työnantajat. Keskustan lounaispuolelle vanhan vesitornin ympärille perusti Israel Yritys ensin Seinäjoen Saha Oy:n ja sitten Seinäjoen Kehruu- ja Kutomotehtaan. Kolmas alueen yritys oli Mallaskosken panimo ja virvoitusjuomatehdas. Nyykoolinmäelle nousi monien muiden teollisuuslaitosten ohella Itikan teurastamo (nykyinen Atria), nahkimo ja lapikastehdas, ja paikan nimikin muuttui kansan suussa Itikanmäeksi.[6] Marttilaan, Vapaudentien ja joen väliin valmistui vuonna 1931 valtava lääninsairaala,[7] joka nyt on pääosin Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan kampuksena.
Kun rautatietoiminta oli huomattavasti kasvattanut Seinäjoen asemanseutua, vuonna 1931 Seinäjoen kirkonkylä jaettiin Seinäjoen kauppalaksi (nykyinen keskusta ja ympäröivä kantakaupunki) ja maalaiskunnaksi (nykyinen Törnävä). Vuoden 1959 alussa maalaiskunta liitettiin Seinäjoen kauppalaan, ja kaupungiksi Seinäjoki nimettiin vuonna 1960.[4]
Kurakauppalasta kävelykeskustaksi
Vilkkaasta kauppatoiminnasta huolimatta Seinäjoen kauppalan keskustan kadut olivat pitkään päällystämättömiä ja savisia ja varustettu parhaimmillaan vain puusta tehdyillä jalkakäytävillä. Siitä syntyi haukkumanimi ”kurakauppala”. Viimeistään 1960-luvulla kadut saivat asfalttipäällysteen, ja kivi oli jo aiemmin syrjäyttänyt puun talojen rakennusmateriaalina.[8] Muiden kaupunkien tapaan alkoi 1960-luvulla myös vanhojen puutalojen purkuvimma ja korvaaminen uusilla, Seinäjoella yleensä vain 2–3-kerroksisilla kivitaloilla.
Seinäjoen ydinkeskustan isommista puutaloista on nyt jäljellä enää lähinnä Pollarin talo, joka oli aiemmin Vekseliaukion kulmalla mutta siirrettiin marraskuussa 2019 rautatieaseman lähelle Hotelli Alman viereen,[9] entinen rautatieläisten talo (nyt hotelli Alma) sekä Alvar Aallon nuoruudentyö, Kauppakadun suojeluskuntatalo. Vanhoista kivitaloista komeimpiin kuuluu Matti Visannin piirtämä ja hiljattain kunnostettu vanha Seurahuone, jonka ohi kulkeva kävelykatu Puistopolku nimettiin uudelleen Matti Visannin kujaksi. Visannin jäljiltä ovat yhä pystyssä myös Puskantien vanha "kivikoulu", nykyinen Nuorisokeskus, sekä Marttilan koulu. Pienempi kivitalo, punainen Talvitien talo Kauppakatu 7:ssä, on jäänyt Epstorin ostoskeskuksen kainaloon.[10]
Viime vuosina Seinäjoen keskustan tyhjille tonteille on alkanut nousta entistä korkeampia rakennuksia, uusia hissillä varustettuja asuinkerrostaloja. Keskustan katuverkostoa ollaan muuttamassa paremmin jalankulkua ja pyöräilyä, huonommin autoilua palvelevaksi muun muassa kävelypainotteisten katujen ja maanalaisten pysäköintihallien avulla.[11]
Seinäjoen Keskustori eli ”Vekseliaukio” rakennettiin 2010-luvun lopulla merkittäviltä osiltaan uudelleen. Aukion alle kaivettiin pysäköintihalli, minkä teossa torin länsilaidan suojeltu Vaasantalo oli vaarassa sortua. Aukion laidoille tuli myös uusia rakennuksia, joiden tieltä entisiä purettiin pois. Torin laidalle tuli paviljonkimainen kahvila. Keskustori valmistui keväällä 2019.[12][13]
Lähteet
Mäki, Aki: Kauppa kävi, jotta pirellä piti – Seinäjoen liiketoiminnan varhaishistoriaa. Vaasa: Vaasa Oy, 1988. ISBN 952-90043-2-X
↑Lahti, Tellervo: Tyylikaudet rakentamisessa (Ote kirjasta Seinäjoen rakennuskulttuuri. Asutus, kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, toim. Tellervo Lahti. Seinäjoen Historiallinen Yhdistys ry, 2003. ISBN 951-98993-0-8.) Seinäjoen rakennusinventointi. Viitattu 27.7.2019.
