Tämä artikkeli käsittelee Ruotsin nykyistä aluehallintoa. Keskiaikaisesta organisaatiosta kertoo maakuntakäräjät.
Alue (ruots.region, aiemmin ruots.landsting, suom. myös maakäräjät tai maakäräjäkunta) on seututason poliittinen toimielin, joka toimii Ruotsin lääneissä. Aluehallinnolla on kunnallinen verotusoikeus, ja ne vastaavat tietyistä yhteiskunnallisista tehtävistä, joista tärkein on terveydenhuolto. Alueet huolehtivat myös kulttuurista, seudullisesta joukkoliikenteestä ja aluesuunnittelusta. Ne ovat eräänlaisia alueellisen tason toissijaisia kuntia, niin sanottuja sekundäärikuntia. Aluetta johtaa suorilla kansanvaaleilla valittu aluevaltuusto. Nykyään Ruotsissa on 20 aluetta.
Gotlannin lääniä lukuun ottamatta kaikissa lääneissä on aluehallinto. Saarella on vain Gotlannin kunta, joka huolehtii myös niistä tehtävistä, jotka muutoin kuuluisivat aluehallinnolle. Vuosina 1997 ja 1998 useamman läänin fuusiossa syntyneiden Länsi-Götanmaan ja Skånen läänien aluehallintoja on kutsuttu vuodesta 1999 asti alueiksi, joten vuoteen 2018 asti samaa organisaatiota kutsuttiin läänistä riippuen kahdella eri nimellä: osaa maakäräjiksi ja osaa alueiksi. Vuoden 2019 alusta lähtien kaikkein viimeisimmätkin maakäräjä-nimiset aluehallinnot vaihtoivat nimensä alueiksi, ja maakäräjä-termi korvattiin alue-termillä myös lakiteksteissä vuoden 2020 alusta. Ruotsin hallitus päättää aluejaotuksesta.
Alueet ja lääninhallitukset ovat täysin eri toimijoita, joilla on eri tehtävät.
Maakäräjät tai maakuntakäräjät olivat Ruotsissa käytössä ensimmäisen kerran keskiajalla. Tuolloin maakunnan asioista päätettiin käräjillä. Käräjiä on käyty Ruotsin lisäksi myös Tanskassa ja Suomessa, joka keskiajalla oli osa Ruotsia. 1300-luvulta olevan Maunu Eerikinpojan maanlain mukaan maakäräjät tuli pitää neljä kertaa vuodessa ja niiden johtajana toimi laamanni. Myöhemmin maakäräjien merkitys pieneni. Myöhäiskeskiajalla maakäräjät kehittyivät kuninkaallisiksi ylituomioistuimiksi. Keskiaikaisten maakäräjien toiminta tuomioistuimina lakkasi, kun Tukholman hovioikeus perustettiin vuonna 1614.[1]
Nykyaikaiset maakäräjät perustettiin vuonna 1862 annetuilla määräyksillä, jotka tulivat voimaan seuraavana vuonna. Niin jokainen lääni sai omat maakäräjät. Nimitystä landsting käytettiin aluksi maakäräjävaltuustosta ja itse maakäräjiä kutsuttiin maakäräjäkunniksi (ruots.landstingskommun). Jälkimmäinen termi on edelleen Ruotsin hallitusmuodossa.
Uudistuksen toteutumisen aikoihin oli vielä toiminnassa keskiajalle juurensa ulottava Jämtlandin maakäräjät. Jämtlandin maakäräjät teki tuolloin päätöksiä budjetista ja lopettamisensa aikoihin vastasi muun muassa liikenneasioista ja sairaanhoidosta. Uusiin Jämtlandin maakäräjiin tulivat mukaan lisäksi Härjedalen ja Jämtlandin lääniin kuuluneet Hälsinglandin osat.
Lainsäädäntö
Ruotsin kunnallislaissa (1991:900) säädetään maakäräjien toiminnasta. Terveys- ja sairaanhoitolaissa säädetään maakäräjien ja kuntien vastuusta terveyden- ja sairaanhoidossa. Maakäräjien toiminta rahoitetaan suurimmaksi osaksi maakäräjäveroilla. Lisäksi maakäräjät saavat tuloja potilasmaksuista ja palveluiden myynnistä. Valtio avustaa toimintaa yleisillä ja suunnatuilla valtionavustuksilla. Suurin osa maakäräjien budjetista menee terveyden- ja sairaanhoitoon sekä hammashuoltoon.
Aluehallitus on korkein toimenpanoelin, jonka aluevaltuusto valitsee.
Alueneuvos ei varsinaisesti ole muodollinen arvonimi, mutta sillä tarkoitetaan käytännössä niitä aluehallituksen edustajia, jotka on valittu toimeensa kokopäiväisesti.
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Nimitykset artikkeleissa ja lääniartikkeleissa muutettava.
Kalmarin läänin eteläiset maakäräjät ja Kalmarin läänin pohjoiset maakäräjät 1863–1970 (Keskuspaikkana toimi Västervik, yhdistyi vuonna 1971 Kalmarin läänin eteläisten maakäräjien kanssa Kalmarin läänin maakäräjiksi, jonka keskuspaikaksi tuli Kalmar. Kalmarin läänin kahtiajaon taustalla oli vanha eturistiriita Kalmarin ja Västervikin kaupunkien välillä. Kalmarin läänin pohjoisten maakäräjien perustaminen oli kompromissi, koska Västervik halusi alun perin irrottautua kokonaan Kalmarin läänistä ja päästä itse uuden läänin hallintokaupungiksi.)
Yli 25 000 asukkaan kaupungit eivät saaneet osallistua maakäräjien toimintaan, kun ne perustettiin vuonna 1864. Alusta alkaen Tukholma ja Göteborg joutuivat jättäytymään ulkopuolelle. Malmö ylitti asukaslukurajan vuonna 1871 ja myöhemmin niin tekivät myös Gävle, Norrköping ja Helsingborg. Tämä rajoitus poistettiin myöhemmin taajamien kasvaessa yhä suuremmiksi. Göteborgia ja Malmötä lukuun ottamatta kaikki kaupungit päättivät hakea hallitukselta lupaa liittyä uudelleen maakäräjiin, kun liittyminen tuli mahdolliseksi 1950- ja 1960-luvuilla.
Malmö ja Göteborg pysyivät maakäräjien ulkopuolella vuoteen 1998 asti. Tukholma oli niiden ulkopuolella vuoteen 1968 (jolloin se myös liittyi Tukholman lääniin Överståthållarämbetetin lakkaessa), Helsingborg vuosina 1948−1963 ja Gävle vuoteen 1953. Norrköpingin vastaava vuosiluku ei ole tiedossa. Maakäräjien ulkopuolella olleissa kunnissa vastaavia asioita hoitivat kunnan- tai kaupunginvaltuustot. Nykyään vain Gotlandin läänissä ei ole aluehallintoa; siellä on vain yksi kunta, Gotlannin kunta, joka huolehtii myös aluehallinnon tehtävistä.
