Vuorelta virtaavat Angelin putoukset Venezuelassa ovat maailman korkeimmat vesiputoukset.Victorian putoukset Afrikassa syöksyvät rapautumalla laajenevaan rotkoon.
Vesiputous, lyhyemmin putous, on paikka, jossa virtaava vesi putoaa.[1] Vesiputous syntyy, kun joen uoma alenee jyrkästi lyhyellä matkalla. Vesi voi pudota vapaasti jopa satoja metrejä tai syöksyä uomaansa pitkin alas jyrkässä kulmassa.
Mikäli aleneminen on loivaa, on kyseessä koski. Katarakti on peräkkäisten vesiputousten muodostuma, mutta nimitystä käytetään myös Niilin suurista koskista, vaikka niissä ei olekaan jyrkkiä putouksia.
Vesiputous vaatii syntyäkseen tietynlaiset olosuhteet. Tämän vuoksi vesiputouksia on maapallon eri puolilla epätasaisesti – tietyillä alueilla niitä on runsaasti, mutta toisilta alueilta ne puuttuvat kokonaan.[2]
Vesiputouksia ei ole alavilla mailla, koska vesiputous edellyttää syntyäkseen maankorkeuden suurta vaihtelua. Runsaasti vesiputouksia on vuoristoisilla ja mäkisillä seuduilla, tasankojen reunamilla sekä joillakin rannikoilla, kunhan siellä virtaa joki. Vesiputous voi syntyä myös tasaiselle tai kumpuilevalle ylängölle, jonne joet ovat uurtaneet jyrkkiä laaksoja tai rotkoja. Tällaisia vesiputouksia ovat esimerkiksi Niagaran putoukset Pohjois-Amerikassa ja Victorian putoukset Afrikassa. Kuivilla seuduilla pysyviä vesiputouksia ei yleensä ole, ellei niiden halki virtaa joki, joka saa vetensä yläjuoksun kosteilta seuduilta. Aavikolla myös yksittäinen sademyrsky voi synnyttää lyhytaikaisia putouksia, kuten Australian Ulurussa.[2]
Euroopassa vesiputouksia on runsaasti etenkin vuoristoisissa ja sateisissa Norjassa ja Sveitsissä. Myös Pohjois-Amerikassa ja Australiassa on paljon kuuluisia vesiputouksia. Sen sijaan Himalajalla Aasiassa ja Andeilla Etelä-Amerikassa kuuluisia vesiputouksia on suhteellisen vähän, vaikka ne ovat maapallon suurimmat vuoristot. Tunnettujen vesiputousten lukumäärään vaikuttaa paitsi niiden yleisyys, myös se, onko niille helppo päästä. Kun turistien saavutettavissa olevat seudut laajenevat, myös tunnettujen vesiputousten määrä kasvaa. Syrjäseuduilta löytyykin toisinaan tuntemattomia vesiputouksia. Esimerkiksi Perusta löytyi vuonna 2006 vesiputous, joka on 771 metrin korkeudellaan maailman kolmanneksi korkein.[2]
Vesiputouksen sivukuva ja syntyprosessi. Tummalla värillä kova kallio, vaalealla pehmeä kallio. Kun vesi kuluttaa pehmeää kalliota kovan kallion alta, muodostuu kieleke. Kun se lopulta romahtaa, vesiputouksen reuna on näin siirtynyt taaksepäin.
Vesiputouksia syntyy tavallisesti alueille, joissa vesi virtaa eroosiota hyvin kestävän kallion päällä, joka esimerkiksi murroslinjan kohdalla alenee jyrkästi. Vesi kuluttaa kiveä vähitellen, ja putouksen reuna perääntyy ylävirtaan päin jättäen jälkeensä rotkon. Usein kallion alempi kivikerros on pehmeää, joten se kuluu yläosia nopeammin putouksen pohjalta roiskuvan veden vaikutuksesta, ja putouksen taakse syntyy onkalo. Vähitellen putouksen huipulle muodostunut kieleke pettää ja putoaa isoina lohkareina pohjalle. Lohkareet hajoavat pikkuhiljaa pienemmiksi ja kuluttavat samalla putouksen pohjalle syvän altaan. Usein virta levenee ja mataloituu ennen putouksen reunaa, ja veden osuminen pohjaan muodostaa myös sinne vastaavanlaisen altaan.
Vesiputous voi syntyä myös, kun joki menee tukkoon. Usein tällainen putous syntyy, kun vettä alkaa virrata ihmisen tekemän padon reunojen yli patoaltaan täytyttyä. Luonnollisella tavalla virran voi padota maanvyörymä, laavavirta tai jäätikkömoreeni. Tällä tavalla syntyneet vesiputoukset ovat yleensä lyhytikäisiä, sillä virta uurtaa itselleen pian reitin esteen läpi.[3]
Eräs tunnetuimmista ihmisen tekemistä vesiputouksista on Cascata delle Marmore Italiassa Ternin lähellä. Nämä putoukset ovat roomalaisten tekemiä vuonna 271 eaa. Myös turistikohteisiin ja teemapuistoihin rakennetaan usein keinotekoisia vesiputouksia.[4]
Vesiputoukset ovat suhteellisen lyhytikäisiä, ja niitä syntyy ja katoaa. Esimerkiksi Washingtonin osavaltiossa Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitsevat Dry Fallsin kalliot muodostivat viimeisen jääkauden jälkeen 120 metriä korkeat ja 5,5 kilometriä leveät putoukset. Kun Atlantin valtameri 5,5 miljoonaa vuotta sitten syöksyi Välimeren altaaseen, Gibraltarinsalmeen muodostui valtava vesiputous tai katarakti.[5]
Piirteitä
Porrasmainen vesiputous.
Vesiputoukset voidaan jakaa eri tyyppeihin muotonsa mukaan. Jotkin vesiputoukset ovat leveitä ja matalia, toiset kapeita ja korkeita. Joidenkin putousten vesi putoaa vapaasti suoraan alaspäin, mutta toisten putousten vesi koskettaa kalliota pudotessaan, mikä aiheuttaa putouksen viuhkamaisen levenemisen alaspäin. Jotkin putoukset jakautuvat pudotessaan useaan kanavaan, ja jotkin putoukset muodostavat portaikon eli peräkkäisten putousten sarjan.[6]
Vesiputoukset muuttuvat niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikavälillä. Vuodenaika ja säätila vaikuttavat putouksen vesimäärään ja virtauksen voimakkuuteen, niin että putous voi muuttua kallion kokonaan peittävästä verhosta monen kapean erillisen putouksen riviksi. Auringonpaiste, pilvisyys ja auringonlasku vaikuttavat vesiputouksen kimallukseen ja väriin. Putouksen nostattamassa vesipilvessä voi joskus nähdä Auringon tai Kuun luoman sateenkaaren. Tuuli voi liikutella putouksen pilviä, ja navakka vastatuuli voi joskus jopa kääntää putoavan veden takaisin yläjuoksua kohti. Pakkasella vesiputoukseen voi muodostua jääpuikkoja, ja ankarilla pakkasilla jää voi peittää koko putouksen niin ettei siinä näy lainkaan liikettä.[6]
Vesiputousten veden koostumuksen vaihtelu tekee niistä eri värisiä. Jotkin putoukset ovat täysin kirkkaita tai taivaansinisiä, toiset mutaisen kellanruskeita tai punertavia. Kun putouksessa virtaa liikkuvan jään sulamisvesiä, putouksen vesi saattaa olla kivijauheesta maitomaisen sameaa. Niagaran putoukset saavat vihreän värinsä yläjuoksun mineraaleista.[6]
Vesiputouksilla on tunnusomaiset kuohuvat äänensä ja joskus myös tuoksunsa, joka syntyy kostean ilmaston kasvillisuudesta sekä kiviin osuvan veden irrottamista mineraaleista. Vesiputouksen nostattaman sumun voi joskus tuntea ihollaan pitkänkin matkan päästä.[6]
Vesiputoukset ovat suosittuja luontokohteita ja nähtävyyksiä, koska ne ovat harvinaisia ja niitä pidetään kauniina. Runoilijat ovat korostaneet kalliokielekkeen ja sen yli putoavan veden samanaikaista pysyvyyttä ja muuttuvuutta.[6]
Vesiputousten suurimpia uhkia ovat jokien yläjuoksujen vesivoimalat sekä veden käyttäminen keinokasteluun. Tämä pienentää vesiputouksen virtausta ja on joissakin tapauksissa kuivattanut putouksen kokonaan. Esimerkiksi Niagaran putousten virtaama on voimalaitosten vuoksi nykyisin vain noin puolet maksimista, ja Brasiliassa esimerkiksi Paulo Afonson putoukset ovat kuivuneet ja Guaíran putoukset ovat kadonneet kokonaan padon ja patoaltaan rakentamisen vuoksi. Metsien hakkaaminen on tehnyt joidenkin putousten virtauksesta epäsäännöllisen, ja myös ilmastonmuutos saattaa kuivattaa putouksia, jos sademäärä vähenee paikallisesti. Myös turismi saattaa vahingoittaa vesiputouksia ja niiden ympäristön luontoa.[7]
Kuuluisia vesiputouksia
Suomen vesiputoukset
Hepoköngäs Puolangalla on Suomen korkeimpia vesiputouksia.
↑Haapanen, Antti ja Marjatta: Korkeakosken luonnonsuojelualueen kasvillisuudesta ja kasvupaikkaekologiasta. Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen julkaisuja, 1966.
.jpg)
