Mikael Hakim

Mikael Hakim: kymmenen kirjaa Mikael Carvajalin eli Mikael El-Hakimin elämästä vuosina 1527–38 hänen tunnustettuaan ainoan Jumalan ja antauduttuaan Korkean Portin palvelukseen on Mika Waltarin historiallinen romaani vuodelta 1949. Se on Mikael Karvajalan jatko-osa, jossa turkulaissyntyinen Mikael Karvajalka seikkailee Osmanien valtakunnassa kasvattiveljensä Antti Tykinvalajan kanssa vuosina 1527–1538.

Waltarilla oli tarkoitus kirjoittaa myös kolmas osa Mikaelin seikkailuista, joka olisi sijoittunut Intiaan ja Kiinaan sekä Etelä-Amerikkaan Pizarron jäljille. Waltari oli pohjustanut tätä jo ensimmäisessä osassa niin, että kuningas Kaarle V lahjoitti hänelle hänen ansioistaan valtavan määrän maata Etelä-Amerikasta.^[1]

Mikael Karvajalka, opportunismiin taipuvainen älykkö ja selviytyjä, sekä hänen kasvinveljensä, hieman yksinkertainen voimamies Antti Tykinvalaja lähtevät Venetsiasta pyhiinvaellusmatkalle Palestiinaan. Matka saa dramaattisen käänteen, jonka seurauksena Mikael ja Antti kääntyvät kristinuskosta islaminuskoon. Mikael, Antti ja laivalta seurueeseen liittynyt Giulia joutuvat orjiksi. Heidän matkansa kulkee Pohjois-Afrikan kaupunkien kautta osmanien pääkaupunkiin Istanbuliin. Mikaelista tulee puolivahingossa laillistettu lääkäri, hakim.

Waltari kuvaa kristinuskon ja islaminuskon välistä taistelua, niin ulkoisesti historiallisina tapahtumina, kuin Mikaelin sisäisenä uskonnollisena pohdiskeluna. Vertaillessaan kahta uskontoa, hän painottaa niiden yhteistä historiaa. Lukuisista juonitteluista keskeisin on suurvisiiri Ibdrahimin ja sulttaani Suleimanin orjattaren Roxelanan (Khurrem-sultana) välinen valtataistelu. Suurvisiirin suosioon päässyt Mikael kohoaa huomattavaan asemaan sulttaanin hovissa, ja joutuu valtataistelun hengenvaaralliseen ytimeen.

Romaanissa kuvitteelliset tapahtumat nivoutuvat historiallisiin tapahtumiin. Sotakuvauksia on paljon, sodat vievät päähenkilöitä Wienistä Bagdadiin. Kristittyjä vastaan taistellessaan suomalaiset renegaatit Mikael ja Antti joutuvat sisimmässään tilanteeseen, jossa ei ole yksiselitteistä me-vastaan-he -asetelmaa. Merisotien yhteydessä Waltari esittelee historialliset henkilöt Khaireddin Barbarossan (n. 1475–1546) ja Andrea Dorian (1466–1560). Kirja on hyvin väkivaltainen, kauloja katkotaan ja miekat heiluvat. Mukana on myös paljon huumoria, ja usein erityisesti varsin mustaa huumoria.

Giuliasta paljastuu uusia puolia pitkin tarinaa. Hän lumoaa Mikaelin ja heidän välilleen kehittyy monimutkainen viha-rakkaussuhde. Mikael joutuu tekemisiin myös salaperäisen geomailerien veljeskunnan kanssa. Antti Tykinvalaja poistuu väliin omille teilleen, kuten Mikael Karvajalassakin. Ongelmat alkoholin suhteen määräävät paljolti hänen kohtaloitaan. Antin kautta Waltari kuvailee niin ikään mielen järkkymistä. Mikaelin mainio Rael-koira seuraa isäntäänsä uskollisesti. Lopulta Rael pääsee varsin hyvään asemaan.

Waltari on käyttänyt kerronnassaan hänelle ominaista minä-muotoa. Romaani on käännetty useille kielille. Waltarin teosta on viime aikoina verrattu Orhan Pamukin läpimurtoteokseen Valkoinen linna (Beyaz Kale, 1985), joka myös on historiallinen romaani teemoina länsimaisen ja itämaisen kulttuurin kohtaaminen ja vastakkaisuus.

• Vesa Sisättö: Suomalainen sankari sulttaanin hovissa. Maailmankuvalehti 2001/5.