Veikko Helteen vanhemmat olivat puuseppä, kansanedustaja Edvard Helle ja Alina Aleksandra Videll. Helle kävi kansakoulun ja vuonna 1932 Työväen Akatemian. Helle työskenteli puuseppänä isänsä puusepänliikkeessä sekä Matti Kuuselan tehtaalla Hyvinkäällä. Hän oli myöhemmin itsenäisenä liikkeenharjoittajana vuoteen 1951 saakka.
Helle seurasi isänsä jalanjäljissä myös työväenyhdistykseen, kunnallispolitiikkaan ja myöhemmin eduskuntaan. Hän aloitti uransa politiikassa vuoden 1936 kunnallisvaaleissa ja hän eteni hiljalleen vaativampiin tehtäviin. Hän oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1951–1983, hallituksessa hän istui neljästi, eduskunnan puhemiehistöön hän kuului yhtäjaksoisesti 1972–1983 ja toimi eduskunnan puhemiehenä 1976–1978. Lisäksi hän toimi useita kertoja tasavallan presidentin valitsijamiehenä.
Helle pyrki SDP:n puheenjohtajaksi vuoden 1963 puoluekokouksessa, mutta hävisi äänestyksen Rafael Paasiolle. Puolueen sisäisissä kiistoissa hän lukeutui oikeiston, Väinö Tannerin ja Väinö Leskisen kannattajiin. Ministerin arvonimen Helle sai vuonna 1986.
Helle tunnettiin aikanaan puhujanlahjoistaan ja herrasmiesmäisestä, vaatimattomasta käytöksestään. Hänellä oli tapana esitellä itsensä sanoilla ”puuseppä Suomen eduskunnasta”.[2] Helle nautti koko uransa ajan arvostusta yli puoluerajojen.
Helle oli Vihdin kunnanvaltuuston jäsen 52 vuotta 1937–1988 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja 1958–1976. Hän oli Yleisradion hallintoneuvoston jäsen 1964–1970[3].
Muistaminen
Vihdin Nummelan tori nimettiin vuonna 1999 Veikko Helteen toriksi.[4]
