Tämä artikkeli käsittelee historiallisia juutalaiskortteleita. Ghetto on myös yleiskäsite etnisesti eriytyneelle asuinalueelle.
Ghetto tai getto oli ahdas kaupunginosa, jonka muurien sisälle Euroopan juutalaiset määrättiin menneinä aikoina asumaan.[1] Sana tulee italian kielen valimoa tarkoittavasta sanasta, sillä kaikkein ensimmäinen ghetto, Venetsian ghetto, sijaitsi valimon vieressä.[2]
Venetsian ghetto perustettiin vuonna 1516.[2] Juutalaisvastainen paavi Paavali IV virallisti ghettoinstituutin bullassaan vuonna 1555 ja määräsi Kirkkovaltion juutalaiset asumaan ghettoihin. Juutalaiset saivat käydä gheton ulkopuolella päivisin töissä, mutta yöksi heidän piti palata gheton suljettujen porttien sisäpuolelle. Portit pidettiin suljettuina myös kristillisinä juhlapäivinä. Juutalaisten täytyi pitää tunnusomaista keltaista hattua käydessään gheton ulkopuolella. Yhdessä ghetossa sai olla vain yksi synagoga.[1] Gheton sisällä juutalaiset saivat kuitenkin elää vapaasti omien sääntöjensä ja kulttuurinsa mukaisesti.[2]
Venetsian gheton perustamisen jälkeen uusia ghettoja nousi kaikkialle Italiaan, minkä jälkeen niitä alettiin perustaa myös ulkomaille.[1]
Ranskan keisari Napoleon I lakkautti 1700-luvun lopulla valloittamiensa alueiden ghetot Italiassa ja poltti niiden puuportit, ja juutalaiset ja muut vähemmistöt saivat kansalaisoikeudet. Ghettoinstituutio lakkautettiin Italiassa lopullisesti Rooman gheton lakkauttamisen myötä vuonna 1870, kun paavin valta päättyi Italian yhdistyttyä.[3]
Juutalaisten vapautumisen myötä kaikki muutkin Euroopan ghetot lakkautettiin 1800-luvulla. Moni juutalainen jäi kuitenkin asumaan juutalaiskortteleihin, vaikka ne olivat köyhiä.[2]
Natsien perustamat ghetot
Natsi-Saksa perusti toisen maailmansodan aikana 1930-luvulla miehittämilleen alueille ghettoja valmistellessaan juutalaisten karkotuksia ja holokaustia. Niistä suurin oli Varsovan ghetto, jonne oli vangittuna enimmillään 500 000 juutalaista.[2][1] Muita suuria ghettoja olivat Łódźin ghetto ja Krakovan ghetto.