Aristide Briand (28. maaliskuuta 1862 Nantes – 7. maaliskuuta 1932 Pariisi)[1] oli ranskalainen valtiomies. Hän toimi Ranskan pääministerinä 11 kertaa vuosina 1909–1929 sekä ulkoministerinä vuodesta 1925. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1926.[2]
Elämä ja ura
Briandin isä oli varakas majatalon pitäjä, joka lähetti hänet kouluun Saint-Nazaireen ja myöhemmin lukioon Nantesiin, missä hän tutustui Jules Verneen.[3] Hän opiskeli Pariisissa valmistuen lakimieheksi. Briand lähti varhain mukaan politiikkaan kirjoittaen anarkistien Le Peupleen ja myöhemmin La Lanterneen, La Petite Républiqueen sekä sosialistien L’Humanitéhen, jota hän oli Jean Jaurèsin kanssa perustamassa.[3]
Briand kannatti ammattiliittoja ja syndikalismia, joka pyrki aikaansaamaan poliittisen muutoksen yleislakolla. Briand oli ehdolla parlamenttiin vuosina 1893 ja 1895 muttei tullut valituksi. Syndikalisteista hän siirtyi Jean Jaurès'n sosialistipuolueeseen (Parti socialiste français). Vuonna 1902 Briand valittiin edustajainhuoneeseen.[3]
Briand kannatti valtion ja kirkon erottamista toisistaan.[3] Hän osoitti myös sovittelukykyään, josta tuli kuuluisaksi järjestäessään katolilaisten ja papiston vastustajien välejä. Hän hylkäsi sosialistien periaatteen olla osallistumatta porvarillisiin hallituksiin, ja erotettiin yhdistyneestä sosialistipuolueesta ottaessaan vastaan koulutuksen ja kirkkojen ministerisalkun Sarrien'n radikaali- ja tasavaltalaispuolueen hallituksessa vuonna 1906. Georges Clemenceau valitsi hänet oikeusministeriksi, ja Briandista tuli pääministeri Clemenceaun tappion myötä vuonna 1909.[3] Pääministerinä hän hyökkäsi radikaalipuoluetta vastaan ja sai sosialistipuolueen vihan ylleen käsitellessään kovakouraisesti militantteja ammattijärjestöjä ja murtaessaan rautatietyöläisten lakon 1910.
Pääministerinä Briand toimi vuosina 1909–1911, 1913, 1915–1917, 1921–1922, 1925–1926 ja 1929. Oikeistolaisempana häntä alettiin pitää kun hän kannatti konservatiivi Raymond Poincarén valintaa kolmannen tasavallan presidentiksi (virassa 1913–1920), toimi tämän pääministerinä ja pidensi asevelvollisuusajan kolmeen vuoteen.lähde?
Ensimmäinen maailmansota aloitti kehityksen, jonka myötä Briand hyväksyttiin jälleen myös vasemmistossa. Hänen toimintansa pääministerinä vuosina 1915–1917 ei ollut erityisen menestyksekästä. Kautensa jälkeen Briand ei voinut hyväksyä sodan valtavaa verenvuodatusta ja alkoi tunnustella rauhaa itävaltalaisten kanssa. Marraskuussa 1917 pääministeriksi noussut Clemenceau oli kuitenkin taipumaton, ja Briand hiljennettiin eikä häntä otettu mukaan vuoden 1919 rauhanneuvotteluihin. Briand palasi politiikkaan johtamalla kampanjaa, jolla estettiin Clemenceaun valinta presidentiksi. Tammikuussa 1921 hän palasi pääministeriksi ja otti myös ulkopolitiikan hoitoonsa.
1920-luvulla Briandista tuli kunnioitettu kansainvälinen johtaja. Hän osallistui Lontoon vuoden 1921 ja Cannesin vuoden 1922 konferensseihin, valvoi Versailles’n rauhan toimeenpanoa, riitaantui presidentti Alexandre Millerandin kanssa Saksalle asetetuista raskaista ehdoista ja erosi vuonna 1922 palaten valtaan 1925. Tällä välin Poincaré oli miehityttänyt Saksan Ruhrin alueen maksamattomien sotakorvausten vuoksi. Ulkoministerinä Briand toimi vuodesta 1925 lähes kuolemaansa saakka. Ulkoministerinä hän oli läheisessä yhteistyössä Yhdysvaltain Frank B. Kelloggin, Britannian Austen Chamberlainin ja Saksan Gustav Stresemannin kanssa.
Vuonna 1925 sovittiin Saksan länsirajat Locarnon sopimuksessa, joka toi Saksan jälleen mukaan kansainväliseen yhteistyöhön. Briand vaikutti Kansainliitossa edistäen aseistariisuntaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Hän sai Stresemannin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1926. Vuonna 1928 allekirjoitettiin hänen aloitteestaan Kellogg–Briand-sopimus, joka kielsi sodan kansainvälisen politiikan välineenä. Vuonna 1930 Briand esitti Pan-Eurooppa-suunnitelman.
Briandia ei valittu tasavallan presidentiksi toukokuussa 1931. Tammikuussa 1932 hänet syrjäytti ulkoministerin paikalta Pierre Laval. Briand kuoli äkillisesti kuusi viikkoa myöhemmin.
Lähteet
Aiheesta muualla
1901–1925
|
1901: Dunant, Passy
1902: Ducommun, Gobat
1903: Cremer
1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti
1905: Suttner
1906: Roosevelt
1907: Moneta, Renault
1908: Arnoldson, Bajer
1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant
1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto
1911: Asser, Fried
1912: Root
1913: La Fontaine
1917: Punainen Risti
1919: Wilson
1920: Bourgeois
1921: Branting, Lange
1922: Nansen
1925: Chamberlain, Dawes
|
1926–1950
|
1926: Briand, Stresemann
1927: Buisson, Quidde
1929: Kellogg
1930: Söderblom
1931: Addams, Butler
1933: Angell
1934: Henderson
1935: Ossietzky
1936: Lamas
1937: Cecil
1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto
1944: Punainen Risti
1945: Hull
1946: Balch, Mott
1947: Kveekarit
1949: Boyd Orr
|
1951–1975
|
1950: Bunche
1951: Jouhaux
1952: Schweitzer
1953: Marshall
1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö
1957: Pearson
1958: Pire
1959: Noel‑Baker
1960: Lutuli
1961: Hammarskjöld
1962: Pauling
1963: Punainen Risti
1964: King
1965: Unicef
1968: Cassin
1969: Kansainvälinen työjärjestö
1970: Borlaug
1971: Brandt
1973: Kissinger, Lê
1974: MacBride, Satō
1975: Saharov
|
1976–2000
|
1976: B. Williams, Corrigan
1977: Amnesty International
1978: Sadat, Begin
1979: Äiti Teresa
1980: Esquivel
1981: YK:n pakolaisapujärjestö
1982: Myrdal, García Robles
1983: Wałęsa
1984: Tutu
1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan
1986: Wiesel
1987: Arias
1988: YK:n Rauhanturvaajat
1989: Dalai Lama
1990: Gorbatšov
1991: Suu Kyi
1992: Menchú
1993: Mandela, de Klerk
1994: Arafat, Peres, Rabin
1995: Pugwash-liike, Rotblat
1996: Belo, Ramos Horta
1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams
1998: Hume, Trimble
1999: Lääkärit ilman rajoja
2000: Kim
|
2001–
|
2001: YK, Annan
2002: Carter
2003: Ebadi
2004: Maathai
2005: IAEA, ElBaradei
2006: Yunus, Grameen Bank
2007: Gore, IPCC
2008: Ahtisaari
2009: Obama
2010: Liu
2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman
2012: EU
2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö
2014: Satyarthi, Yousafzai
2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti
2016: Juan Manuel Santos
2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons
2018: Murad, Mukwege
2019: Abiy
2020: Maailman ruokaohjelma
2021: Ressa, Muratov
2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties
2023: Mohammadi
2024: Nihon Hidankyō
|
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Tieteilijät | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|