Grass oli koulutukseltaan kuvataiteilija, ja ensimmäiset kirjalliset työnsä hän teki samaan aikaan kuin piti ensimmäiset taidenäyttelynsä 1950-luvun puolivälissä. Grassin ensimmäinen romaani oli Danzig-trilogiaan kuulunut Peltirumpu (1959). Hyvin kuvallisella kielellä kirjoitettu teos teki hänet heti tunnetuksi, ja kirja olikin ensimmäisiä toista maailmansotaa käsitelleitä saksankielisiä romaaneja. Teoksen pohjalta tehtiin myös samanniminen elokuva vuonna 1979.
Günter Grass syntyi danzigilaiseen kauppiasperheeseen. Hänen isänsä Willy Grass oli etninen saksalainen ja äiti Helene (o.s. Knoff) kašubialaista, puolalaista ja saksalaista perua.[3] Toisessa maailmansodassa Grass otettiin aluksi 15-vuotiaana vapaaehtoiseksi työjoukkoihin ja värvättiin 17-vuotiaana marraskuussa 1944 Waffen-SS:ään, hänen pyrittyä ensin vapaaehtoisena sukellusvenelaivastoon. Grass määrättiin 10. SS-panssaridivisioona Frundsbergiin, jossa hän toimi lataajana panssarivaunussa, osallistuen taisteluihin romahdustilassa olleella itärintamalla nopeasti eteneviä Neuvostoliiton1. Ukrainan rintaman joukkoja vastaan. Sodan päättyessä 8. toukokuuta 1945 Grassin yksikön onnistui kuitenkin antautua neuvostoliittolaisten sijaan Yhdysvaltain armeijalle nykyisen Tšekin alueella ja Grass oli yhdysvaltalaisten vankina vuoteen 1946.[4]
Grass vietti puoli vuotta Kalkutassa 1986–1987.[4] Hänen Intian-päiväkirjansa Häpeän kieli ilmestyi 1988.
Omat taustansa natsiajanSS-joukoissa Grass salasi vuosikymmeniä. Hän myönsi asian elokuussa 2006 ja kuvasi sitä nuoruuden erheeksi, jota on hävennyt ja katunut sittemmin kovin. Aikaisemmissa elämäkertatiedoissaan Grass oli kertonut toimineensa myös ilmatorjunta-apulaisena Luftwaffessa ja olleensa tavallinen Wehrmachtin rintamasotilas. Grassin tunnustus laukaisi Saksassa voimakkaan keskustelun hänen moraalikäsityksistään, vaikka hän oli jo aiemmin kertonut kannattaneensa kansallissosialismia teini-ikäisenä.[5]
Süddeutsche Zeitung julkaisi 4. huhtikuuta 2012 Grassin runon ”Was gesagt werden muss”[8], jossa Grass muun muassa sanoo ydinaseistetun Israelin olevan uhka maailmanrauhalle ja sen suunnittelevan ensi-iskua ”pyyhiäkseen iranilaiset maailmankartalta” Iranin epäillyn ydinasesuunnitelman vuoksi, sekä Saksan olevan osallinen tähän, toimittaessaan Israelille sukellusveneitä. Runo aiheutti israelilaisissa poliitikoissa voimakkaita reaktioita. Sitä arvostelivat muun muassa pääministeri Netanjahu[9] ja ulkoministeri Lieberman. Maan sisäministeri Eli Yishai esti Grassilta pääsyn Israeliin ja vetosi lakiin, joka estää entisiltä natseilta pääsyn maahan.[10] Israelin Saksan-lähetystö kommentoi, että on eurooppalainen perinne syyttää juutalaisia rituaalimurhasta ennen pääsiäistä.[11]
Viimeisessä antamassaan haastattelussaan 21. maaliskuuta 2015 espanjalaiselle El País -lehdelle Grass totesi:
»Yhdellä puolella on Ukraina, jonka tilanne ei ole parantumassa; Israelissa ja Palestiinassa asiat ovat menossa huonompaan suuntaan; amerikkalaisten jättämä katastrofi Irakissa, Isisin tekemät hirmutyöt ja Syyrian ongelma. Sota on kaikkialla; on vaarana, että teemme samat virheet kuin aikaisemminkin; joten ilman että tajuamme sitä, saatamme joutua maailmansotaan unessakävelijän tavoin.» ([12])
Tuotanto
Grassin ensimmäiset kirjalliset tuotokset syntyivät vuosina 1956–1957, jolloin hän piti ensimmäiset taidenäyttelynsä Stuttgartissa ja Berliinissä. Ennen vuotta 1958 hän kirjoitti lähinnä lyhytproosaa, runoja ja näytelmiä.[13]
Danzig-trilogiaan kuuluva Peltirumpu (1959) on Grassin ensimmäinen romaani ja samalla teos, joka toi hänet suuren yleisön tietoisuuteen. Siinä Grass käsittelee yhtenä ensimmäisistä saksankielisistä kirjailijoista toisen maailmansodan tapahtumia. Vuonna 1979 romaanin pohjalta tehtiin elokuva.[13]Bremenin kirjallisuuspalkinnon palkintolautakunta olisi vuonna 1960 halunnut palkita hänet teoksesta, mutta osavaltion senaatti esti palkitsemisen, eikä palkintoa myönnetty lainkaan tuona eikä seuraavana vuonna.[14]
Myös Grassin seuraava teos, niin ikään toisen maailmansodan Danzigiin sijoittuva kirja Kissa ja hiiri (1961), sai aikaan skandaaleita, sillä sekä kirjaa että sen elokuvasovitusta pidettiin siveettöminä.[15] Danzig-trilogian kolmas teos, Koiranvuosia (1963), kertoo natsien rikoksista ja entisten natsien hyväksynnästä sodan jälkeen. Danzig-sarjan jälkeen hän kirjoitti Berliiniin sijoittuvat kaksi näytelmää ja yhden romaanin.[13]
Monien Grassin teosten nimissä on tavallisia eläimiä: kissa, hiiri, rotta, kampela.[13] Grass järjesti teostensa kääntäjille 1970-luvulta alkaen useita seminaareja, joissa käsiteltiin sanojen merkityksiä, oiottiin väärinkäsityksiä ja Grassin lukiessa kuunneltiin rytmiä.[16]
Palkinnot ja tunnustukset
Grass sai lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja huomionosoituksia, joista tärkeimpinä:
Die Vorzüge der Windhühner. Gedichte, Prosa und Zeichnungen (1956)
Gleisdreieck (1960)
Ausgefragt (1967)
Gesammelte Gedichte (1971)
Löytötavaraa lukuhaluttomille. (Fundsachen für Nichtleser, 1997) Suomentanut Oili Suominen. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-1052-4 Alkuperäistekstin ensimmäinen versio, jossa kuvituksena tekijän maalaukset.
Die Plebejer proben den Aufstand. Ein deutsches Trauerspiel (1966)
Lähteet
↑Majander, Antti & Petäjä, Jukka: Muistot: Günter GrassHelsingin Sanomat. 14.4.2015. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 5.10.2015.
↑The Nobel Prize in Literature 1999 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 13.4.2015. (englanniksi)
↑ abcdGrass, Gunther. (Neuhaus, Volker. 1997. Schreiben gegen die verstreichende Zeit. Zu Leben und Werk von Günter Grass. München: Deutscher Taschenbuch Verlag.) Literatur im Kontext. Universität wien. Arkistoitu 27.11.2012. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
↑The Betrayal of Memory (The Opinion Pages) The New York Times. 18.8.2006. The New York Times Company. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
↑Polanz, Antje: "Katz und Maus" hören zum Fressen gerne zuRezensionsforum, Literaturkritik.de. Literaturkritik.de, Rezensionsforum für Literatur und Kulturwissenschaften. Viitattu 9.7.2012. (saksaksi)
↑Becker, Leena: Grassin kirjaa ei voi kääntää. Helsingin Sanomat, 22.3.2011, s. C 2. Sanoma. Tilaajille.
Kirjallisuutta
Aarnio, Ritva & Loivamaa, Ismo (toim.): Ulkomaisia nykykertojia 1. Helsinki: BTJ, 1998. ISBN 951-692-437-9
