Arlesin Venus eli Arlesin Afrodite, Rooman keisariajan marmoriveistos 1. vuosisadalta jaa. Veistos saattaa olla PraksiteleenThespiain Afroditen kopio.
Venus oli tärkeä roomalainen jumalatar, joka yhdistettiin rakkauteen ja kauneuteen. Alun perin Venus oli kuitenkin kasvillisuuden jumalatar sekä viinitarhojen ja puutarhojen suojelija. Myöhemmin hänestä tuli kreikkalaisen kulttuurin vaikutuksesta roomalainen vastine Afroditelle, ja Venukseen liitettiin Afroditen piirteitä. Venus myös esitettiin kuvataiteissa samoin kuin Afrodite.[1]
Venusta pidettiin Rooman legendaarisen perustajan Aineiaan (lat. Aeneas) kautta roomalaisten esiäitinä ja hän oli merkittävässä roolissa monissa Rooman uskonnollisissa juhlissa ja myyteissä. Julius Caesar piti Venusta sukunsa kantaäitinä nimellä Venus Genetrix, ja rakennutti jumalattarelle temppelin Caesarin forumille.[2] Venuksen mukaan on nimetty planeetta Venus.
Eräs Venuksen palvonnan keskeinen temppeli sijaitsi EryksissäSisiliassa. Nyt samassa paikassa säilytetään Bella de' sette veli (Seitsenhuntuinen kaunotar) -nimistä madonnankuvaa, jolle vietetään juhlaa 15. päivä elokuuta. Juhlan aikana hunnut riisutaan ja madonnankuva eli Neitsyt Marian kuva nostetaan nähtäväksi yleisölle.[3]
Taru Adoniksesta liitetään usein Venukseen ennemmin kuin Afroditeen, koska sen kertoo Ovidius teoksessaan Muodonmuutoksia. Tarusta tuli eurooppalaisessa kulttuurissa erittäin merkityksellinen. Esimerkiksi William Shakespeare teki samasta aiheesta myöhemmin runon.[4]
Tarun mukaan Venus (Afrodite) leikki eräänä päivänä poikansa Cupidon (Eroksen) kanssa ja sai haavan rintaansa yhdestä tämän nuolista. Samalla hän näki Adoniksen ja rakastui tähän heti. Adonis rakasti metsästystä, ja Venus kehotti häntä varomaan vaarallisia eläimiä. Adonis oli kuitenkin liian uhkarohkea noudattaakseen sellaisia neuvoja. Metsästäessään hän haavoitti villisikaa kylkeen. Peto ryntäsi Adoniksen perään ja upotti hampaat tämän kylkeen ja kaatoi tämän kuolleena maahan. Venus kuuli rakkaansa huokauksen. Kun hän näki Adoniksen ruumiin kylpevän veressä, hän nousi ja kumartui sen yli, löi rintaansa ja repi hiuksiaan. Hän pirskotti nektaria veren päälle ja kun ne sekoittuivat, pian siltä kohtaa nousi verisen sävyinen kukka, kuten granaattiomenan kukka. Sitä kutsutaan anemoneksi tai tuulenkukaksi.[4]
