Abu Abdullah Muhammad ibn Battuta (arabiaksi: أبو عبد الله محمد ابن بطوطة, ’Abū ‘Abd Allāh Muḥammad ibn Baṭūṭa) (s. 1304 Tanger – k. 1368) oli islamilaisessa maailmassa keskiajalla vaikuttanut löytöretkeilijä ja uskonoppinut. Ibn Battutan matkoista kertovaa teosta Rihla pidetään yhtenä tunnetuimmista matkakirjoista. Matkoillaan ibn Battuta kulki lähes 120 000 kilometriä ja vieraili aina Kiinan etelärannikolla saakka.[1]
Elämäkerta
Matkat
Ibn Battutasta tiedetään hänen matkoistaan kertovan kirjan ulkopuolelta vain suhteellisen vähän. Abu 'Abdallah Muhammad ibn Ibrahim al-Lawati ibn Battuta syntyi Tangerin kaupungissa marinidien dynastian hallitsemassa Marokossa vuonna 1304 islamilaisen lainoppineiden sukuun, joka polveutui lawata-nimisestä berberiheimosta. Nuoruudessaan myös ibn Battuta opiskeli lakia, mutta vuonna 1325 hän lähti pyhiinvaellukselle Mekkaan. Ibn Batuttan pyhiinvaellusreitti kulki Pohjois-Afrikan, Egyptin, Palestiinan ja Syyrian läpi ja matka kesti puolitoista vuotta. Pyhiinvaelluksensa jälkeen hän matkusti Irakissa ja Persiassa palaten lopulta Mekkaan. Vuonna 1328 tai 1330 hän lähti purjehtien Itä-Afrikan rannikolle saavuttaen eteläisimmillään nykyisen Tansanian. Hän palasi matkansa jälkeen jälleen Mekkaan, jonne hän kulki kiertäen Omanin ja Persianlahden kautta ja ylittäen Arabian niemimaan keskiosat maata pitkin. Vuonna 1330 tai 1332 ibn Battuta lähti matkalle kohti Delhin sulttaanikuntaa Intiassa tarkoituksenaan löytää töitä paikalliselta hallitsijalta. Tavallinen tapa matkustaa Intiaan oli purjehtia Länsi-Intian rannikolle, mutta ibn Battuta päätti matkustaa maata pitkin kiertäen Egyptin, Syyrian ja Vähä-Aasian läpi ylittäen Mustanmeren ja kaartaen lopulta länteen, jossa hän vieraili Bysantin valtakunnan pääkaupunki Konstantinopolissa. Konstantinopolista hän jatkoi matkaansa Länsi-Aasian tasankojen läpi Transoksanian, Khorasanin ja Afganistanin kautta saapuen lopulta syyskuussa 1333 tai 1335 Indusjoen rannalle.[2]
Intiassa ibn Battuta vietti kahdeksan vuotta sulttaani Muhammad Tughluqin qadina eli tuomarina. Vuonna 1341 sulttaani lähetti hänet diplomaattisen seurueen mukaana Yuan-dynastian Kiinaan. Matka päättyi kuitenkin alkuunsa seurueen haaksirikkoutuessa Länsi-Intian rannikolla. Epäonnistumisensa jälkeen ibn Battuta matkasi kahden vuoden ajan Etelä-Intiassa, Sri Lankassa ja Malediiveilla, jossa hän toimi jälleen paikallisen hallitsijan qadina. Vuonna 1345 hän päätti matkustaa Kiinaan purjehtien Bengalin, Myanmarin ja Sumatran rannikkoja pitkin saavuttaen lopulta Quanzhouhun Kiinan etelärannikolla. Ibn Batuttan matkaan Kiinassa liittyy epäselvyyksiä ja todennäköisesti hän ei kulkenut maan etelärannikkoa pidemmälle. Vuosina 1346–1347 ibn Battuta palasi Mekkaan tehden viimeisen pyhiinvaelluksensa ja palasi kotimaansa Marokon pääkaupunki Fèsiin. Fèsistä hän matkasi vielä vuonna 1350 Granadan kuningaskuntaan Pyreneiden niemimaalla ja vuonna 1353 hän lähti viimeiselle pidemmälle matkalleen Malin kuningaskuntaan Länsi-Afrikkaan. Hän palasi Marokkoon vuonna 1355 asettuen lopulta aloilleen.[2]
Rihla
Vuonna 1356 Marokon sulttaani Abu 'Inan palkkasi Ibn Juzayyn kirjaamaan ylös ibn Battutan kokemukset. Matkakertomukset eli rihlat olivat tulleet suosituiksi kirjallisuuden genrenä Pohjois-Afrikassa 1100-luvulta 1300-luvulle. Ne kertoivat tyypillisesti matkoista Mekkaan ja kohteista pyhiinvaellusreitin varrella. Ibn Battutan rihlasta tuli näistä matkakertomuksista laajin. Ibn Battuta kuoli vuonna 1368 ja Ibn Juzayyn Rihlaa luettiin Pohjois-Afrikan, Länsi-Afrikan ja Egyptin älymystön keskuudessa. Käyttöön levinneet teokset olivat pääosin alkuperäisen käsikirjoituksen lyhennelmiä. Teos oli lähes tuntematon länsimaissa aina 1800-luvulle saakka. Vuonna 1829 brittiläinen orientalisti Samuel Lee julkaisi sveitsiläisen tutkimusmatkailija John Burkhardtin Egyptissä hankkiman käsikirjoitukseen lyhennökseen perustuneen englanninkielisen käännöksen. Ranskan valloitettua Algerian löydettiin viisi muuta käsikirjoitusta, jotka vietiin Ranskan kansalliskirjastoon Pariisiin. Kaksi näistä on tunnetuista säilyneistä teoksista laajimpia ja näitä teoksia käyttäen ranskalaiset Charles Defrémery ja Beniamino Raffaello Sanguinetti julkaisivat arabiankielisen teoksen ranskankielisen käännöksen kera vuonna 1858. Defrémeryn ja Sanguinettin teos on sittemmin käännetty useille eri kielille.[2]
Ibn Battutan matkakohteet
Elinaikaan Ibn Battuta taittoi 73 000 mailia (117 500 kilometriä) ja vieraili alla olevan luettelon mukaan 44 nykyisen valtion alueella.[3] Matkoillaan Ibn Battuta tapasi vähintään 60 hallitsijaa ja lukuisia merkittäviä virkamiehiä ja muita vaikuttajia. Suurinta osaa Ibn Battutan matkakertomuksesta pidetään uskottavana, mutta se sisältää myös joitakin epäselvyyksiä. Rihlassa mainittu matka Bulgariassa tiedetään valheeksi ja hänen matkoihinsa Itä-Aasiassa liittyy epäilyjä. Myös teoksen kronologiassa on joitakin epäselvyyksiä, mutta ne johtuvat todennäköisesti ennemminkin matkojen yksityiskohtien väärin muistamisesta kuin varsinaisesti tarinan väärentämisestä.[1]
Arabimaat
Aasia
Ibn Battuta matkusti karavaanien ja kauppalaivojen mukana. Kauppatavarana oli tuohon aikaan myös orjat.[4]
Lähteet
- ↑ a b Hrbek, Ivan: Ibn Battutah Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. (englanniksi)
- ↑ a b c Ross E. Dunn: The Adventures of Ibn Battuta - A Muslim Traveler of the 14th Century, s. 24-39. University of California Press, 2012. ISBN 978-0-520-27292-7 (englanniksi)
- ↑ Bently, Jerry H.: Old World Encounters: Cross-Cultural Contacts and Exchanges in Pre-Modern Times, s. 114. New York: Oxford University Press, 1993. ISBN 0-19-507639-7 (englanniksi)
- ↑ Goucher, Candice & LeGuin, Charles & Walton, Linda: ”Trade, Transport, Temples, and Tribute: The Economics of Power,” in In the Balance: Themes in Global History, s. 231–245. Boston: McGraw-Hill, 1998. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
