Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Kainuulaiset ovat itäsuomalaisia Kainuun maakunnan asukkaita[1]. Ensimmäisiä vakituisia Kainuun asukkaita olivat alueelle muuttaneet savolaiset 1500-luvulla, mutta hallintohistoriallisista syistä kainuulaisista kehittyi omaleimainen suomalainen heimo 1800-luvun lopulla[2]. Kainuulaisiin on satojen vuosien aikana sulautunut myös muita suomalaisia heimoja muuttoliikkeiden vaikutuksesta ja kainuulaisia asuu nykyisin ympäri Suomea.
Kainuulaiset ovat melko pieni väestöryhmä, ja heidät on joskus laskettu karkeasti kuuluvaksi myös savolaisiin. Kainuulaiset eivät kuitenkaan katso kuuluvansa savolaisiin enää 2020-luvulla.[1]
Ruotsin valta vaikutti erityisen vahvasti Oulujärven erämaan asuttamiseen. Oulujärven alueen eli nykyisen Kainuun ensimmäiset vakituiset (paikallaan pysyvät), suomenkieliset asukkaat tulivat 1550-luvulla Savon itä- ja keskiosista; Kainuun alkuperäiset asukkaat olivat kierteleviä kainuunsaamelaisia metsästäjiä ja kalastajia, jotka puhuivat kainuunsaamen kieltä. Aikojen saatossa kuitenkin kainuunsaamelaiset asukkaat sulautuivat Kainuuseen muuttaneisiin savolaisiin, ja monella kainuulaisella onkin saamelaisia sukujuuria. Myös paikannimistö kertoo saamelaisasutuksesta, esimerkiksi Suomussalmen Näljänkä on saamelaisalkuperäinen, ja nimi tarkoittaa ”neljättä järveä”. Myös Puolanka nimi on saamelaisperäinen ja tarkoittaa "palopaikkaa".[3]
Savolaisasutus levisi pian Oulujärven länsipäähän ja Oulujokilaaksoon, Limingan erämaahan. Tuolloin seudulle muutti 10–20 savolaista. Savonlinnan vouti Gustaf Fincke painosti savolaisia muuttamaan Oulujärvelle ja keväällä 1552 Savon rintamailta muutti noin 140 perhettä Oulujärvelle, 400 kilometriä pohjoiseen. Kustaa Vaasa kielsi pohjalaisia häiritsemästä Kainuun uudisasukkaita, ja Fincke lähetti Oulujärvelle sotilaita suojelemaan savolaisia paitsi pohjalaisilta, myös Vienan alueen karjalaisilta. Kuninkaan tarkoituksena olikin vahvistaa Ruotsin valtaa kiistellyllä rajaseudulla ja vallata maita, jotka Pähkinäsaaren rauhan mukaisesti olisivat kuuluneet Venäjälle. Kustaa Vaasaa voidaan täten pitää jollain tavalla kainuulaisten ”isänä”.
Kustaa Vaasan rooli kainuulaisten syntymisestä on kiistaton ja ilman niin taitavaa kuningasta Kainuun erämaat olisivat hyvinkin voineet jäädä asumattomaksi. Maalauksessa Kustaa Vaasa 1500-luvulla.
Suuret kuolonvuodet 1695-1697 ja suuret nälkävuodet 1866-1868
Kainuuseen asettunut väestö oli yksi suurimmista kärsijöistä suurten kuolonvuosien ja suurten nälkävuosien aikaan. Eurooppaa jo pitkään vaivannut pieni jääkausi vaikutti paljon ilmastoon, jonka aikana oli useita kylmiä ajanjaksoja. Yksi pienen jääkauden ajanjaksoista rantautui Suomeen 1695 ja 1696 välisenä talvena. Talvi oli aluksi leuto, mutta siitäkin huolimatta vetinen talvisää tuhosi syksyllä kylvetyt siemenet. Kevättalvella talvi yltyi, ja lumen tulosta ei ollut tulossa loppua millään. Tämä sai ympäri Suomea ihmiset liikkeelle, myös kainuulaisetkin, jolloin heidän sitkeyttään kokeiltiin tosissaan ensimmäisen kerran.
Suuret kuolonvuodet saivat aikaiseksi yhteensä yli 100 000:n suomalaisen kuoleman. Peräpohjolan lisäksi Kainuu kärsi eniten suurista kuolonvuosista. Itä- ja Pohjois-Suomessa väkiluku laski yhteensä jopa 30 %, vastaavasi Lounais-Suomessa noin puolet vähemmän, jonne Ruotsin kruunun apu ehti nopeammin.[4][5]
Kainuulaiset kärsivät lähes yhtä pahasti 1800-luvun katovuosista eli suurista nälkävuosista ja yli 40 000:een noussut väkiluku laski roimasti. Kainuulaisia kuoli nälkään sekä kulkusairauksiin, siitäkin huolimatta, että Kainuussa uutta nälänhätää osattiin pelätä. Jo vuotta aikaisemmin, 1865, kainuulaisia lähti nälkää pakoon mm. Venäjälle. 1866 kesä oli hyvin sateinen ympäri Suomen, joka pilasi sadon monin paikoin. Vähitellen sadon kypsyminen syksyynkään mennessä ei ollut enää varmaa hallojen, eli Kainuun oloissa pakkasten vuoksi. Tällöin nälänhädän uhka oli jo ovella, ja ruokavarastojen loppuessa kainuulaisten oli pakko lähteä kerjuulle. Kerjuulla oli omat seurauksensa: kulkutaudit ja nälkä tappoivat kainuulaista väestöä, esimerkiksi jopa viidesosa Sotkamon seurakunnan väestöstä menehtyi nälkävuosien myötä.[6]
Autonomian ajan lopussa kainuulaisia oli katovuosista huolimatta jo 60 000, joten suurista kuolonvuosista ja suurista nälkävuosista huolimatta kainuulaiset taistelivat itsensä takaisin elinvoimaisiksi.
Kainuun sodat
Kainuulaisilla ja koko Kainuun maakunnalla on ollut yllättävän suuri merkitys Suomessa käydyistä sodista johtuen idän ja lännen välisestä sijainnista. Kainuulaiset ovat olleet eräänlainen suojamuuri sekä Ruotsille että Suomelle jo kainuulaisten ensimmäisesta vuosisadasta, 1500-luvulta alkaen. Voisikin sanoa, että ainakin koko Suomen olemassaolo on ollut melko riippuvainen Kainuusta. Kainuussa on käyty sen olemassaolon aikana Pitkän vihan sotaa, Suurta Pohjan sotaa, Hattujen sotaa (tosin väkivallattomasti), sisällissotaa, talvisotaa sekä jatkosodassa ja heimosodissa käytettiin Suomussalmen ja Kuhmon itää vieviä reittejä. Paitsi jatkosodassa, niin lisäksi Lapin sodassa saksalaiset viettivät paljon aikaa Hyrynsalmella ja Suomussalmella. Savolaisten uudisasutus kärsi pahasti sotien aikana ja Kainuun rakennuskannasta iso osa tuhoutui jatkuvasti, etenkin Kuhmossa ja Suomussalmella.
Suomen armeijan sotilaita marssimassa Raatteen tiellä. Yksi talvisodan merkittävimmistä voitoista saavutettiin Suomussalmella, jossa Neuvostoliiton 44. divisioona tuhottiin lähes kokonaan.
Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa Neuvostoliiton tarkoituksena oli katkaista Suomi sen keskiosasta ja vallata Oulu, jolloin Neuvostoliitto olisi käytännössä saanut koko Pohjois-Suomen haltuunsa ja olisi voinut keskittyä Etelä- ja Keski-Suomen valtaamiseen. Neuvostoliiton joukot eivät päässeet kuitenkaan hirveän monia kilometrejä pidemmälle ylitettyään rajan Kainuussa. Esimerkiksi Suomussalmen taisteluissa vihollinen tuhottiin lähes kokonaan tammikuun alussa vain muutamien kilometrien päässä rajasta.[9] Kuhmossa suomalaiset sitoivat neuvostojoukot mottitaisteluihin, jotka kestivät talvisodan loppuun asti. Selvää voittoa Suomi ei kuitenkaan saanut Kuhmosta, sillä jotain neuvostojoukkoja jäi vielä motteihin sodan päättyessä.
Koska Kainuu oli erityisen altis neuvostoliitolaisten ilmapommituksille toisessa maailmansodassa, kainuulaisia sotalapsia vietiin Pohjoismaihin, erityisesti Ruotsiin satoja, ellei tuhansialähde?.
Kainuulaisten maastamuutto Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin, sotalapset
Jo kuitenkin ennen itsenäisen Suomen sotia muutti runsaasti kainuulainen väestö Yhdysvaltain Keskilänteen, sillä vuosina 1874–1914 peräti 16 prosenttia suomalaisista maastamuuttajista lähtivät vähälukuisesta Oulun läänistä. [13] Koska Kainuu oli hyvin alkeellinen maakunta Suomessa tuohon aikaan, oli heillä hyvä syy lähteä Amerikkaan leveämmän leivän perässä. Lisäksi tervalle ei ollut noihin aikoihin kovin kauheasti kysyntää, mistä myös johtunee pohjalaisten suuri maastamuutto (jopa 52 % kaikista suomalaisista).
Tunnettuja amerikankainuulaisia olivat aikoinaan maailman pisin mies Louis Moilanen (Puolanka) sekä Yhdysvalloissa tunnettu naissarjamurhaaja Aileen Wuornos (Suomussalmi ja Puolanka) [14]. Kuitenkin vain Wuornoksen äitinäiti oli Kainuusta kotoisin.
Kainuulaisten tervakauppa
Hyvin perinteinen kainuulaisten elinkeino etenkin Kainuun köyhissä itäisissä pitäjissä oli tervakauppa, ja Kainuu olikin Suomen tervakaupan keskus 1800-luvulta lähtien, sillä Kainuu oli sijaintinsa vuoksi erittäin hallanarkaa aluetta ja mahdollisti näin kainuulaisille kenties tärkeimmäksi elinkeinoksi tervanpolton, mutta tämä johtui myös Oulujoen liikenneyhteyksien vuoksi. Kainuulaista tervaa kuljettivat Oulun ja Kokkolantervaporvarit pitkin kainuulaisia jokia aina Oulun Tervahoviin asti. Koska kainuulaiset joet ovat hyvin matalia, ja se teki tervaveneiden kulkemisesta mahdotonta, otettiin käyttöön niin sanotut pelkkalaudat, joka mahdollisti tervan kuljettamisen. Pelkkalaudat tehtiin suuristä petäjätukeista, ja tätä tehtiin aina 1900-luvulle saakka.
Kainuulainen terva oli hyvin arvokasta kauppatavaraa Suomen ulkomaankaupalle, sillä sitä myyntiin muun muassa Englantiin, Ruotsiin ja Hollantiin. Tervakauppaan vaikutti hyvin paljon näiden maiden nousu siirtomaavalloiksi, mikä lisäsi muun muassa laivanrakentamisen tarvetta, ja täten laivojen rakentamiseen tarvittiin tervaa.[15]
Kuvassa tervavene matkaa Oulujoessa. Oulujoki mahdollisti tervaveneen käytön, toisin kuin muut joet Kainuussa. Tervaveneen kyydissä matkaa myös muutama tervatynnyri.
Tervalla on ollut hyvin suuri merkitys kainuulaisten elämään ja ilman niin suurta elinkeinoa kainuulaisten asutus olisi varmasti kärsinyt. Terva-aiheisia vaakunia löytyy Kainuun maakunnan kuntien vaakunoista, esimerkiksi Hyrynsalmen ja Paltamon vaakunoista.
Hyrynsalmen vaakuna on saanut aiheensa pitäjän laajojen metsämaiden entisaikain tärkeimpään elinkeinoon tervanpolttoon. Vaakunassa kultainen tervatynnyri kulkee pitkin jokea.Paltamon vaakuna on saanut aiheensa tervanpoltosta -ja kaupasta. Vaakunassa on kolme tervavenettä tynnyreineen.
Kainuulaiset tänä päivänä
Kainuun väkiluku on ollut vuodesta 1985 lähtien laskusuhdanteista, Kainuussa asuukin nykyään hieman yli 70 000 tuhatta ihmistä[16], kun vielä vuonna 1980 Kainuun väkiluku lähenteli 95 000 lukemaa. Muualla Suomea paremmat vetovoimatekijät ovat saaneet aikaiseksi melko voimakkaan kainuulaisten muuttoliikkeen, jonka vuoksi tänä päivänä kainuulaisia asuu erityisen paljon esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Oulussa tai niiden seutukunnissa. Tämä ilmiö toistuu toki myös muissakin Suomen maakunnissa, muttei niin voimakkaasti Kainuuseen verrattuna.
Muuttoliikkeiden vuoksi myös nuorten kainuulaisten murteet ovat muuttaneet muotoaan. Kun vanhempi väestö puhui "savolaisempaa" murretta, on nuorten puhuma murre saanut paljon vaikutteita esimerkiksi keski- ja pohjoispohjalaisista murteista[17], jonka vuoksi ei voida oikeastaan puhua enää yhtenäisestä Kainuun murteesta missään Kainuun murteen alueella. Muualla Suomea asuneet kainuulaiset ovat omaksuneet myös jonkin verran uuden asuinalueensa murteita, jolloin murteesta on olemassa useita erilaisia variaatioita. On muistettava, etteivät kainuulaiset ole tässäkään ilmiössä ainoita, koska liikkuvuuden lisääntymisen myötä Suomen murre-erot ovat muuallakin tasaantumaan päin.
Kainuulaisiin liittyvät stereotypiat
Kainuulaisille ei ole määritelty esimerkiksi Kaarlo Hännisen teoksessa 1929 ”Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten” stereotypiaa, vaikka kainuulaiset alkoivat olemaan tietoisia ”omasta heimosta” jo 1700-luvun puolessa välissä.[18] Muihin suomalaisiin verrattuna kainuulaisia kuvataan kuitenkin omaperäisinä, vaatimattomina, puheliaina, sosiaalisina ja sisukkaina ihmisinä. Kainuulaiseen stereotypiaan myös liittyy tietynlainen köyhyys, johon esimerkiksi liityy suomussalmelainen ”korpikirjailija” Ilmari Kianto ja hänen sanoittama Kainuun maakuntalaulu Nälkämaan laulu. Kainuulaiset eivät kuitenkaan olleet mitenkään poikkeus Suomessa, köyhyyttä näet oli lähes muissakin Suomen maakunnissa [1].
Kainuuseen on sijoittunut paljon televisioviihdettä. Esimerkiksi televisiosarja Metsolat kertoo kainuulaisesta elämästä. Ironista kylläkin, kuvattiin sarja Pirkanmaalla, Mouhijärvellä, nykyisessä Sastamalassa, eikä sarjassa kuulla Kainuun murretta.[19]. Myös Suomussalmelle sijoittuva Joutilaat (2001) -dokumentti kertoo ytimekkäästi sen ajan työttömyydestä, jota vastavalmistuneet nuoret joutuivat kokemaan. Työttömyys on kuitenkin edelleen arkipäiväinen ilmiö Kainuussa.
Väinö Linnan teoksessa Tuntematon sotilas esiintyy tyypillinen vaatimaton kainuulainen rivisotilas Määttä. Kainuun murteen puhujat voivat kuitenkin huomata, ettei Määttä puhu Kainuun murretta vaan jotain muuta Pohjois-Suomessa puhuttavaa murretta.
Savolaismurteiden puhuma-alue, joista numero 5 on Kainuun murteen aluetta. Kuten kuvasta voi huomata, murrealue menee yli Kainuun maakunnan rajojen Kuusamoon, Taivalkoskelle, Pudasjärven itäosiin sekä LapinPosiolle ja Ranualle.
Kainuulaiset puhuvat savolaismurteisiin kuuluvaa Kainuun murretta, joka muistuttaa erityisesti muita Savossa ja Karjalassa puhuttavia murteita. Kainuun murteelle ovat ominaisia ae -diftongit, esimerkiksi aeka 'aika', maaelma 'maailma', paekka 'paikka'. Sama diftongien reduktio tosin esiintyy muissakin savolaismurteissa.
Erityisesti Kainuun murre eroaa muista savolaismurteista sen sanastoltaan, joka on saanut paljon vaikutteita pohjoispohjalaisista murteista, joita kuitenkin nuoret käyttävät enemmän mitä vanhempi väestö.
Kainuun murre eroaa muista savolaismurteista. Alla on näytteet Ristijärven ja Tohmajärven murteista.
Kainuun murre, RistijärviSilloen piti mennä talavella kahtomaan rajalle mitä sieltä oekein tulloopi. Ei oekein aluksi ollum mitteän, van kyllähän sieltä olij jottaen tulossa, siellä oli hangissa ollu seleviä jäläkiä. Piti olla hilijaa.
Pohjois-Karjalan murre, TohmajärviSillom piti män' talavella katsomaan rajalle mitä sieltä oekein tulloop. Ei oekein aluks ollu mittään, vaan kyllähän sielt oli jottaen tulossa, siellä oli hangis ollu seleviä jäläkiä. Pit ol' hilijaa.
↑Talvisodasta ks. Heikkinen 1986, s. 265–268. – Perusteellisen kuvauksen Suomussalmen suurtaisteluista tavallisten rivimiesten, lottien ja siviilien näkökulmasta on kirjoittanut Teemu Keskisarja tutkimuksessaan Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012).
↑Heikkinen, Antero: Kainuun historia III. Hallinto ja kulttuuri 1720-luvulta 1980-luvulle. Kajaani: Kainuun maakuntaliitto, 1986. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
