Between the Buttons on brittiläisenThe Rolling Stones -yhtyeen vuoden 1967 alkupuolella julkaistu albumi. Sen tavoitteena oli yltää laadullisesti aikakautensa arvostetuimpien albumien tasolle. Levyllä korostuvat Brian Jonesin soittamat lukuisat instrumentit, ja se on musiikillisesti yhtyeen monipuolisimpia albumeja. Levy on hyvin pop-voittoinen, ja Rolling Stonesin siihenastisista albumeista se oli kauimpana yhtyeen alkuperäisestä blues-tyylistä.
Between the Buttons oli Britanniassa Rolling Stonesin viides ja Yhdysvalloissa seitsemäs studioalbumi. Amerikan-painokselta jätettiin pois kappaleet ”Back Street Girl” ja ”Please Go Home”, jotka korvattiin Britanniassa hieman aiemmin singleinä julkaistuilla lauluilla ”Let’s Spend the Night Together” ja ”Ruby Tuesday”. Albumi oli viimeinen, joka julkaistiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa eri kappaleilla, sillä pitkään jatkuneen suosionsa myötä Rolling Stones pystyi vastaamaan paremmin musiikistaan ja urastaan.
Erityylisten kappaleidensa ansiosta albumi on fanien ja kriitikoiden arvostama, kun taas yhtyeen jäsenet ovat vähätelleet sitä. Vuonna 2003 albumi valittiin Rolling Stone -lehden kaikkien aikojen top 500 -albumilistalla sijalle 355.
Albumin työstäminen aloitettiin Yhdysvaltain-kiertueen keskellä elokuussa 1966 Hollywoodin RCA-studioilla yhdessä äänittäjä David Hassingerin kanssa. Sessiot jatkuivat marraskuussa LontoonOlympic-studioilla, missä nauhoitettiin suurin osa albumista. Osaa kappaleista ryhdyttiin äänittämään Hollywoodissa ja ne viimeisteltiin myöhemmin Lontoossa.[10][11] Nauhoitukset päättyivät joulukuussa.[12] Äänityksissä käytettiin neliraitanauhuria.[13]
Rolling Stonesin monista aiemmista levyistä poiketen Between the Buttons -albumia ei tyydytty äänittämään kiireessä Yhdysvaltain-konserttien välissä, vaan yhtye jopa majoittui Olympic-studioille. Basisti Bill Wyman kuvasi Between the Buttonsin levytyssessioita Rolling Stonesin ensimmäisiksi, joiden aikana keskityttiin siihen, millainen valmiista albumista tulisi.[10] Kitaristi Keith Richardsin mukaan se oli myös ensimmäinen kerta, kun yhtye pääsi pitämään pienen tauon kiertueista ja muista kiireistä.[11]
Musiikki
Tyyli
Between the Buttons on musiikillisesti Rolling Stonesin monipuolisimpia albumeja. Erityylisten kappaleidensa ansiosta albumi on fanien ja kriitikoiden arvostama, mutta yhtyeen jäsenet ovat vähätelleet sitä.[14] Levy on hyvin pop-voittoinen,[15] ja yhtyeen siihenastisista albumeista se oli kauimpana Rolling Stonesin alkuperäisestä blues-tyylistä.[10] Kaikki kappaleet on merkitty solisti Mick Jaggerin ja Richardsin yhdessä kirjoittamiksi.[11] Sävellykset ovat melodisia, kun taas sanoitukset sisältävät misogyniaa, huumeviittauksia ja yhteiskunnallisia kannanottoja.[15] Rolling Stonesin edellisen Aftermath-albumin tavoin levyllä on paljon Brian Jonesin soittamia eri instrumentteja.[14] Yhtyeen jäsenten lisäksi albumilla esiintyvät studiomuusikon ominaisuudessa kosketinsoittajat Ian Stewart, Nicky Hopkins ja Jack Nitzsche. Lisäksi Nick De Caro soittaa harmonikkaa kappaleessa ”Back Street Girl”.[11]
Avausraita ”Yesterday’s Papers” on ensimmäinen Rolling Stonesin albumilla julkaistu kappale, jonka Mick Jagger sävelsi ja sanoitti yksin. Kappaleen inspiraatioon vaikutti oletettavasti Chrissie Shrimpton, josta Jagger oli eronnut levyn äänitysten alkamisen aikoihin kolmen vuoden seurustelun päätteeksi. Kappaleessa tyttöystävää verrataan eilispäivän sanomalehteen, jota kukaan ei halua. ”Yesterday’s Papers” on nopeatempoinen kappale, jossa sekoittuvat marimban, huuliharpun ja puhaltimien äänet.[16]
Kappaleen ”My Obsession” sanoituksen Jagger rakensi sanan obsession (suom.pakkomielle) ympärille. Laulu kertoo tytöistä, joka tarvitsevat opettamista.[17]
”Back Street Girl” oli Rolling Stonesin ensimmäisiä kiinnostuksenosoituksia country- ja folk-vaikutteiseen poppiin. Kappaleessa yhdistyvät hienovaraisesti plektralla soitettu akustinen kitara, kevyt lyömäsoitinten ääni ja harmonikansoitto. Herkälle musiikille luo vastapainon teksti, jossa takakadun tyttöä neuvotaan palvelemaan miestä seksuaalisesti.[18]
”Connection” on pitkälti Keith Richardsin säveltämä pop-kappale. Richardsin soittamat Chuck Berry -tyyliset kitarasoinnut sekoittuvat minimalistiseen pianomelodiaan. Sanoitus kuvaa Richardsin kaipuuta kiertueelta kotiin. Siinä kuvataan elämää lentokentillä, ratsioita, rokotuksia sekä laulun nimen mukaisesti yhteyksien luomista ja niiden katoamista. Richards ja Jagger laulavat kappaleen yhdessä.[19]
Bob Dylan -vaikutteinen ”She Smiled Sweetly” käsittelee naista, johon Jagger suhtautuu pelonsekaisen kunnioittavasti. Sanoituksessa yhtye osoittaakin sille poikkeuksellisen humaaneja tunteita. Esillä on synkkä urkumelodia, jonka taustalla soivat piano ja Bill Wymanin raskaat bassokuviot. ”She Smiled Sweetly” -kappaleen kaltaiset syvät ja lämpimät balladit olivat toistuva osa Rolling Stonesin tuotantoa noin vuosien 1965–1973 ajan.[20]
Kappaleessa ”Cool, Calm & Collected” vaudeville-tyylisen tirehtöörin roolin omaksunut Jagger laulaa tytöstä, joka on liian kyvykäs, varakas ja kunnioitettu miellyttääkseen miestä. Brian Jones soittaa kertosäkeessä sitaria. Tummasävyinen kappale päättyy rumpujen, kitaran, kazoon ja nokkahuilun kiihtyvään soittoon.[21]
B-puoli
B-puolen aloittavassa kappaleessa ”All Sold Out” ovat esillä Jaggerin hyytävä laulu ja Richardsin kitara. Basisti Bill Wyman ja rumpali Charlie Watts soittavat pauhaavalla tyylillä, kun taas Jones puhaltaa hiljaa huiluun. Sanoituksessa on esillä viha, ja Jagger on tyrmistynyt petoksesta, jota ei kuitenkaan avata tarkemmin.[21]
”Please Go Home” -kappaleessa Charlie Wattsin rumpujensoiton päälle on lisätty paljon kaikuefektejä ja kitaraa, mikä oli Rolling Stonesin ensimmäisiä psykedeelisiä kokeiluja. Rytmi on peräisin Bo Diddleyn musiikista.[22]
Myös ”Who’s Been Sleeping Here?” on saanut vaikutteita Bob Dylanilta. Siinä Jagger tiedustelee naiselta, kuka on nukkunut hänen vuoteessaan ja syönyt hänen lautaseltaan hänen poissaollessaan. Dylan-vaikutteet kuuluvat sanoituksen kielikuvien lisäksi musiikissa, jossa soivat folk-tyyliset akustiset kitarat, huuliharppu ja pianomelodia. Dylan-vaikutteista poikkeavat kuitenkin Richardsin soittamat muutamat rock and roll -kitarariffit.[23]
”Complicated”-kappaleeseen antoi inspiraation todennäköisesti Jaggerin uusi tyttöystävä Marianne Faithfull. Sanoituksessa naista kuvataan monimutkaiseksi, sivistyneeksi, hienostuneeksi, pehmeäksi ja saa osakseen liian vähän arvostusta. Kappale alkaa surf-musiikin tavoin, mutta se muuttuu Rolling Stonesille tyypilliseksi pop-sekoitukseksi. Perussoundiltaan ja rytmiltään se on samankaltainen kuin ”My Obsession”.[24]
Rock and rollia edustavan ”Miss Amanda Jones” -kappaleen aloittaa sähkökitaramelodia. Richards soittaa useita riffjaksoja, ja Jagger laulaa Amanda Jonesista, joka kuvataan varakkaasta perheestä tulevana nuorena tyttönä, jonka yöt kuluvat juhliessa. Samalla hän vaarantaa maineensa.[24]
Päätöskappaleen ”Something Happened to Me Yesterday” aiheena on LSD, vaikkakaan sen käyttöä ei mainita suoraan. Jagger ja Richards laulavat ainoastaan, kuinka heille tapahtui eilen ”jotakin” ja kuinka jännittävää se oli. He myös parodioivatDixon of Dock Green -tv-sarjan poliisihahmoa PC George Dixonia, joka ei ole varma, onko tapahtunut jotakin laitonta. Hauskuuden lisäämiseksi Brian Jones soittaa puhaltimillaan vaudeville-tyylisiä ääniä.[25]
Kansitaide
Albumin takakannessa on rumpali Charlie Wattsin piirustuksia. Levyn nimi on kirjoitettu kahden napin väliin.
Albumin kannen kuvasi Gered Mankowitz marraskuun 1966 puolivälissä.[11] Kuva otettiin varhain aamulla yhtyeen äänitettyä albumia koko yön Olympic-studioilla, jossa Mankowitz oli usein mukana valokuvaamassa. Kannen kuvauspaikkana toimi hänen ehdotuksestaan Lontoon Primrose Hill, joka sijaitsi noin 20 minuutin ajomatkan päässä studiolta.[26] Kameran linssiin voideltiin vaseliinia, millä saatiin kuvan reunoille halutun epätarkka ja psykedeelinen lopputulos.[27] Kamera on tarkennettu edessä oikealla seisovaan Charlie Wattsiin, mutta kuva sumenee reunoilta, ja vasemmalla oleva Keith Richards näkyy hyvin epätarkasti. Rich Cohen kirjoittaa teoksessaan Aurinko & Kuu & Rolling Stones sen olevan LSD-koodikieltä, joka merkitsee tajunnan hämärtymistä.[26] Yhtyeen ja albumin nimet on merkitty pienellä fontilla Wattsin takin nappien kohdalle.[28]
»Eräänä aamuna poistuimme aamunkoitteessa studiosta, ja kun käännyin katsomaan heitä, ajattelin: ’Jessus, mutta hehän näyttävät aivan Rolling Stonesilta.’ Kaikki, mitä olimme ajatelleet Rolling Stonesista, oli kiteytynyt siihen tietyntyyppiseen sumeuteen. –– Halusin aikaisen aamun valon, taivaan ja puita taustalle. Sessio kesti vain noin kaksikymmentä minuuttia, koska olimme niin väsyneitä, pilvessä ja kylmissämme.» (Gered Mankowitz, kannen kuvaaja[26])
Mankowitz on kertonut, että sessiossa oli aluksi ongelmia Brian Jonesin kanssa, jonka hän koki yrittävän pilata kuvat. Manageri Andrew Loog Oldhamin ohjeistuksesta Mankowitz lakkasi kiinnittämästä Jonesiin huomiota, ja lopulta hän oli aikaansaannoksiinsa tyytyväinen. Mankowitzin mielestä yhtyeestä teki vain kiinnostavamman se, että kaikki sen jäsenet eivät hymyilleet tasapuolisesti tai edes katsoneet kameraan.[26]
Albumin takakannessa on Charlie Wattsin piirustuksia. Albumin nimi syntyi niihin liittyvästä väärinkäsityksestä. Andrew Loog Oldham sanoi Wattsille kuviin liittyviä ohjeita antaessaan, että levyn nimi on nappien välissä (engl.between the buttons). Watts luuli sen olevan kirjaimellisesti albumin nimi.[11]
Julkaisu ja vastaanotto
Myynti ja painokset
Decca Records julkaisi Between the Buttons -albumin 20. tammikuuta 1967 Britanniassa, missä se oli yhtyeen viides studioalbumi.[11][28] Se nousi Britannian albumilistalla kolmanneksi ja pysyi listalla 22 viikon ajan.[29]
Yhdysvalloissa Between the Buttons oli Rolling Stonesin seitsemäs studioalbumi.[11] Painoksen julkaisi London Records, ja siltä jätettiin pois kappaleet ”Back Street Girl” ja ”Please Go Home”, joiden tilalla olivat Britanniassa hieman aiemmin singleinä julkaistut ”Let’s Spend the Night Together” ja ”Ruby Tuesday”. Myös kappalejärjestyksessä oli pieniä eroja, ja esimerkiksi ”My Obsession” oli siirretty B-puolen toiseksi raidaksi.[28] Albumi oli yhtyeen viimeinen, joka julkaistiin Yhdysvalloissa eri kappaleilla. Pitkään jatkuneen suosionsa myötä Rolling Stones pystyi vastaamaan paremmin musiikistaan ja urastaan.[10] Albumin sijoitus Billboard 200 -listalla oli parhaimmillaan toinen ja listaviikkoja kertyi 47.[30] Albumista myönnettiin 24. helmikuuta 1967 kultalevy puolen miljoonan kappaleen myynnin johdosta.[31]
Brittiläisessä New Musical Express -lehdessä kriitikko Keith Altman kehui tuoreeltaan albumia ja etenkin tuottaja Oldhamin työtä.[35] Yhdysvalloissa Billboard antoi albumista helmikuussa 1967 positiivista palautetta.[11] Artikkelissa kehuttiin kappaleita ”Connection” ja ”Miss Amanda Jones”. Albumin uskottiin saavuttavan hyvää listamenestystä yhtyeen aiempien pitkäsoittojen tavoin, mitä hittisinglet ”Let’s Spend the Night Together” ja ”Ruby Tuesday” edesauttaisivat.[36]Crawdaddy-lehdessä (1967) Jon Landau kirjoitti uskovansa, että Rolling Stonesia ja etenkin Between the Buttons -levyä kuunnellaan vielä viiden vuoden päästäkin.[35]
AllMusic-sivustolla Richie Unterberger kirjoittaa, että kun Between the Buttonsia kuuntelee avoimin mielin, sen huomaa olevan Rolling Stonesin vahvimpia ja monipuolisimpia albumeja, jolla on monia hienoja kappaleita, jotka ovat tuntemattomia muille paitsi yhtyeen ihailijoille. Sanoitukset olivat alkaneet kehittyä paremmiksi ja sovitukset luovemmiksi. Kappaleita ”All Sold Out” ”My Obsession” ja ”Yesterday’s Papers” Unterberger kuvaa lähes klassikoiksi. ”She Smiled Sweetly” paljastaa yhtyeen salatun romanttisen puolen, siinä missä ”Connection” on levyn harvoja perinteisempiä rockeja.[32]
Entertainment Weekly -lehden arviossa vuonna 2002 David Browne kuvasi albumin olevan ”röyhkeä kattaus svengaavan Lontoon ivallista vaudeville-rockia”. Hänen arvosanansa albumille on A.[33] Saman arvosanan antoi Tom Hull, jonka mielestä albumi toimii paremmin Britannian-painoksen kappaleilla. Erityisen pettynyt Hull oli kappaleen ”Please Go Home” pudottamiseen Amerikan-painokselta.[34]
Jotkut kriitikot ovat kritisoineet Between the Buttons -albumia siinä missä muitakin Rolling Stonesin vuoden 1967 julkaisuja. Heidän mielestään yhtye menetti raakaa energiaansa siirryttyään kohti trendikästä psykedeelistä rockia ja tavoitellessaan Beatlesin, Kinksin ja Bob Dylanin tyylistä ilmaisua.[32]
Appleford, Steve: Inside The Rolling Stones – Tarinat laulujen takana. ((Rolling Stones – The Stories Behind Every Song, 1997.) Suomentanut Anna Oja) Readme.fi, 2010). ISBN 978-952-220-288-8
↑ abcDraper, Jason: The Rolling Stones – koko ura, s. 52. ((The Rolling Stones Revealed, 2007.) Suomantanut Esa Kuloniemi) Minerva, 2008. ISBN 978-952-492-106-0
↑ abEgan, Sean: Rolling Stones and the Making of Let It Bleed, s. 29–30. Unanimous, 2005. ISBN 1-90331-877-7
↑ abcdCohen, Rich: Aurinko & Kuu & Rolling Stones, s. 161–162. ((The Sun & the Moon & the Rolling Stones, 2016.) Suomentanut Sami Heino) Otava, 2017). ISBN 978-951-1-27996-9
