Sisilia eli Sikelia (m.kreik.Σικελία, lat.Sicilia) oli antiikin aikana merkittävää ja kukoistavaa kreikkalaisten siirtokuntien aluetta yhdessä Italian eteläosan niin kutsutun Suur-Kreikan eli Magna Graecian alueen kanssa. Kreikkalaiset asuttivat saarta 700-luvulta eaa. lähtien. 200-luvulla eaa. saari päätyi Rooman vallan alle ja siitä tuli Rooman ensimmäinen provinssi, Sicilia.[1][2]
Sisilian merkittävimpiä kreikkalaiskaupunkeja olivat muun muassa Syrakusa, Akragas, Gela, Selinus ja Zankle eli Messene. Roomalaisaikana saaren tärkeimpiä kaupunkeja olivat Syrakusan (Syracusae) lisäksi Lilybaion (Lilybaeum), Panormos (Panormus), Soloeis (Soluntum) ja Tauromenion (Tauromenium). Saaren asukkaista käytettiin etnonyymejä Sikeliōtēs (Σικελιώτης) ja Sikelikos (Σικελικός), latinaksi Siciliensis.[1][2]
Sisilian saaren kolmiomainen muoto havaittiin jo antiikin aikana ja siihen viitataan usein. Koillisin niemi tunnettiin nimellä Peloros (lat. Pelorus), kaakkoisniemi nimellä Pakhynos (Pachynus) ja läntisin niemi nimellä Lilybaion (Lilybaeum). Saaren ympärysmitasta esitettiin erilaisia arvioita: Strabon arvioi etäisyyden Lilybaionista Pelorokseen 1 700 stadioninmitaksi ja Peloroksesta Pakhynokseen 1 130 stadioninmitaksi, mitkä arviot ovat suhteellisen oikeita. Plinius vanhempi puolestaan arvioi etäisyyden Lilybaionista Pelorokseen 170 roomalaiseksi mailiksi, Peloroksesta Pakhynokseen 186 mailiksi ja Pakhynoksesta Lilybaioniin 200 mailiksi, missä pohjoisin rannikko on arvioitu väärin lyhimmäksi.[3]
Sisilian Italiasta eli Apenniinien niemimaasta erottanut salmi eli Messinansalmi tunnettiin antiikin aikana Sisiliansalmena (Fretum Siculum). Antiikin aikana uskottiin yleisesti, että Sisilia olisi alun perin ollut yhteydessä mannermaahan, ja erkaantunut siitä jonkin luonnonmullistuksen seurauksena. Mikäli tämä pitää paikkansa, sen on täytynyt tapahtua huomattavan kauan ennen tällaisen perinteen syntyä ja historiallista aikaa.[2][4]
Sisilian itäosaa hallitseva tulivuori Etna tunnettiin antiikin aikana kreikkalaisessa nimimuodossa Aitna (Aetna). Se oli myös antiikin aikana jatkuvasti aktiivinen, ja Strabon osasi yhdistää sen Sisilian pohjoispuolisten Eolisten saarten tuliperäisyyteen. Länsipään Monte Erice eli Monte di S. Giuliano tunnettiin nimellä Eryks (Eryx). Roomalaisajalla koillisosan vuorijono Pelorokselta Tauromenioniin tunnettiin latinaksi nimellä Neptunius Mons ja pohjoisrannikon vuorijono nimellä Mons Nebrodes. Laajin tasanko, itäosan nykyinen Piano di Catania, tunnettiin nimellä Leontinos (Leontinus) tai Laestrygonius Campus. Sisilian joet olivat kuten nykyäänkin suhteellisen vähäisiä. Merkittävimmät olivat Symaithos (Symaethus, nyk. Simeto tai Giarretta), Akesines tai Asines (Acesines, Alcantara), pohjoisempi Himera (Grande) ja eteläisempi Himera (Salso), Halykos (Platani), Hypsas (Belice) sekä Anapos (Anapus, Anapo).[2]
Sisilia oli kuten nykyäänkin hyvin hedelmällistä ja tuottavaa maaperää, osin tuliperäisyyden ansiosta, ja sitä ylistetään tästä syystä usein antiikin kirjallisuudessa. Ilmasto oli kuten nykyisinkin välimuoto eteläisen Italian ja Pohjois-Afrikan ilmastosta, pohjoisosan ollessa vehreäämpi ja eteläosan karumpi. Sisiliaa pidettiin vehnän kotimaana, ja myös sen hunajaa ja sahramia kiitettiin. Laaksoissa kasvatettiin viiniä, oliiveja ja hedelmiä. Sisilia oli myös merkittävää karjankasvatusaluetta.[2]
Kaupungit
Sisilian koillisrannikko oli asutushistoriasta johtuen joonialaista aluetta, jolla puhuttiin joonialaisia murteita, ja kaakkois- ja etelärannikko doorilaista aluetta, jolla puhuttiin doorilaisia murteita. Saaren länsiosan ja sisäosien kaupungit olivat alkuperältään pääosin ei-kreikkalaisia.[2]
Kreikkalaisessa mytologiassa Sisilian muinaiset asukkaat olivat laistrygoneja ja kyklooppeja. On mahdollista, että tarut kertovat jossain muodossa mykeneläisten kreikkalaisten kohtaamisista saarelaisten kanssa.[1]Homeroksella esiintyvä ”Thrinakia” on usein yhdistetty Sisiliaan, ja kreikkalaisessa perinteessä se yhdistettiin saaren kolmiomaiseen muotoon ja siihen, että sitä olisi tämän vuoksi kutsuttu aiemmin kreikkalaisten parissa nimellä Thrinakria.[2][6][7]
Esihelleenisen eli kreikkalaisten tuloa edeltäneen Sisilian heimojen alueet. Punaisella elymien alue, sinisellä sikaanien alue ja keltavihreällä sikulien alue.
Myöhemmän nimensä Sisilia sai saaren varhaisista, historiallisesti tunnetuista ei-kreikkalaisista asukkaista sikuleista (Sikeloi, Σικελοί). Antiikin aikaisen perinteen mukaan nämä olivat tulleet saarelle Italian mannermaalta, jossa heimo oli asunut eri puolilla ja viimeisenä nykyisen Calabrian alueella Sisiliaa vastapäätä. Sikulit saattoivat olla sukua oinotrialaisille ja muille alueen itaalisille kansoille ja olla alkuperältään pelasgeja. Alkuperä saattaa selittää sen, että sikulit vaikuttavat myöhemmin omaksuneen kreikkalaisen kulttuurin hyvin samalla, kun heidän kulttuurinsa monilta muilta osin muistutti itaalisten kansojen kulttuuria.[2][7]
Thukydideen näkemyksen mukaan sikulit saapuivat saarelle noin 300 vuotta aiemmin kuin ensimmäiset kreikkalaiset asuttajat, eli mahdollisesti noin 1000-luvulla eaa.[6]Diodoros Sisilialaisen mukaan nämä olivat saaren viimeisenä tulleita asukkaita ennen kreikkalaisia.[7]
Toinen, sikuleita varhaisempi kansa Sisiliassa olivat sikaanit, jotka asuttivat historiallisella ajalla saaren läntisiä ja luoteisia osia, johon sikulit olivat nämä ajaneet saavuttuaan saarelle. Toisen perinteen mukaan syynä olisi kuitenkin ollut Etnan toiminta. Sikaaneita pidettiin autoktoonisina eli saaren alkuperäisinä asukkaina. Thukydides katsoi näiden kuitenkin tulleen Iberian suunnasta.[2][6][7]
Kolmas Sisiliaa historiallisella kaudella asuttanut heimo olivat elymit, jotka asuivat saaren luoteiskulmassa Eryksin ja Segestan alueella. Perinteen mukaan elymit olisivat tulleet Troijasta. Varmuudella tiedetään ainakin, että nämä olivat eri alkuperää kuin sikulit ja sikaanit. Myöhemmin elymit vaikuttavat kuitenkin sulautuneen kokonaisuudessaan muihin heimoihin.[2][6]
Foinikialaiset saapuivat saarelle mykeneläisen kauden jälkeen, ja perustivat useita kauppa-asemia saaren rannikolle. Myöhemmin kreikkalaisten saavuttua foinikialaiset vetäytyivät saaren luoteisosaan, jossa heillä oli kolme pysyvää asutusta, Motye, Panormos ja Soloeis. Saaren foinikialaiset olivat ilmeisesti liitossa elymien kanssa. Ajan kuluessa he tulivat yhä riippuvaisemmaksi Afrikan puoleisesta Karthagosta.[2][6]
Kreikkalaisten siirtokuntien perustaminen
Kreikkalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia Sisiliaan geometrisen kauden lopulla 700-luvun eaa. puolen välin jälkeen, ja siirtokuntien vilkkain perustamisvaihe jatkui arkaaisella kaudella noin vuoteen 600 eaa. saakka. Sisilian siirtokuntien perustamisen historia tunnetaan antiikin lähteistä tarkemmin kuin Etelä-Italian Suur-Kreikan siirtokuntien historia. Ensimmäiset siirtokunnat perustettiin saaren itärannikolle eli Kreikan puolelle. Ensimmäinen saaren kreikkalaiskaupungeista oli Khalkiista tulleiden asuttajien perustama Naksos noin vuonna 735 eaa. ja toinen Syrakusa, jonka perustivat Korintista Arkhiaan johdolla tulleet siirtokuntalaiset vuonna 734 eaa. Näin heti alusta syntyi Sisilian myöhempää historiaa usein leimannut jännite saaren khalkislaisten ja doorilaisten siirtokuntien välille.[1][2]
Khalkislaiset perustivat pian Naksoksen jälkeen Leontinoin ja Katanen noin 730 eaa. Megarasta tulleet puolestaan perustivat Syrakusan ja Katanen välille noin vuonna 728 eaa. kaupungin, joka erotettiin emäkaupungistaan kutsumalla sitä nimellä Megara Hyblaia. Saaren etelärannikon ensimmäinen siirtokunta oli Gela, jonka perustivat doorilaiset Rhodokselta ja Kreetalta tulleet asuttajat noin 690 eaa. Khalkislaiset perustivat Zanklen, myöhemmän Messenen, strategisesti tärkeällä paikalle Sisilian Italiasta erottaneen salmen kohdalle. 600-luvulla eaa. Sisiliaan länsiosiin tuli asuttajia myös Karthagosta.[1][2]
Siirtokunnat perustivat pian saarelle omia uusia siirtokuntiaan. Syrakusa perusti Akrain noin vuonna 664 eaa., Kasmenain noin 644 eaa. ja Kamarinan noin 599 eaa. Zankelaiset perustivat saaren pohjoisrannikolle Himeran noin 648 eaa. Megara Hyblaian asukkaat perustivat yhdessä emäkaupunkinsa Megaran kanssa Selinuksen noin 628 eaa. Se oli saaren kreikkalaiskaupungeista läntisin ja sijaitsi elymien, foinikialaisten ja karthagolaisten asutusten rajaseudulla. Gela perusti Akragaan noin 582–580 eaa. Se oli saaren viimeisiä siirtokuntia, mutta nousi yhdeksi kukoistavimmista.[1][2]
Sisilian siirtokuntien varhaisesta historiasta tiedetään antiikin lähteiden kautta suhteellisen vähän. Kaupungit nousivat kuitenkin nopeasti voimakkaiksi ja kukoistaviksi, ja nauttivat vauraudesta, joka usein ylitti emämaan olot. Tämä oli seurausta sekä seudun suosiollisista luonnonoloista ja hedelmällisestä maaperästä että laajasta kaupankäynnistä. Kukin kaupunki valloitti lähiseutunsa ja alisti sen varhaisemmat asukkaat alaisuuteensa. Saaren sisäosien sikulit sekä länsiosien elymit ja sikaanit olivat sen sijaan itsenäisiä, sillä nämä alueet eivät olleet kreikkalaisia.[2]
500-luvulla eaa. Sisilian merkittävimmät kaupungit vaikuttavat olleen Akragas ja Gela. Syrakusa, joka oli saaren mahtitekijä myöhemmin, ei vielä ollut saavuttanut hallitsevaa asemaa. Akragas nousi kukoistavaksi erityisesti tyranni Falariin kaudella noin 570–554 eaa. Monien muidenkin kaupunkien hallinnot olivat alun perin oligarkkisia, mutta myöhemmin niissä nousivat valtaan tyrannit, jotka käyttivät rajatonta valtaa. Falariin ohella arkaaisen kauden tyranneja saarella olivat muun muassa Kleandros Gelassa, Panaitios Leontinoissa, Terillos Himerassa ja Skythes Zanklessa. Näistä merkittävin oli Kleandros, joka kykeni yhdessä veljensä ja seuraajansa Hippokrateen kanssa saamaan suuren osaan saarta vaikutusvaltansa alle. Gelan alaisuuteen joutuivat muun muassa Kallipolis, Leontinoi, Naksos, Zankle ja Kamarina. Syrakusa välttyi samalta kohtalolta korinttilaisten väliintulon ansiosta.[2][8][9]
Gelan seuraava tyranni Gelon onnistui kukistamaan myös Syrakusan vuonna 485 eaa. Tämän jälkeen hän teki Syrakusasta uuden keskuksensa. Hän tuhosi Kamarinan ja siirrätti kaikki sen asukkaat sekä myös merkittävän osan gelalaisista sekä Megara Hyblaian ja Euboian asukkaista Syrakusaan. Näin Syrakusa nousi koko Sisilian merkittävimmäksi kaupungiksi, mikä asema sillä säilyi useita satoja vuosia.[2][10] Hieman aiemmin noin 488 eaa. Theron saavutti tyranniuden Akragaassa ja sai valtaansa myös Himeran, josta karkotti tyranni Terilloksen. Samoihin aikoihin noin 488 eaa. Suur-Kreikan puoleisen Rhegionin tyranni Anaksilas sai salmen toisella puolella sijainneen Zanklen valtansa alle ja nimesi sen uudelleen Messeneksi.[2]
Kaikki kolme mainittua tyrannia saavuttivat merkittävän aseman, ja kaupungit vaikuttavat kukoistaneen heidän aikanaan. Gelonin asema näkyy muun muassa siinä, että persialaissotien aikaan ateenalaiset ja spartalaiset lähettivät hänen luokseen lähetystön, jossa pyysivät apua taistelussa Persiaa vastaan.[2][11] Samaan aikaan eli noin 480 eaa. sisilialaisille tuli kuitenkin ongelmia lähempänäkin, sillä Himeran karkotettu tyranni Terillos pyysi apua karthagolaisilta, ja nämä lähettivät saarelle suuren Hamilkarin, Hannon pojan johtaman armeijan, joka piiritti Himeraa. Theron onnistui pitämään kaupungin, kunnes Gelonin syrakusalaiset saapuivat apuun noin 55 000 miehellä, jotka voittivat karthagolaiset. Tämä Himeran taistelu tapahtui samoihin aikoihin Salamiin taistelun kanssa, ja sai sisilialaisten mielissä saman aseman. Suuri saatujen orjien määrä vaikuttaa edelleen lisänneen sisilialaisten kaupunkien vaurautta.[2]
Arkaaisella kaudella 500-luvulla eaa. Sisiliaan alettiin rakentaa suuria kreikkalaisia temppeleitä, joille oli tyypillistä pitkänomainen muoto ja adyton-huoneet.[1]
Gelonia seurasi Syrakusan tyrannina Hieron. Tämä pelasti Italian Kymen voittamalla karthagolaiset ja tyrrheenit meritaistelussa vuonna 474 eaa. Samaan aikaan hän kukisti saaren khalkislaiset kaupungit. Hän siirrätti kaikki Naksoksen ja Katanen asukkaat Leontinoihin ja asutti Katanen uudelleen nimeten sen Aitnaksi. Theron puolestaan hallitsi Akragasta kuolemaansa vuonna 472 eaa. saakka, mutta kaupunkilaiset kukistivat tämän pojan Thrasydaioksen Hieronin avulla, ja saavuttivat näin ainakin nimellisen vapauden. Sama tapahtui Syrakusassa Hieronin kuoltua 467 eaa. Tällöin uuden tyrannin Thrasybuloksen vallankäyttö sai syrakusalaiset kapinoimaan, ja kapina-aalto levisi saaren kaikkiin kreikkalaiskaupunkeihin, jotka yhdistivät voimansa Syrakusaa vastaan. Thrasybulos, joka käytti linnoituksinaan Ortygiaa ja Akhradinea, ajettiin pois saarelta 466 eaa.[2]
Gelonin tyrannian kukistuminen johti pitkäkestoisiin sisäisiin levottomuuksiin, jotka ilmenivät usein myös sotina. Rauha saatiin solmittua vuonna 461 eaa., ja se salli maanpakoon ajettujen palata kotikaupunkeihinsa. Gelonin tuhoama Kamarina asutettiin uudelleen, ja Katane palautettiin alkuperäisille khalkislaisille asuttajilleen ja sai takaisin vanhan nimensä. Seurannut noin 50 vuotta, aina vuoteen 409 eaa. saakka, kestänyt rauhan kausi voidaan nähdä Sisilian kreikkalaiskaupunkien suurimpana kukoistuskautena. Useimmissa kaupungeissa oligarkkinen hallinto korvattiin demokratialla. Rauhan rikkoi tuona aikana ainoastaan saaren keskiosaa asuttaneiden sikulien yritys saavuttaa enemmän valtaa saarella. Sikulien johtajana toimi Duketios, mutta Syrakusa kukisti ja karkotti tämän vuonna 450 eaa. Myöhemmin Duketios palasi ja yritti asettua valtaan, mikä johti muun muassa Himera-joen taisteluun vuonna 446 eaa., mutta yritys katkesi hänen kuolemaansa vuonna 440 eaa.[2][12]
Ateenan Sisilian sotaretki
Ateenan kukistuminen Sisilian sotaretkellä. J. G. Vogt, Illustrierte Weltgeschichte, 1893.Sisilian heimot ja kansat vuonna 431 eaa.
Peloponnesolaissodan sytyttyä Ateena alkoi sekaantui Sisilian asioihin. Vuonna 427 eaa. se lähetti joukkoja Lakheen ja Kharoiadeen johdolla tukiakseen saaren khalkislaisia ja muita joonialaisia siirtokuntia, joita niiden doorilaiset naapurit uhkasivat. Näitä seurasi toinen Eurymedonin ja Sofokleen johtama operaatio vuonna 425 eaa. Niillä ei ollut kuitenkaan suurta merkitystä. Vuonna 424 eaa. Gelassa solmittiin uusi rauha. Rauhaa ei kestänyt kauan, sillä syrakusalaiset ajoivat Leontinoin demokraatit kaupungista, ja samoihin aikoihin selinuslaiset sotivat ei-kreikkalaisia segestalaisia vastaan. Sekä Leontinoista karkotetut että segestalaiset pyysivät apua Ateenasta.[2]
Ateenalaiset lähettivät tällä kertaa, vuonna 415 eaa., suuren sotajoukon sotaretkelle, joka tunnetaan Sisilian sotaretkenä. Tarkoituksena oli nimellisesti Ateenan sisilialaisten liittolaisten tukeminen,[2] mutta Thukydides huomauttaa, että todellisena tarkoituksena oli saada koko saari Ateenan vallan alle.[13] Pääkohteena oli Syrakusa, jonka piiritys kesti keväästä 414 syksyyn 413 eaa. Syrakusaa tukivat saaren doorilaiset kaupungit Akragasta lukuun ottamatta, sekä osa sikuleista. Segestalaiset ja suurin osa saaren muista ei-kreikkalaisista sekä Naksos ja Katane tukivat Ateenaa. Sotaretki epäonnistui Ateenan kannalta surkeasti ja johti suuriin tappioihin. Epäonnistumisen syynä saattoi olla muun muassa se, että Nikias viivytteli hyökkäystä Katanessa, mikä jätti Syrakusalle aikaa vahvistautua, hankkia liittolaisia ja parantaa linnoituksia.[2][14]
Dionysios I:n aika
Ateenan kärsimä täydellinen tappio näytti tuottavan doorilaisille ja erityisesti Syrakusalle ylivallan saarella joksikin aikaa. Selinus jatkoi sotaa segestalaisten kanssa, jotka kuitenkin pyysivät apua Karthagolta, jonka alaisuudessa olivat saarella muun muassa foinikialaiskaupungit Motye, Panormos ja Soloeis. Karthagolaiset lähettivät saarelle vuonna 409 eaa. suuren noin 100 000 miehen sotajoukon, jota johti Hannibal, Himerassa lyödyn Hamilkarin pojanpoika. Karthagolaiset piirittivät Selinusta, joka oli Syrakusan ja Akragaan ohella tuohon aikaan saaren kukoistavin kaupunki. Tämä Selinuksen taistelu kesti vain muutamia päiviä, kunnes kaupunki vallattiin ja tuhottiin. Tämän jälkeen karthagolaiset hyökkäsivät Himeraan, joka seuranneessa Himeran taistelussa tuhottiin kokonaan ja koko sen miespuolinen väestö surmattiin kostoksi Hamilkarin kohtalosta aiemmassa Himeran taistelussa.[2]
Tämän jälkeen Hannibal palasi joukkoinen Karthagoon, mutta vuonna 406 eaa. karthagolaiset lähettivät hänet uudelleen valtaamaan Sisiliaa. Nyt pääkohteena oli Akragas, joka joutui lopulta antautumaan kahdeksan kuukauden piirityksen jälkeen ja tuhottiin. Vuonna 405 eaa. Hannibalia seurannut Himilkon hyökkäsi Gelaan. Samaan aikaan Syrakusa oli heikentynyt sisäisissä kiistoissa. Lopulta kaupungin tyranniksi nousi Dionysios. Tämä yritti ensin taistella Karthagoa vastaan, mutta sitten solmi rauhan, jonka seurauksena lähes puolet saaresta jäi karthagolaisten valtaan, mukaan lukien Selinus, Himera, Akragas, Gela ja Kamarina.[2][15]
Dionysios hallitsi Syrakusaa tyrannina 38 vuotta eli 405–367 eaa. Hän alisti valtaansa khalkislaiset kaupungit Naksoksen, Katanen ja Leontinoin sekä myös suuren osan sikulien alueesta. Hän rakennutti kaupungilleen suuret linnoitteet ja suuren laivaston, ja tämän jälkeen julisti sodan Karthagoa vastaan vuonna 397 eaa. Sota oli aluksi menestys, ja Syrakusa sai valtaansa kaikki Karthagon äskettäin ottamat kaupungit sekä ulotti valtansa myös saaren länsiosaan Motyeen saakka. Vuonna 396 eaa. Himilkon kuitenkin hyökkäsi takaisin ja sai samat alueet valtaansa, sekä tuhosi Messenen. Sota päättyi rauhaan karthagolaisten joukoissa puhjenneen kulkutaudin vuoksi. Se jatkui uudelleen vuonna 393 eaa., mutta päättyi jälleen rauhaan samana vuonna. Vihollisuudet uusiutuivat vielä 383 eaa., jonka jälkeen Halykos-joki sovittiin syrakusalaisten ja karthagolaisten alueiden rajaksi.[2][16]
Dionysioksen aikana perustettiin useita uusia kaupunkeja. Tauromenion perustettiin Dionysioksen tuhoaman Naksoksen paikan lähelle. Tyndaris perustettiin saaren pohjoisrannikolle ja Lilybaion lähelle Motyetä. Alaisan perusti sikulipäällikkö Arkhonides.[2]
Dionysios II:n aika
Kuollessaan Dionysios onnistui siirtämään valtansa pojalleen Dionysios nuoremmalle. Tämä osoittautui isäänsä kyvyttömämmäksi, ja Syrakusan saama valta-asema alkoi rakoilla. Vuonna 357 eaa. Dion sai aikaan kapinan ja nousi kaupungin tyranniksi seuraavana vuonna. Hänen itsevaltainen hallintonsa kuitenkin herätti tyytymättömyyttä, ja hänet murhasi hänen omiin upseereihinsa kuulunut Kallippos vuonna 353 eaa. Seurannut aika oli levotonta. Dionysios nuorempi onnistui saamaan Ortygian linnoituksen takaisin ja pyrki jälleen valtaan. Syrakusan haltuunsa saanut Leontinoin tyranni Hiketas pyysi apua Karthagolta, joka piiritti Ortygiaa. Samaan aikaan syrakusalaiset kapinalliset, jotka vastustivat sekä Dionysiosta että Hiketasta, pyysivät apua entiseltä emäkaupungilta Korintilta, joka onnistui vuonna 344 eaa. saamaan sekä Ortygian että Syrakusan valtaansa Timoleonin johdolla ja vain 1 200 miehellä.[2]
Syrakusa muuttui näin demokraattisesti hallituksi, ja sama muutos tapahtui saaren muissa kaupungeissa, jotka olivat levottomana aikana päässeet eroon Syrakusan vallasta. Monia niistä olivat hallinneet edelleen tyrannit, kuten Hiketas Leontinoissa, Mamerkos Katanessa ja Hippon Messenessä. Myös sikulien kaupungeissa Apolloniassa, Kentoripassa ja Agyrionissa nousivat valtaan kreikkalaiset tyrannit. Kaikki nämä tyrannit kuitenkin kukistettiin Timoleonin johdolla, ja niihin perustettiin demokraattinen itsehallinto. Samaan aikaan saarta uhkasivat jälleen karthagolaiset, mutta se päättyi Hasdrubalin ja Hamilkarin tappioon Krimisos-joella vuonna 340 eaa., mikä oli yksi suurimmista kreikkalaisten karthagolaisista saamista voitoista. Seuranneessa rauhassa Halykos-joki vahvistettiin uudelleen alueiden rajaksi.[2][16]
Sisilialaisten kaupunkien vapautumisen seurauksena saarella alkoi uusi kukoistuskausi. Maanpakolaisten sallittiin palata kotikaupunkeihinsa, ja saarelle tuli myös uusia siirtokuntalaisia Korintista ja muualta Kreikasta. Kreikkalaisen kulttuurin vaikutus koko saarella myös ei-kreikkalaisilla alueilla kasvoi edelleen, ja käytännössä koko saari vaikuttaa hellenisoituneen 300- ja 200-lukujen eaa. kuluessa. Tämä näkyy muun muassa eri puolilla saarta lyödyistä rahoista sekä myöhemmin roomalaiskaudella esiintyvästä nimistöstä, jotka ovat kauttaaltaan helleenisiä.[2]
Agathokleen aika
Hellenistisen kauden alkuvaiheen kukoistuskausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä vuonna 317 eaa. Agathokles nousi Syrakusan tyranniksi Karthagon avustuksella. Tämä sai jälleen aikaan paljon levottomuuksia koko saarella. Agathokles alisti kaupungin toisensa jälkeen valtansa alle, mikä johti jälleen vihollisuuksiin Karthagon kanssa. Vuonna 311 eaa. Syrakusa kärsi tappion Eknomos-kukkulalla uudessa Himera-joen taistelussaHamilkarin johtamia karthagolaisia vastaan. Agathokles kuitenkin hyökkäsi suoraan Karthagoon. Sillä välin Hamilkar sai suuren osan Sisiliaa valtansa alle, mutta lopulta hän jäi vangiksi ja hänet surmattiin. Akragas yritti vapautua Syrakusan vallasta syrakusalaisen Deimokrateen johdolla. Agathokles solmi Afrikasta palattuaan rauhan Karthagon kanssa, sai Syrakusan takaisin valtaansa ja surmautti kaikki häntä vastustaneet. Loppukaudellaan hän yritti muun muassa lisätä Sisilian vaikutusvaltaa Suur-Kreikassa. Agathokleen valta kesti hänen kuolemaansa vuonna 289 eaa. saakka.[2]
Pyrrhoksen sotaretki
Agathokleen jälkeen Syrakusan tyrannina jatkoi Hiketas. Akragaan tyranniksi oli puolestaan noussut Fintias, joka valtasi ja tuhosi Gelan ja perusti sen ja Akragaan välille uuden Fintiaan kaupungin noin vuonna 280 eaa. Se oli viimeinen Sisiliaan perustettu kreikkalaiskaupunki. Samaan aikaan Karthago kasvatti jälleen valtaansa saarella. Kreikkalaiset pyysivät apua Epeiroksen kuninkaalta Pyrrhokselta, joka soti samaan aikaan Italiassa Roomaa vastaan. Pyrrhoksen joukot saapuivat saarelle vuonna 278 eaa. Tuolloin Hiketas ja Fintias olivat jo kuolleet, ja Pyrrhos oli vapaa toimimaan Karthagoa vastaan miten halusi. Pyrrhos valtasi kaupungin toisensa jälkeen, lopulta myös Panormoksen, joka oli pitkään ollut karthagolaisten keskus saarella eikä ollut vielä koskaan tullut kreikkalaisten valtaamaksi. Pyrrhos hyökkäsi myös Erkten ja Eryksin linnoituksiin, mutta kärsi lopulta tappion Lilybaionissa ja joutui palaamaan Italiaan vuonna 276 eaa.[2]
Ensimmäinen puunilaissota
Pyrrhoksen poistuminen jätti Sisilian kreikkalaiset aluksi vaille johtajaa. Myöhemmin merkittäväksi johtohenkilöksi nousi Hieron II. Uudeksi uhkaksi muodostuivat mamertiinit, campanialaiset palkkasotilaat, jotka olivat saaneet Messenen haltuunsa ja alkoivat uhata myös muuta Sisiliaa. Hieron voitti nämä ja olisi saanut Messenenkin ilman Karthagon väliintuloa. Hän nousi Syrakusan tyranniksi ja otti jopa kuninkaan nimikkeen vuonna 270 eaa. Mamertiinit pyysivät vuonna 264 eaa. apua Roomalta, joka oli juuri vallannut Italian eteläosan. Tästä sai alkunsa ensimmäinen puunilaissota, joka teki Sisiliasta 23 vuodeksi roomalaisten ja karthagolaisten välisen sotanäyttämön.[2]
Hieron vetäytyi sodasta ja solmi Rooman kanssa erillisrauhan vuonna 263 eaa., mikä mahdollisti hänelle Sisilian itärannikon kaupunkien hallinnan. Rooma sai sodan kuluessa haltuunsa suurimman osan muusta saaresta, mukaan lukien karthagolaisten keskuksen Panormoksen. Akragas vastusti Rooman valtausta eniten, ja sitä piiritettiin pitkään vuonna 262 eaa., jonka jälkeen sen asukkaat myytiin rangaistukseksi orjiksi. Vuonna 255 eaa. Akragas päätyi jälleen karthagolaisille. Näillä jäivät myös saaren länsiosan Eryks, Lilybaion ja Drepanon. Lilybaionin piiritys kesti kymmenen vuotta. Lopulta karthagolaiset kärsivät tappion meritaistelussa Aegatessaarten taistelussa vuonna 241 eaa., ja joutuivat luopumaan lopuistakin alueistaan Sisiliassa. Näin roomalaiset saivat käytännössä koko Sisilian valtansa alle.[1][2]
Roomalainen kausi
Toinen puunilaissota
Rooman vallan myötä Sisiliasta tehtiin Rooman provinssi Sicilia, lukuun ottamatta aluetta, jota Hieron vielä hallitsi Rooman liittolaisena. Provinssi oli Rooman ensimmäinen, ja sen johtoon asetettiin vuosittain Roomasta lähetetty preettori.[2]
Toisen puunilaissodan alussa vuonna 218 eaa. preettoriksi lähetettiin konsuli Sempronius, tarkoituksena Karthagon uhan torjuminen. Hän poistui kuitenkin myöhemmin Italian puolelle sotimaan Hannibalia vastaan, ja Sisilia jäi sodassa sivuosaan joiksikin vuosiksi. Sodan neljäntenä vuonna eli 215 eaa. Syrakusan hallitsijaksi noussut Hieronymos, Hieron II:n pojanpoika, hylkäsi liiton Rooman kanssa ja liittyi Karthagon puolelle. Hänet murhattiin pian, mutta kaupungin karthagolaismielinen puolue, johtajinaan Hippokrates ja Epikydes, pysyivät Karthagon liittolaisina. Rooma aloitti Syrakusan piirittämisen vuonna 214 eaa. ja sitä kesti vuoteen 212 eaa. saakka. Samalla sota levisi koko saarelle, sillä myös monet muut kaupungit kapinoivat Roomaa vastaan. Karthagolaiset suorittivat hyökkäyksiä Akragaasta Mutineen johdolla. Roomalaiset taivuttelivat tämän kuitenkin antautumaan, ja saivat kapinan muualla kukistettua. Näin he saivat saaren lopullisesti valtaansa vuonna 210 eaa.[2]
Ensimmäinen ja toinen orjasota
Toisen puunilaissodan jälkeen koko Sisiliasta tehtiin yksi provinssi, ja sitä hallittiin samalla tavalla kuin muita provinsseja. Preettorin lisäksi provinssissa oli kuitenkin poikkeuksellisesti kaksi kvestoria, joista toinen toimi Syrakusassa ja toinen Lilybaionissa, mikä saattoi johtua siitä, että saari tuli Rooman alaisuuteen kahdessa vaiheessa. Saaresta tuli Roomalle hyvin merkittävä sen maataloustuotannon ansiosta, ja Cato vanhempi kuvasi sitä ”Rooman varastohuoneeksi” (cella penaria). Tämän johdosta Sisilian maanomistuksessa tapahtui suuria muutoksia, ja saarelle syntyi suuria, orjatuotannolla toimineita maatiloja. Vuoristoisemmilla alueilla kasvatettiin karjaa, mikä oli myös orjien tehtävänä.[2]
Huonot olot johtivat ensimmäiseen orjasotaan vuonna 135 eaa. Se sai alkunsa Hennasta, ja sitä johti syyrialainen orja nimeltä Eunus. Orjakapina levisi pian koko saarelle, ja siihen sanotaan liittyneen jopa 200 000 orjaa. Kapina menestyi aluksi hyvin. Vuonna 134 eaa. kapinaa kukistamaan lähetettiin konsuli Fulvius Flaccus. Vasta konsuli P. Rupilius sai kukistettua kapinan pääpesäkkeet Hennan ja Tauromenionin vuonna 132 eaa. Saaren sisäiselle hallinnolle muodostettiin uudet lait, jotka olivat käytössä vielä Ciceron aikana. Uudet lait eivät kuitenkaan ratkaisseet kaikkia ongelmia. Toinen orjasota alkoi vuonna 103 eaa., ja kapinalliset onnistuivat jälleen vastustamaan useita konsuleita, kunnes M. Aquilius voitti nämä vuonna 100 eaa.[2]
Tasavallan loppuajat
Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. olot rauhoittuivat jonkin verran. Sisilia jatkoi Rooman vilja-aittana, ja liittolaissodassa vuosina 91–88 eaa. saari sekä aseisti, vaatetti että ruokki armeijaa. Kreikkalaiseen aikaan verrattuna Sisilia pysyi kuitenkin aina suhteellisen taantuneena. Saarella oli yli 60 kaupunkia, joista Messene, Tauromenion ja Neeton olivat liittolaiskaupunkeja (civitates foederatae), jotka olivat nimellisesti itsenäisiä, ja viisi Rooman suorasta vallankäytöstä vapaita vapaakaupunkeja (civitates immunes et liberae). Muut kaupungit olivat tavallisen provinssikaupungin asemassa, jolloin niillä oli paikallishallinto ja velvollisuus maksaa kymmenyksiä.[2]
Sisilian olot huononivat jälleen preettori Verresin kaudella 73–70 eaa. Hänet tunnetaan poikkeuksellisen törkeästä korruptiosta ja paikallisen väestön riistosta ja siitä, että Cicero puhui ja kirjoitti häntä vastaan tämän vuoksi. Saari ei juurikaan osallistunut Julius Caesarin kansalaissotaan 49–45 eaa. Alussa Cato nuorempi hallitsi sitä Pompeiuksen puolesta. Julius Caesar lähti Sisilian Lilybaionista Afrikan sotaretkelleen. Hän ilmeisesti harkitsi Rooman kansalaisuuden antamista sisilialaisille, mutta tämä ei toteutunut vielä tuolloin. Caesarin kuoleman jälkeen saari päätyi Sextus Pompeiuksen käsiin, ja tämä pystyi laivastonsa ansiosta pitämään sen sekä Sardinian ja KorsikanOctavianusta eli myöhempää keisari Augustusta vastaan Misenumin rauhassa 39 eaa. Myöhemmin Sextus Pompeiuksen sodassa Octavianus hyökkäsi uudelleen, ja lopulta Pompeius joutui jättämään Sisilian. Saari kärsi huomattavasti näiden sisällissotien seurauksena.[2]
Augustus yritti elvyttää Sisiliaa perustamalla koloniat Tauromenioniin, Kataneen, Syrakusaan, Thermaihin ja Tyndarikseen, mutta vaikutukset jäivät suhteellisen vähäisiksi, eikä Sisilia koskaan toipunut täysin sodista. Strabonin aikana saari ja sen kaupungit olivat hänen kuvauksensa mukaan melko rappeutuneessa kunnossa.[2][17][18]Egyptin valtakuntaan liittämisen jälkeen siitä tuli Rooman uusi vilja-aitta, mikä todennäköisesti vaikutti huomattavasti Sisilian asemaan.
Augustus myös uudisti saaren hallinnon. Provinssien jaossa Sisilia kuului senaatille ja sitä hallitsi prokonsuli. Plinius vanhemman aikaan Messene oli mainittujen kolonioiden lisäksi ainoa, jonka asukkailla oli Rooman kansalaisuus. Kentoripalla, Neetonilla ja Segestalla oli ius Latii -oikeudet, kun taas muiden kaupunkien asema oli tavanomainen civitates stipendiariae eli veroa maksavan kaupungin asema.[2][18] Myöhemmällä ajalla Sisilia alettiin lukea osaksi Italiaa, ja sitä hallitsi consularis, joka oli Vicarius Urbis Romaen alainen.[2]
Myöhäisantiikista keskiajalle
Myöhäisantiikin ja varhaiskeskiajan kansainvaellusaikana Sisilian sijainti suojeli sitä jonkin verran pahimmilta Länsi-Roomaa tuhonneilta barbaariaalloilta. Alarik epäonnistui saaren valtaamisessa visigooteille 300-luvulla jaa., mutta Geiserik sai sen vandaalien haltuun seuraavalla vuosisadalla. Lopulta se päätyi kuitenkin gooteille. Belisarius valtasi saaren Bysantin valtakunnalle vuonna 535, ja se säilyi osana valtakuntaa 800-luvulle saakka, jolloin sen valtasivat saraseenit. Myöhemmin Sisilia päätyi normanneille.[2]
Lähteet
↑ abcdefghCastrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Sisilia”, Antiikin käsikirja, s. 526–527. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
↑Polybios 1.42; Strabon: Geografia 6; Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.8; Klaudios Ptolemaios 3.4.
↑Strabon: Geografia 6; Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.8; Vergilius: Aeneis 3.414.
↑Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1
.jpg)
