Franz Bäke
Rautaristin ritariristillä (RK) palkittuja (vasemmalta): Hermann Breith, Franz Bäke ja Joseph Karl (1944).
Henkilötiedot
Syntynyt	28. helmikuuta 1898 Schwarzenfels, Saksa
Kuollut	12. joulukuuta 1978 (80 vuotta) Hagen, Saksa
Ammatti	hammaslääkäri
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Saksan keisarikunta Weimarin tasavalta Natsi-Saksa
Palvelusvuodet	1915–1945
Komentajuudet	1./tiedustelupataljoona 6 1940-1941 I/panssarirykmentti 11 1941-1942 II/panssarirykmentti 11 1942-1943 panssarirykmentti 11 1943-1944 106. panssariprikaati Feldherrnhalle 1944
Taistelut ja sodat	Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota
Sotilasarvo	Kenraalimajuri
Kunniamerkit	Rautaristin ritariristi tammenlehvin ja miekoin
Ylennykset	reservin luutnantti 1939 reservin kapteeni 1941 reservin majuri 1942 reservin everstiluutnantti 1943 reservin eversti 1944 kenraalimajuri 1. huhtikuuta 1945
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Franz Bäke (28. helmikuuta 1898 Schwarzenfels – 12. joulukuuta 1978 Hagen) oli Saksan maavoimien kenraalimajuri toisessa maailmansodassa.

Bäke syntyi Schwarzenfelsissa vuonna 1898. Loistavin arvosanoin päätetyn koulun jälkeen Bäke suunnitteli lääketieteellistä uraa, mutta ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen elokuussa 1914 muutti hänen suunnitelmansa. Toukokuussa 1915 Bäke liittyi 17-vuotiaana vapaaehtoisena armeijaan. Hänet sijoitettiin kölniläiseen jalkaväkirykmentti Nr.3:een. Peruskoulutuksen jälkeen Bäke siirrettiin jalkaväkirykmentti Nr.11:een, joka oli sijoitettuna länsirintamalle. Sodan melskeissä hänet ylennettiin korpraaliksi ja hänelle myönnettiin myös 2. luokan rautaristi urheudesta taistelussa Fleuryssä ja Thiaumontissa lähellä Verdunia. Alkuvuodesta Bäke ylennettiin kersantiksi.

Kesällä 1916 Bäke palveli lyhyesti jalkaväkirykmentti nro 10:ssä, jossa hänet hyväksyttiin kadetiksi upseerikoulutukseen. Marraskuussa Bäke siirrettiin jalkaväentykistörykmentti nro 7:ään. Alkuvuodesta 1918 hän haavoittui kahdesti ja palasi rintamalle vasta syyskuussa.

Lokakuussa 1918 Bäke osallistui Cambrain taisteluun, jossa britit käyttivät toisen kerran panssarivaunujaan.^[1] Hän pysyi armeijassa aselevon jälkeen, kunnes kotiutettiin tammikuussa 1919.

Armeijan jälkeen Bäke palasi lääketieteen opintojen pariin. Ensimmäisenä vuonnaan yliopistossa hän osallistui Freikorps Eppin toimintaan, mutta suuntasi kuitenkin pian huomionsa opiskeluun. Bäke suoritti tutkinnon vuonna 1922 ja seuraavana vuonna hänestä tuli hammaslääketieteen tohtori. Hän perusti oman praktiikkansa Hageniin ja menestyi varsin hyvin.

Saksassa poliittisesti levottomina vuosina 1933–1936 Bäke keskittyi hammaslääkärin työhönsä. Alkuvuonna 1937 hän päätti kuitenkin hakea reserviin, johon hänet hyväksyttiin 1. huhtikuuta. Bäke sai ensimmäisen maailmansodan aikaisen kadetin arvonsa ja hänet sijoitettiin reservin harjoitusyksikön 6. tiedustelupataljoonaan. Bäke osallistui kahteen suureen sotaharjoitukseen huhti- ja kesäkuussa 1937, mutta työskenteli muuten hammaslääkärinä. Joulukuussa hänet ylennettiin reservin luutnantiksi.

Pian tämän jälkeen Bäke kutsuttiin aktiivipalvelukseen. 1. tammikuuta 1938 Bäke siirrettiin 65. panssaripataljoonaan, jossa hän palveli joukkueenjohtajana. Sudeettimaan verettömän miehityksen aikana hän toimi saman pataljoonan komppanian apulaispäällikkönä.

Toinen maailmansota alkoi 1. syyskuuta 1939 Saksan hyökkäyksellä Puolaan. Bäke palveli edelleen 65. panssaripataljoonassa. Hyökkäyksen alussa hän johti kevyttä rivistöä, kunnes sai siirron joukkueenjohtajaksi pataljoonan 2. komppaniaan. Tšekkiläisvalmisteisilla 35 tonnin panssarivaunuilla varustettu pataljoona liitettiin 12. syyskuuta panssarikenraali Werner Kempfin johtamaan 1. kevyeen divisioonaan, jonka osana se suoritti tehtävänsä Puolan valtauksessa loppuun.

Puolan sotaretken aikana Bäke näytti kyvykkyytensä panssarijohtajana. 1. marraskuuta hänet ylennettiin reservin yliluutnantiksi, ja hän sai komentoonsa pataljoonan 1. komppanian. Joulukuussa 1939 1. kevyt divisioona liitettiin osaksi 6. panssaridivisioonaa, jonka osaksi 65. panssaripataljoonakin näin tuli. 1. toukokuuta 1940 Bäke ylennettiin reservin kapteeniksi.

10. toukokuuta 1940 Bäke ja 6. panssaridivisioona osallistuivat taisteluun Ranskasta. 6. panssaridivisioonasta muodostettiin Panzergruppe Guderian, armeijaryhmän kokoinen muodostelma, joka hyökkäsi Ardennien kautta kiertäen ja piirittäen vihollisten joukot Belgiassa. Länsirintaman salamasodan aikaan Bäke toimi 1. komppanian päällikkönä valloittaen Arquesissa ehjäksi jääneen sillan Meuse-joen yli. Seuraavina viikkoina hän haavoittui kahdesti: ensin 17. ja uudelleen 19. toukokuuta ja sai kultaisen haavoittuneiden mitalin. Hieman myöhemmin hänelle myönnettiin ensimmäisen luokan rautaristi em. sillan valtauksen johdosta.

Ranskan taisteluiden jälkeen 6. panssaridivisioona siirrettiin Itä-Preussiin, jossa se täydennettiin ja valmisteltiin tulevaan Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Bäke nimitettiin 6. panssaridivisioonan 11. rykmentin esikuntaan vastuualueenaan vaurioituneiden panssarivaunujen noutaminen ja kunnostus. 22. kesäkuuta 1941, operaatio Barbarossan alkaessa, 6. panssaridivisioona kuului pohjoiseen armeijaryhmään suuntanaan Leningrad. 1. elokuuta 1941 Bäke ylennettiin reservin majuriksi.

Vaurioituneet tai hylätyt panssarivaunut täytyi noutaa taistelukentältä ja hinata huoltoalueelle, jossa ne korjattiin. Työ oli vaikeaa ja vaarallista ja se tehtiin pääasiassa pimeyden turvin. Yleensä noudettavat vaunut olivat lähellä vihollislinjoja, joten toiminnan piti olla mahdollisimman äänetöntä. Sodan alkupuolella Saksan panssarivaunujen nouto- ja korjaustoiminta oli erittäin tehokasta. Yleisesti ottaen vaurioitunut vaunu oli jälleen käytössä 24 tunnin kuluessa noudosta.

Lokakuussa 1941 6. panssaridivisioona siirrettiin Keskustan armeijaryhmään osaksi 3. panssariryhmää, jota komensi panssarikenraali Hans-Georg Reinhardt. 3. panssariryhmä osallistui operaatio Taifuuniin, joka tähtäsi Moskovann valtaukseen. 27. marraskuuta osa joukoista saavutti Volgan kanavan vain 30 kilometrin päässä Moskovasta. Venäläisten puolustus kuitenkin koveni, ja Moskovan valtaus epäonnistui.

Marraskuussa 1941 Bäke nimitettiin 11. panssarirykmentissä erikoistehtäviin (”Ordonnanz-Offizier”). Lopulta 6. panssaridivisioona päätyi osaksi panssarikenraali Erich Hoepnerin 4. panssariryhmää toimien reservinä, kun keskustan armeijaryhmä yritti torjua venäläisten vastahyökkäyksiä talvella 1941–1942. Divisioonan panssarivaunut ja miehistö kärsivät suuresti kylmyydestä, mutta se pysyi kuitenkin toimintakykyisenä läpi talven.

Taisteltuaan talven 1941–1942 Moskovan ympäristössä pahoin heikentynyt 6. panssaridivisioona siirrettiin Ranskaan lepäämään ja täydennettäväksi. 1. kesäkuuta 1942 Bäke nimitettiin 11. panssarirykmentin 2. osaston (II./Abteilung) komentajaksi. Melkein koko loppuvuoden Bäke vietti Ranskassa valvoen osastonsa täydennystä ja totutellen uuteen tehtäväänsä.

Stalingradin taistelun aikaan kokonaan uudelleenmuodostettu 6. panssaridivisioona lähetettiin Ukrainaan, jossa se liittyi Erich von Mansteinin johtamaan armeijaryhmä Doniin, joka parhaillaan taisteli eteneviä neuvostojoukkoja vastaan. Divisioona saapui rintamalle joulukuussa 1942 ja heitettiin välittömästi koviin taisteluihin tavoitteenaan vapauttaa saarrettu 6. armeijakunta Stalingradista (operaatio Wintergewitter). Näissä taisteluissa 11. panssarirykmentin 2. osastoa komentanut Bäke^[2] osoitti suurta taitoa aiheuttaen perääntymistaisteluissa kohti Harkovan viholliselle raskaita tappioita ja estäen sen laajamittaisen läpimurron. Hänelle myönnettiin ansioistaan rautaristin ritariristi 11. tammikuuta 1943.

Tämän jälkeen divisioona otti osaa Harkovan takaisinvaltaukseen. Bäken johtama osasto taisteli SS-panssarijoukkojen ja Großdeutschland-divisioonan rinnalla ja näiden eliittijoukkojen veroisesti. Harkovan takaisinvaltauksen jälkeen divisioona liitettiin armeijaosasto Kempfiin (Armee-Abteilung Kempf). Toukokuussa 1943 divisioona vedettiin reserviin lepäämään ja täydennettäväksi. Bäke arvostettiin nyt yhdeksi Saksan armeijan pätevimmistä panssarikomentajista.

Kesäkuussa 1943 6. panssaridivisioona liitettiin 4. panssariarmeijaan, jota johti sotamarsalkka Herman Hoth. 4. panssariarmeijan tehtävänä oli muodostaa Kurskin taistelussa pihtiliikkeen eteläinen kiila. Bäken osasto taisteli kiivaasti Belgorodin suunnalla^[3]. 13. heinäkuuta Bäke haavoittui, mutta pysyi rintamalla. Seuraavana päivänä 11. panssarirykmentin komentaja haavoittui vakavasti, ja koko rykmentin komentajuus siirtyi väliaikaisesti Bäkelle.

Kovissa taisteluissa Bäke osoitti pystyvänsä rykmentin komentajaksi. Offensiivi keskeytettiin 13. elokuuta 1943, ja Bäken rykmentti perääntyi kiivaasti taistellen Dneprille. Ansioistaan operaatio Zitadellessa Bäkelle myönnettiin ritariristiinsä tammenlehvät.

1. marraskuuta 1943 Bäke ylennettiin reservin everstiluutnantiksi, ja hänestä tehtiin virallisesti rykmentinkomentaja. Joulukuussa hänet määrättiin muodostamaan tilapäinen vahvistettu panssarirykmentti, joka nimettiin ”raskaaksi panssarirykmentti Bäkeksi” (Schweres-Panzer-Regiment Bäke). Rykmentin muodosti suuri määrä Panther- ja Tiger I -panssareita, tukenaan telatykistöä ja mekanisoitu pioneeripataljoona. Rykmenttiä käytettiin ”palokuntana” itärintaman eteläosissa. Tammikuussa 1944 Bäke rykmentteineen taisteli Balabonowkan suunnalla.^[4] Viisipäiväisten taisteluiden aikana Bäken rykmentti tuhosi 267 neuvostoliittolaista panssaria menettäen itse vain yhden Tiger- ja neljä Panther-vaunua. Näissä taisteluissa Bäke tuhosi henkilökohtaisesti lähietäisyydeltä ja jalkaväkiasein kolme vihollispanssaria; tästä hänelle myönnettiin kolme ”tankintuhoajamerkkiä” (Sonderabzeichen für das Niederkämpfen von Panzerkampfwagen durch Einzelkämpfer).

Seuraavaksi rykmentti lähetettiin Korsunin-Tšerkasyn alueelle, jossa ”Ryhmä Stemmermann” oli saarroksissa Korsunin motissa. Yhdessä SS-divisioona Leibstandarte Adolf Hitlerin kanssa Bäken rykmentti raivasi aukon, jonka kautta monet pääsivät pakenemaan motista.^[5] 14. helmikuuta 1944 Bäken ritariristiin lisättiin miekat ansioista näissä taisteluissa.

Maaliskuussa rykmentti joutui yhdessä koko 1. panssariarmeijan kanssa Kamjanets-Podilskyin mottiin. Bäken rykmentti muodosti yhden kärkijoukoista, jotka hyökkäsivät länttä kohti, murtaen saartorenkaan ja saaden yhteyden II SS-panssariarmeijakuntaan avaten siten motissa olevalle armeijalle pakotien.^[6][7]

1. toukokuuta 1944 Bäke ylennettiin reservin everstiksi. Hänen rykmenttinsä kävi verisiä puolustustaisteluita kuukauden loppuun. Tämän jälkeen rykmentti hajotettiin, ja siihen kuuluneet yksiköt siirrettiin takaisin alkuperäisiin divisiooniinsa. Bäke siirrettiin länteen komentajaksi 106. panssariprikaati Feldherrnhalleen, jota juuri oltiin muodostamassa Badenissa. Feldherrnhalle muodostettiin entisistä SA-miehistä, jonka takia Bäkelle myönnettiin SA:n lääkintäeverstin (SA-Sanitäts-Standartenführer) kunnia-arvo.

Feldherrnhalle varustettiin uusimmilla Panthereilla ja mekanisoidulla jalkaväkipataljoonalla. Taisteluissa yhdysvaltalaista kenraali Pattonin 3. armeijaa vastaan prikaati osoitti erittäin hyvää taistelutahtoa pysäyttäen useita hyökkäyksiä ja tuhoten monia panssareita. Hyökättyään 7.–8. syyskuuta Aumetzin lähellä Yhdysvaltain 90. jalkaväkidivisioonan kimppuun Bäke teki kuitenkin vakavan virheen. Bäke oletti hyökkäyksensä saavan yhdysvaltalaisen jalkaväen sekasortoon. Hyökkäyksen edettyä Bäke joutui kuitenkin toteamaan joukkojensa olevan huonoissa asemissa ja saavan vastaansa sodan koulimien yhdysvaltalaisten veteraanien jatkuvia vastahyökkäyksiä. 8. päivän iltaan mennessä Bäke oli menettänyt 30 panssaria, 60 puolitelavaunua ja lähes sata muuta ajoneuvoa sekä kärsinyt raskaat jalkaväkitappiot. Yksikkö ilmoitti länsirintaman esikuntaan, että sillä oli vain 9 panssaroitua ajoneuvoa, ja että sen vahvuus oli vain 25 prosenttia määrävahvuudesta. Prikaatin ponnisteluista huolimatta se työnnettiin vähitellen takaisin.

1. tammikuuta 1945 Bäke siirrettiin reservistä aktiivipalvelukseen, joten reservin everstin nimike muuttui ”pelkäksi” everstiksi. Tammikuun loppupuolella Bäke osallistui divisioonankomentajakurssille. 9. maaliskuuta hänen komentoonsa annettiin juuri muodostettu panssaridivisioona Feldherrnhalle 2, joka lähetettiin Unkariin. Bäken divisioona vetäytyi taistellen läpi Unkarin ja Tšekkoslovakian osana Panssariarmeijakunta Feldherrnhallea. 20. huhtikuuta Bäke ylennettiin kenraalimajuriksi.^[8] Divisioonansa rippeiden kera hänen onnistui murtautua länteen ja antautua yhdysvaltalaisille 8. toukokuuta 1945.

Bäke vietti sotavankeudessa viitisen vuotta ja vapautui 1950. Hän palasi Hageniin ja ryhtyi jälleen harjoittamaan hammaslääkärin tointa. Bäke menehtyi auto-onnettomuudessa 1978. Bundeswehr asetti hänen hautajaisiinsa kunniakomppanian.

• Paul Carell: Poltettu maa. Jyväskylä: Gummerus, 1967.
• Peter McCarthy & Mike Syron: Panzerkrieg. Lontoo: Robinson, 2002. ISBN 1-84119-800-5 (englanniksi)