650 mm tykkitornien etupanssari 500 mm komentotorni 410 mm panssarivyö, 20 asteen kulmassa 200 mm panssarikansi, jonka ulkosivuina 230 mm panssariluiskat[2]
Aseistus
Aseistus
9 × 46 cm (3×3) 12 × 15,5 cm (4×3) 12 × 12,7 cm (6×2) 24 × 25 mm ilmatorjuntatykkiä (8×3) 4 × 13,2 mm ilmatorjuntatykkiä (2×2) 7 lentokonetta[2][3]
Washingtonin laivastosopimuksessa oli määritelty, että allekirjoittajamaiden sotalaivojen uppouma olisi rajoitettu 35 560 tonniin, mutta Yamatosta suunniteltiin uppoumaltaan peräti 65 000 tonninen. Tuon ajan aluksista suurempi uppouma oli vain linjalaivaRMS Queen Marylla.[4] Japanilaiset halusivat rakentaa maailman suurimmat taistelulaivat, jotka olisivat aseistukseltaan, panssaroinniltaan ja kooltaan selvästi suurempia kuin muut 1930-luvun sotalaivat ja pystyisivät siten taistelemaan samanaikaisesti useaa taistelulaivaa vastaan. Japanilaiset laivastosuunnittelijat laativat Yamatoa varten peräti 24 hyvin erilaista suunnitelmaa vuosina 1935–1936. Suunnitelmista kaksi valittiin jatkokehittelyyn, ja näihin pohjapiirroksiin tehtyjen muutosten jälkeen valmistuneen suunnitelman pohjalta ehdotus Yamato-luokan taistelulaivojen rakentamisesta hyväksyttiin vuonna 1936. Luokan suunnittelutyöt saatiin päätökseen maaliskuussa 1937, jolloin lopulliset piirustukset valmistuivat.
Aluksen köli laskettiin 4. maaliskuuta 1937 Kuren telakalla, jota syvennettiin laivan valtavan koon takia. Yamaton rakennustöihin tarvittiin suuri määrä terästä, joten Kuren telakan nostokurkien nostovoimaa lisättiin nostamaan 350 tonnin kuormia. Yamaton olemassaolo oli tarkkaan varjeltu sotasalaisuus, joten osa telakasta katettiin peitteillä, etteivät ulkopuoliset näkisi laivan rakennustöiden edistymistä. Laivan ennennäkemättömät mittasuhteet paljastuivat monille rakennustöihin osallistuneille laivanrakentajille vasta Yamaton vesillelaskun 8. elokuuta 1940 jälkeen, joskaan aluksen mittoja ei julkistettu.
Aseistus
Luokan alukset suunniteltiin aseistukseltaan ylivoimaisiksi verrattuna kaikkiin Yhdysvaltain todennäköisesti valmistamiin sotalaivoihin. Laivan 46 senttimetrin tykit valittiin 40,6 senttimetrin tykkien sijasta, koska japanilaiset tiesivät Panaman kanavan leveyden rajoittavan Yhdysvaltain laivaston taistelulaivojen leveyden 33 metriin. Näin ollen vastaavien tykkien asentamisen yhdysvaltalaisiin sotalaivoihin olisi ollut hankalaa ilman, että yhdysvaltalaiset olisivat joutuneet riisumaan merkittävästi omien laivojensa puolustusaseistusta.[2] Muiden maiden tiedustelupalveluiden hämäämiseksi japanilaiset puhuivat laivan rakennusvaiheessa Yamaton tykeistä "40,6 senttimetrin erikoistykkeinä" eikä rakennusmiehille kerrottu tykkien todellista kaliiperia. Tykkien kulut jaettiin useaan hankkeeseen, jottei suuria kustannuksia huomattaisi.
Yamatossa oli kaikkien aikojen raskain taistelulaivan pääaseistus: yhdeksän kappaletta 46 senttimetrin tykkejä, joiden rakentaminen oli silloisen asetekniikan kannalta haastava ja huomattava saavutus. Tykit oli sijoitettu laivan keskilinjaan kolmeen kolmoistorniin siten, että kaksi tornia oli porrastettuna etukannella ja kolmas takakannella. Kukin torni painoi noin kolmetuhatta tonnia, mikä oli enemmän kuin tuon ajan hävittäjäalus. Jokainen tykki pystyi ampumaan panssarikranaattinsa yli 41 kilometrin päähän[4] 45° maksimikorotuskulmalla. Tykkien lataaminen kesti noin 40 sekuntia.[1] Panssarikranaatin paino oli 1 460 kilogrammaa ja lähtönopeus 780 metriä sekunnissa. Kranaatit oli suunniteltu läpäisemään 22,3 tuuman (noin 570 mm) pystysuora teräslevy 20 000 metrin etäisyydeltä ja 9,1 tuuman (noin 230 mm) vaakasuora levy yli 30 000 metrin etäisyydeltä. Kullekin tykille oli varattu 100 kranaattia; 60 itse tykkitornissa ja 40 tornin alla ammusvarastossa.[2]
Yamaton apuaseistuksen muodosti alun perin kaksitoista 155 millimetrin tykkiä neljässä kolmoistornissa. Yksi torni oli sijoitettu laivan keskilinjaan porrastettuna etukannen päätornin taakse, yksi keskilaivaan porrastettuna kolmannen päätornin ja takakannen aputulenjohtotornin väliin sekä loput kaksi savupiipun kummallekin puolen. Sivutornit poistettiin keväällä 1944, jotta saataisiin tilaa raskaammalle ilmatorjunta-aseistukselle.[3]. Tykkien kantama oli noin 27 kilometriä[5]
Yamaton alkuperäinen ilmatorjunta-aseistus oli kaksitoista 127 mm:n tykkiä kuudessa suljetussa kaksiputkisessa asennuksessa ja kaksikymmentäneljä 25 mm:n konetykkiä kahdessatoista suljetussa kaksiputkisessa asennuksessa, jotka kuitenkin vaihdettiin aluksen viimeistelyn yhteydessä kahdeksaan kolmiputkiseen. Ilmatorjuntatykit olivat suljettuja, jotteivät päätykkien paineaallot häiritsisi ilmatorjuntatykkien miehistöjä. Lisäksi parvekkeilla komentotornin kummallakin sivulla oli 13,2 mm:n kaksoiskonekivääri.[2][3]
25 mm:n tykkien määrä nostettiin 36:een kesäkuussa 1943 lisäämällä keskilaivaan neljä avointa 25 mm:n kolmoistykkiä. Nämä tykit kuitenkin poistettiin alkuvuodesta 1944 yhdessä keskilaivan 15,5 cm:n kolmoistykkitornien kanssa, jolloin niiden paikalle asennettiin kuusi 127 mm:n tykkiä suljetuissa kaksiputkisissa asennuksissa. Samalla 25 mm:n konetykkien määrä nostettiin 98:n lisäämällä 26 yksittäistä ja 16 kolminkertaista 25 mm:n konetykkiä, kolminkertaiset suljetuissa asennuksissa. Tässä vaiheessa Yamaton alkuperäiset 127 ja 25 millimetrin lavetit muunnettiin avonaisiksi. Samana kesänä Filippiinienmeren taistelun jälkeen lisättiin vielä 15 kappaletta 25 mm:n tykkejä avoimissa kolmiputkisissa asennuksissa[3], mikä nosti 25 mm:n tykkien määrän 113:een.[2]
Viimeinen muutos Yamaton ilmatorjunta-aseistukseen tehtiin marras-joulukuussa 1944. Tuolloin poistettiin 24 kappaletta Yamaton 26 yksittäisistä ilmatorjuntatykeistä ja 25 mm:n kolmoistykkien määrä nostettiin viitteenkymmeneen (24 suljettua ja 26 avointa). Yamaton viimeinen ilmatorjunta-aseistus käsitti siis kaksikymmentäneljä 127 mm:n tykkiä, sataviisikymmentäkaksi 25 mm:n konetykkiä ja neljä 13,2 mm:n konekivääriä.[3]
Vaikka Yamatolla oli suuri määrä kevyitä 25 millimetrin konetykkejä oli aluksen ilmatorjunta-aseistus varsin heikko: Tykkien tulinopeus oli pieni, vain 220 laukausta minuutissa, ja ne oli ladattava käsin viidentoista ammuksen lippaina.[6] Myös aluksen tulenjohdossa oli puutteita eikä tulelle ollut tutkaohjausta.
Keisarillisen Japanin laivaston filosofian mukaan taistelulaivojen kuului toimia omina osastoinaan erillään lentotukialuksista ja siksi kyetä suojaamaan itseään vihollislentokoneita vastaan ilman merkittävää ilmatukea. Yamaton ilmatorjunta-aseistuksen vahvistamiseksi sen 46,0 cm päätykeille valmistettiin erityisiä San Shiki Model 13 -ilmatorjuntakranaatteja. Tämä ammustyyppi painoi 1 361 kilogrammaa ja sisälsi 900 palopommiputkea ja 600 terässirpaletta, jotka ohjattiin eteenpäin 20° suihkuna.[1] Kranaatti ei osoittautunut erityisen onnistuneeksi: Yamaton päätykkien maksimikorotuskulma oli vain 45°, mikä oli useimmiten liian vähän tehokkaaseen ilmatorjuntaan. Lisäksi tykkien aiheuttamat paineaallot haittasivat merkittävästi kevyempien ilmatorjunta-aseiden tulta.
Runko, koneisto ja panssarointi
Yamaton rakennustöissä käytettiin runsaasti noihin aikoihin vielä uutta valokaarihitsausta. Rungon tukirunkona käytettiin panssarivyötä ja kaartuvan keulan ansiosta rakenteiden painoa voitiin vähentää ilman, että sillä olisi ollut vaikutusta kestävyyteen. Yamaton pienoismallilla tehdyt testit koealtaassa johtivat osittain tasareunaisen perän ja sipulinmuotoisen keulan lisäämiseen alukseen, vaikka kumpaakaan ei esiintynyt laivan alkuperäisissä piirustuksissa. Toimenpiteillä rungon vedenvastus väheni noin kahdeksan prosenttia.[2]
Yamatossa oli yksi peräsin, ja aluksen kääntösäde oli 640 metriä, joka oli laivan kokoon nähden kohtalaisen pieni. Vertailun vuoksi YhdysvaltainIowa-luokan taistelulaivojen kääntösäde oli yli 800 metriä. Laivassa oli myös pieni apuperäsin, joka kuitenkin oli tehoton ja käytännössä hyödytön.
Yamatolla oli kuljetuskoneistona kaksitoista Kampon-höyrykattilaa, jotka pyörittivät neljää höyryturbiinia. Turbiinit oli kytketty alennusvaihteistolla neljään kolmilapaiseen potkuriin. Turbiinit olivat heikkotehoisia (25 kgf/cm² (2,5 MPa), 325 °C) ja tuottivat 150 000 hevosvoimaa, jolla päästiin 27 solmun (50 km/h) nopeuteen. Heikkojen koneiden vuoksi laivan polttoaineenkulutus oli suuri, huippunopeudessa noin 70 tonnia polttoöljyä tunnissa. Se oli pääasiallinen syy siihen, ettei Yamato osallistunut Salomonsaarten taisteluun eikä muihin Tyynenmeren sodan keskivaiheen taisteluihin.[2]
Yamato oli suunniteltu taistelemaan samanaikaisesti usean vihollistaistelulaivan kanssa, joten aluksen panssaroinnista suunniteltiin erittäin vahva. Painon säästämiseksi Yamaton elintärkeät komento-, tulenjohto- ja yhteystilat sekä ammus- ja konehuoneet keskitettiin suhteellisen tiiviisti laivan keskelle. Ajatuksena oli, että kaikki aluksen haavoittuvat osat voitaisiin tällöin ympäröidä joka puolelta vahvoilla panssarilevyillä. Panssarointi suunniteltiin kestämään Yamaton omien päätykkien kranaattien osumat ammuttuna 20 000 ja 30 000 metrin etäisyydeltä ja 3 000 metrin korkeudesta pudotettujen 1 000 kilogramman pommien osumat. 1 147 vesitiivistä osastoa olivat suojana vedenalaisilta torpedoilta ja miinoilta. Taistelulaivan paksun panssarivyön ja panssarilaipioiden välinen liitos oli kuitenkin huonolaatuinen ja aiheutti panssarointiin heikon kohdan vesirajan alle.[2]
Palvelus
Yamato väistelee yhdysvaltalaisten lentokoneiden hyökkäyksiä Tyynellämerellä 19. maaliskuuta 1945.
Yamato vihittiin Japanin laivaston palveluskäyttöön Kuressa 16. joulukuuta 1941, vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Japani oli tehnyt hyökkäyksen Pearl HarboriinOahulle. Seremonia oli koruton, sillä Japani halusi edelleen pitää aluksen yksityiskohdat salassa julkisuudelta. Saman päivän iltana Yamato liittyi kapteeni (myöhemmin vara-amiraali) Gihachi Takayanagin komennossa 1. taistelulaivadivisioonaan.
Alus korvasi 12. helmikuuta 1942 lippulaivana taistelulaiva Nagaton, joka oli ollut amiraaliIsoroku Yamamoton lippulaiva Pearl Harborin hyökkäyksestä lähtien. Yamato pysyi Yamamoton lippulaivana 364 vuorokautta, kunnes 11. helmikuuta 1943 lippu luovutettiin sen sisaralukselle Musashille.
Alus pysytteli Trukin saariryhmällä 29. elokuuta 1942 alkaen aina 8. toukokuuta 1943 asti. Tuona aikana alus oli liikkeellä vain yhden vuorokauden ajan ja sai laivastossa pilkkanimen Hotelli Yamato.[7] Toukokuussa 1943 alus siirrettiin Kuren telakalle, missä aluksen peräsinkoneistoa parannettiin, keskilaivan 15,5 senttimetrin kolmoistykkitornien barbettien panssarointia vahvistettiin 28 millimetrin panssarilevyillä ja aluksen kannelle lisättiin uusia 25 millimetrin konetykkejä. Laivan varustukseen lisättiin myös tyypin 21 pinta- ja ilmavalvontatutkat.[3]
Yamato palasi Trukiin 25. joulukuuta 1943, mutta paluumatkalla Yhdysvaltain laivaston sukellusveneUSS Skaten laukaisema torpedo vaurioitti pahoin laivan runkoa. Sukellusvenehyökkäyksen aiheuttamat vauriot korjattiin kokonaan vasta huhtikuussa 1944, ja korjausten aikana keskilaivan 155 millimetrin tykkitornit poistettiin ja niiden tilalle asennettiin kaksitoista 127 millimetrin ilmatorjuntatykkiä (6×2). Samalla lisättiin uusia 25 millimetrin konetykkejä, tyypin 13 ilmavalvontatutka, tyypin 22 pintavalvonta ja -tulenjohtotutkat, sekä muuta elektroniikkaa. Alus liittyi jälleen osaksi Japanin laivastoaFilippiinienmeren taistelussa kesäkuussa 1944. Taistelun jälkeen se palasi sisaraluksensa Musashin kanssa Kureen, jossa kummankin taistelulaivan ilmatorjunta-aseistukseen lisättiin 15 kappaletta 25 mm:n ilmatorjuntatykkiä (5x3).[3]
Leytenlahden taistelu
Alus oli 22.–25. lokakuuta 1944 amiraaliTakeo Kuritan johtaman laivasto-osaston mukana, kun japanilaisia laivasto-osastoja koottiin operaatio Sho-Goon. Laivaston tehtävänä oli torjua Yhdysvaltain maihinnousu Leytelle Filippiineillä. Alus maalattiin 18. lokakuuta mustaksi yöllistä San Bernardinon salmen läpipurjehdusta varten. Pinnoitteen pääainesosana oli aluksen savupiipusta saatu noki. Matkalla Leytelle osasto joutui 23. lokakuuta Yhdysvaltain laivaston sukellusveneiden USS Darter ja USS Dace hyökkäyksen kohteeksi, jolloin kaksi raskasta risteilijää tuhoutui ja kolmas vaurioitui. Toinen uponneista oli amiraali Kuritan lippulaiva Atago. Kurita selvisi iskusta ja teki Yamatosta uuden lippulaivansa.
Seuraavana päivänä laivasto-osasto saapui Sibuyaninmerelle ja osallistui Leytenlahden taisteluun, jossa se menetti kolme raskasta risteilijää. Tämä heikensi osaston ilmapuolustusta merkittävästi. Lisäksi Yamaton sisaralus Musashi upposi taistelussa saatuaan 17 torpedon ja 19 lentopommin osumaa, sekä useita pommien lähiosumia. Päivän aikana amerikkalaisen lentotukialus USS Essexin lentokoneet vahingoittivat Yamatoa kahdella panssarinläpäisypommin osumalla ja yhdellä lähiosumalla. Vaurioiden seurauksena taistelulaivaan tulvi 3 370 tonnia vettä.
Amiraali William F. Halseyn komentama Yhdysvaltain 3. laivasto poistui Leyten lähivesiltä 24. päivän iltana. Halsey luuli, että Kuritan laivasto-osasto olisi perääntynyt kärsittyään tappion, ja siksi hän komensi voimakkaan laivastonsa hyökkäämään japanilaisten syöttinä käyttämää amiraali Jisaburo Ozawan Pohjoislaivastoa vastaan. Siihen kuuluivat lentotukialus Zuikaku, kolme kevyttä lentotukialusta ja kaksi Ise-luokan taistelulaivaa. Harhautus onnistui ja Halsey siirsi viisi lentotukialusta ja viisi kevyttä lentotukialusta mukanaan yli 600 lentokonetta, kuusi taistelulaivaa, kahdeksan risteilijää ja yli 40 hävittäjää. Pimeän aikaan Kuritan laivasto-osasto purjehti San Bernardinon salmen läpi ja hyökkäsi Samarin saaren taistelussa pian auringonnousun jälkeen maihinnouseville amerikkalaisjoukoille tukea antamaan jääneitä amerikkalaisaluksia vastaan. Tämä kontra-amiraali Clifton Spraguen komentama pieni ryhmä tunnettiin nimellä "Taffy 3" ja sen muodosti kuusi saattuetukialusta ja seitsemän hävittäjää. Seuranneessa taistelussa Yamato laukaisi aseensa ensi kerran taistelussa pinta-aluksia vastaan. Alus ehti upottaa saattuelentotukialus USS Gambier Bayn ennen kuin hävittäjäalusten Yamatoa kohti laukaisemat torpedot pakottivat taistelulaivan irrottautumaan taistelusta osumien välttämiseksi. Hävittäjien levittämä savu ja aggressiiviset hyökkäykset saivat Kuritan luulemaan, että hänellä oli vastassaan 3. laivaston lentotukialuksia, minkä vuoksi hän päätti määrätä myös lopun osaston vetäytymään ja palaamaan Bruneihin.
Marraskuussa 1944 Yamato palasi Japaniin ja pysytteli talven kotisatamassaan Kuren laivastotukikohdassa, jossa aluksen vauriot korjattiin ja sen ilmatorjuntavarustusta parannettiin.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Japanese battleship Yamato
Operaatio Ten-gō
Yhdysvaltain Task Force 58:n seitsemän lentotukialuksen lentokoneet hyökkäsivät 19. maaliskuuta Kuren laivastotukikohtaan, mutta alus vaurioitui vain lievästi kahden pommin osumista.[3]
Aluksen viimeinen tehtävä oli osallistuminen operaatio Ten-Gōhon, jossa keisarillisen Japanin laivasto pyrki karkottamaan 1. huhtikuuta 1945 Okinawan maihinnousun käynnistäneet yhdysvaltalaiset joukot pois saarelta. Japanilaiset päättivät lähettää vara-amiraali Seiichi Itōn komentaman Yamaton itsemurhatehtävään houkuttelemaan yhdysvaltalaiset pois Okinawalta, vaikka vain harva laivan miehistönjäsen uskoi suunnitelman toimivan.
Operaatio alkoi 6. huhtikuuta klo 16.00, kun Yamato saattueenaan kevyt risteilijäYahagi ja kahdeksan hävittäjää (Isokaze, Hamakaze, Yukikaze, Kasumi, HatsuhimoAsashimo, Fuyutsuki ja Suzutsuki) poistuivat Tokuyaman satamasta ja lähtivät purjehtimaan kohti Okinawaa. Koska alus lähti ilman ilmatukea ja vain kevyen laivasaattueen kanssa, miehistön jäsenet tiesivät jo etukäteen kyseessä olevan sen viimeinen taistelu. Illalla Yhdysvaltain laivaston sukellusveneet USS Threadfin ja USS Hackback havaitsivat osaston poistuvan Seton sisämereltä etelään, mutta eivät päässeet hyökkäysasemaan alusten suuren nopeuden ja mutkittelun vuoksi, joten Task Force 58 valmistautui osaston torjuntaan.[3]
Lentokoneiden ensimmäinen aalto saavutti kello 12.30 osaston, joka avasi torjuntatulen kohti hyökkääviä lentokoneita sekä aloitti väistöliikkeet. Toimista huolimatta Yamatoon osui kaksi panssarinläpäisypommia ja yksi torpedo. Yahagi, Isokaze ja Kasumi upposivat ja lisäksi vaurioituneet Hamakaze ja Suzutsuki joutuivat irrottautumaan taistelusta. Hamakaze upposi myöhemmin. Menetyksestä huolimatta Yamato ja hyökkäyksestä selvinneet alukset jatkoivat taistelua. Toinen ja kolmas hyökkäysaalto iskivät kello 13.20–14.15.[3]
Yamato pian ammusvaraston räjähdyksen jälkeen.
Kello 14.02 Yamato oli saanut yhteensä kahdeksan osumaa torpedoista ja kymmenen osumaa pommeista. Osumien seurauksena Yamaton runkoon ja koneisiin tuli pahoja vaurioita, ja laivan sisätilat alkoivat täyttyä vedellä. Vara-amiraali Itō ymmärsi laivan uppoavan, joten hän määräsi miehistön keskeyttämään tehtävän ja hylkäämään laivan välittömästi. Viesti välitettiin muille laivoille lippujen avulla, sillä Yamaton viestintäjärjestelmät olivat tuhoutuneet. Kello 14.05 Yamaton koneet pysähtyivät lopullisesti, ja alus alkoi upota.
Kello 14.15 sisätiloihin tulvineet vesimassat kallistivat aluksen 90 asteen kulmassa kyljelleen, ja samoihin aikoihin käynnistynyt tulipalo saavutti ammusvaraston. Tulipalo aiheutti ammusvarastossa valtaisan räjähdyksen. Silminnäkijäkertomukset väittävät, että räjähdyksen aiheuttaman savupatsas kohosi kilometrien korkeuteen ja että räjähdyksen ääni kantautui Japaniin saakka. Laiva upposi yli 200 kilometrin päässä kohteestaan Okinawasta.
Yamaton uppoamisessa menetti henkensä 2 475 miehistön jäsentä, mukana vara-amiraali Itō, joka oli päättänyt mennä laivansa mukana. Yamaton tuho oli ihmishenkinä mitattuna toisen maailmansodan kymmenenneksi vakavin sotilasalustappio.[8] Japanilaisten tappioihin verrattuna yhdysvaltalaisten menetykset olivat hyvin vähäiset: kymmenen lentokonetta ja kaksitoista lentomiehistön jäsentä. Lievin vaurioin selvinneet hävittäjäalukset Fuyuzuki, Yukikaze ja Hatsushimo pelastivat merestä 269 Yamaton miehistön jäsentä ja noin 1 350 miestä muilta uponneilta laivoilta. Eräiden raporttien mukaan yhdysvaltalaiset lentokoneet tulittivat vedessä kelluvia merisotilaita, mutta toisten japanilaisten lähteiden mukaan yhdysvaltalaiset lopettivat hyökkäyksensä väliaikaisesti ja antoivat hävittäjien kerätä henkiinjääneitä miehistön jäseniä merestä. Yamaton uppoaminen merkitsi monille japanilaisille maansa sotilasmahdin päättymistä, mutta Japanissa laivan uppoamisessa menehtyneitä merimiehiä kunnioitettiin suuresti ja Seiichi Itō ylennettiin postuumisti vara-amiraalistaamiraaliksi.
Yamaton hylky makaa noin 300 metrin syvyydessä, ja sitä on tutkittu vuosina 1985 ja 1999.
Populaarikulttuurissa
Yamato on ollut suosittu aihe populaarikulttuurissa. Aluksen tuhosta on tehty elokuva Yamato. Merkittävin Yamatoon liittyvä teos populaarikulttuurissa lienee anime-sarja Uchuu Senkan Yamato, yksi japanilaisen tieteisfiktion kulmakivistä.
Lähteet
Whitley, M. J.: Battleships of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X(englanniksi)
Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7(englanniksi)
Sturtor, Ian (toim.): Conway's Battleships: The Definitive Visual Reference to the World's All-Big-Gun Ships, revised and expanded edition. Lontoo, Englanti: Conway, 2008. ISBN 9781844860685(englanniksi)
↑ abcdefghijConway's Battleships: The Definitive Visual Reference to the World's All-Big-Gun Ships, revised and expanded editiom, 2008, s. 169-174 (englanniksi)
↑ abcSteve Crawford, Taistelulaivat ja lentotukialukset, suomennos Petri Kortesuo. Karisto 2010, s. 309, (engl. alkuteos [Battleships and carriers 1999)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
