Tämä artikkeli kertoo keskitysleirivangeista. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Juutalaisen Oberkapon käsinauhaHans Wolf, joka oli Kapona Tröglitzin keskitysleirillä
Kapo eli keskitysleirien poliisiosaston jäsen oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa ja sen miehittämillä alueilla keskitysleirivanki, joka oli vapaaehtoisesti ilmoittautunut eräänlaiseksi vartijavangiksi usein parantaakseen siten omia selviytymismahdollisuuksiaan.[1]
Sanan alkuperästä ei ole täyttä selvyyttä, mutta eri teorioiden mukaan se olisi joko lyhenne saksankielisestäeufemismistaKameradschaftspolizei ("toveripoliisi") tai vaihtoehtoisesti juontuisi italian johtajaa tarkoittavasta sanasta il capo tai ranskankorpraalia merkitsevästä sanasta caporal. Suuremmilla leireillä oli tavallisten kapojen lisäksi myös näiden esimiehinä toimivia Oberkapoja. Vankien natsiterminologian mukaisessa "itsehallinnossa" näiden yläpuolella olivat parakkien, blokkien ja leirin vanhimmat, joiksi suosioon päässyt kapo saattoi tulla nimitetyksi.
Kapoilla oli tavallisesti tumma takki, käsivarsinauha sekä aseena puinen patukka. Heidän varsinainen tehtävänsä oli pitää järjestystä vankien keskuudessa ja panna toimeen leirijohdon määräyksiä ilman muille vangeille langennutta velvollisuutta pakkotyöhön. Kapot toimivat siis leirien hierarkiassa tarkoituksellisen vaikeassa asemassa vankien ja vartijoiden välissä henkilökohtaisessa vastuussa määräysten toteutumisesta. Mikäli kapo toimi liiaksi kanssavankiensa eduksi, saattoi hän koska tahansa menettää asemansa, toisaalta brutaalilla toiminnalla saattoi saada vartijoiden suosion ja sen tuomia erivapauksia esimerkiksi elintarvikkeiden ja muiden elinolosuhteiden muodossa. Nämä erivapaudet toisaalta pakottivat kapon pitämään kiinni asemastaan entistä tiukemmin, sillä sen menettäessään hän joutuisi kanssavankiensa armoille ja mahdollisen koston kohteeksi.
Yleisen käsityksen mukaan kapoina suosittiin rikollisvankeja, historiantutkimuksen keinoin tätä ei kuitenkaan ole kyetty osoittamaan ja esimerkiksi Buchenwaldissa toiminta oli olennaisilta osiltaan kokonaan poliittisten vankien käsissä. Yksipuoliseen käsitykseen lienee vaikuttanut se tosiasia että myös useimmat sodanjälkeiset vankikertomukset ovat poliittisten vankien käsialaa. Onkin ilmeistä että eri vankiryhmiä pyrittiin järjestelmällisesti ajamaan toisiaan vastaan mikä helpotti leireistä vastanneen SS:n työtä. Kokonaisuudessaan järjestelmä mahdollisti keskitysleirien toiminnan hyvin vähäisellä henkilöstötarpeella SS:n puolelta.[2]
↑Karin Orth: Gab es eine Lagergesellschaft? „Kriminelle“ und politische Häftlinge im Konzentrationslager. Teoksessa: Darstellungen und Quellen zur Geschichte von Auschwitz. Saur, München 2000, ISBN 3-598-24033-3, S. 109–133.
