Bełżecin leiri sijaitsi Saksan miehittimässä Puolassa vajaa kilometri Bełżecin rautatieasemalta, lähellä nykyistä Puolan ja Ukrainan rajaa. Leiri oli toiminnassa vuoden 1942 ajan. Bełżecissä oli vuonna 1940 juutalaisten pakkotyöleiri, mutta tämä lopetti toimintansa lokakuussa 1940. Tässä leirissä olleet pakkotyöläiset rakensivat panssariesteitä ns. Otto-linjalle.
Bełżecin kolme kaasukammiota otettiin käyttöön 7. maaliskuuta 1942, jota pidetään myös operaatio Reinhardin aloituspäivänä. Ensimmäiset juutalaisuhrit tuotiin Lublinista ja Lvivistä. Uudet, isommat kaasukammiot rakennettiin kesällä 1942. Viimeiset juutalaiset tulivat leirille joulukuussa 1942. Leiri oli tehnyt tehtävänsä ja se suljettiin. Leirissä jatkettiin kuitenkin joukkohautojen tyhjennystä ns. operaatio 1005:n puitteissa. Viimeiset ruumiit hävitettiin ja uhrien jäännökset haudattiin uudelleen kesään 1943 mennessä. Natsit laskivat olemassa olevien leirien kapasiteetin riittävän loppujen juutalaisten tuhoamiseen.
Bełżecissä uskotaan kuolleen vähintään 434 508 ihmistä (Höflen sähke). Pääosin nämä olivat juutalaisia, osa oli romaneja ja puolalaisia. Vain muutaman juutalaisen tiedetään selvinneen Bełżecistä, tunnetuimmat heistä ovat Rudolf Reder ja Chaim Herszman. Selvinneiden pienestä määrästä johtuu luultavasti se, että leiri on varsin vähän tunnettu uhrien suuresta määrästä huolimatta.
