Viljami Kalliokoski

Viljami Kalliokoski
Suomen maatalousministeri
	Rytin II hallitus; 15.8.1940–3.1.1941; Rangellin hallitus; 4.1.1941–4.3.1943; Linkomiehen hallitus; 5.3.1943–7.8.1944; Hackzellin hallitus; 8.8.1944–20.9.1944; Urho Castrénin hallitus; 21.9.1944–16.11.1944; Törngrenin hallitus; 5.5.1954–19.10.1954; Kekkosen V hallitus; 20.10.1954–2.3.1956
Edeltäjä	Pekka Heikkinen; Kalle Jutila
Seuraaja	Eemil Luukka; Martti Miettunen
Kansanedustaja
	5.9.1922–5.4.1945; 22.7.1948–19.2.1962
Ryhmä/puolue	Maalaisliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri	Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt	15. toukokuuta 1894; Halsua
Kuollut	20. tammikuuta 1978 (83 vuotta); Kokkola
Ammatti	maanviljelijä
Arvonimi	maanviljelysneuvos (1949)
Tiedot
Puolue	Maalaisliitto
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Viljami Kalliokoski (15. toukokuuta 1894 Halsua – 20. tammikuuta 1978 Kokkola) oli suomalainen poliitikko, maanviljelijä ja maanviljelysneuvos. Hän on Suomen historian kuudenneksi pitkäaikaisin kansanedustaja 1922–1945 ja 1948–1962, minä aikana hän istui yhteensä 41 valtiopäivät. Hän oli apulaismaatalousministeri ja maatalousministeri kahdeksassa hallituksessa vuosina 1936–1937, 1940–1944 ja 1954–1956.

Kalliokoski oli myös muun muassa eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja 1931–1938, eduskunnan 1. varapuhemies 1938–1940 ja 1950–1954. Lisäksi hän toimi Maalaisliiton puheenjohtajana sotien aikaan, vuosina 1940–1945. Sanomalehti Keskipohjanmaan päätoimittaja hän oli 1930–1938 ja Pellervo-Seuran toimitusjohtaja 1945–1949. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä erityisesti maatalouden, osuustoiminnan ja kirkon piirissä.

Viljami Kalliokoski oli naimisissa vuodesta 1917 alkaen Hilja Sofia Kalliokosken (o.s. Kujala) kanssa. He saivat yhdessä kuusi lasta, joista poika Matti Kalliokoski kaatui Kannaksella puna-armeijan suurhyökkäyksessä 18. kesäkuuta 1944. Kalliokoski sai maanviljelysneuvoksen arvonimen vuonna 1949.

Poliittinen ura

Kalliokoski oli kasvanut Santeri Alkion esikuvan ja nuorisoseuratoiminnan kautta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kansanedustajauransa alkuvuosina hänet tunnettiin puolueensa sosiaaliradikaaleihin kuuluvana ja oikeistoradikalismin tiukkana vastustajana. Kalliokoski oli puolueessaan ensimmäisiä Lapuan liikkeen julkisia vastustajia. Hänen muiluttamistaan suunniteltiin kesällä 1930, mutta hanke kompastui amatöörimäiseen toteutukseen. Kalliokoski oli myös puolueessaan aktiivisimpia pula-ajan talousongelmien esiintuojia, joten hän ei monen puoluetoverinsa tavoin joutunut kärsimään pulan aiheuttamasta tyytymättömyydestä. Hänen poikkeuksellisen suosionsa äänestäjien keskuudessa näkyi vuoden 1936 eduskuntavaaleissa, jolloin maalaisliitto sai Kalliokosken kotikunnassa Halsualla historiansa parhaan tuloksen: 91,2 prosenttia äänistä. Lähes kaikki äänet annettiin Kalliokoskelle. Sen sijaan lain kumoamiseen johtanut kieltolakikansanäänestys oli Kalliokoskelle pettymys, sillä hän kannatti kieltolakia sen loppuun saakka.

Sota-aikana hänen vastuulleen hallituksessa kuuluivat asutusasiat sekä elintarviketuotanto. Välirauhan aikana hän ministerinä vastasi siirtoväen asuttamisesta muualle Suomeen sekä jatkosodan aikana takaisin vallattujen alueiden jälleenasuttamisesta. Syksyllä 1944 hänen johdollaan linjattiin vielä kolmas asutusurakka alueluovutusten takia. Myös elintarviketuotannossa sotavuodet olivat dramaattisia, sillä nälänhädän uhka Suomessa oli todellinen sekä keväällä 1942 että 1944.

Kalliokoski ei kuulunut hallituksen sisärenkaaseen, joka käsitteli ulkopoliittisia linjauksia. Siitä huolimatta sodan loppuvaiheissa Kalliokoskea vastustaneen maalaisliiton opposition keulahahmoksi nousi ulkopoliittisiin erimielisyyksiin vedonnut Urho Kekkonen. Kalliokoski kuului ns. vanhoihin kasvoihin, joiden ei sallittu asettua ehdolle enää eduskuntavaaleissa 1945. Kalliokosken ja Kekkosen kärjistynyt vastakkainasettelu johti Kalliokosken eroamiseen maalaisliiton johdosta kesken dramaattisen puoluekokouksen kesäkuussa 1945. Eronsa jälkeen Kalliokoski välttyi häntä uhanneelta syytteeltä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hän oli puolueensa sisällä Kekkosen vastaehdokkaana valittaessa maalaisliiton presidenttiehdokasta vuoden 1956 vaaleihin. Vuorostaan puolueensa sisällä oppositioon jäänyt Kalliokoski teki paluun eduskuntaan vuoden 1948 vaaleissa ja jatkoi kansanedustajana vuoteen 1962 saakka. Kalliokoski tunnettiin myös taidokkaana puhujana, jonka puheiden määrän on yli kuusi vuosikymmentä kestäneen julkisen uran aikana arvioitu nousseen viiden ja kymmenen tuhannen väliin.

Kirkollinen toiminta

Kalliokoski toimi monissa kirkollisissa luottamustehtävissä. Hänet valittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen jäseneksi vuonna 1944. Tuolloin sodan jälkeen hänen asiantuntemustaan tarvittiin erityisesti maanlunastuskysymyksiin, siirtoväkeen ja siirtoseurakuntiin liittyvissä asioissa. Hänen kautensa kirkkohallituksessa kesti 25 vuotta. Hän toimi myös laajennetun piispainkokouksen jäsenenä.^[1]

Vuonna 1963 Kalliokoski valittiin kirkolliskokouksen jäseneksi ja saman tien varapuheenjohtajaksi. Näin hänestä tuli siihen asti korkeimpaan asemaan noussut maallikko evankelis-luterilaisessa kirkossa.^[2] Kirkolliskokouksen jäsenenä hän pyrki turvaamaan pienten ja syrjäisten seurakuntien toimintamahdollisuudet.^[3] Kun uusimuotoinen kirkolliskokous aloitti toimintansa vuonna 1974, Kalliokoski valittiin edelleen varapuheenjohtajaksi kaudelle 1974–1977. Pitkäaikaisen eduskuntakokemuksensa myötä hänellä oli merkittävä osa, kun uudistetun kirkolliskokouksen työjärjestystä ja käytäntöjä muotoiltiin.^[4] Kalliokoski toimi myös evankelisen herätysliikkeen järjestötehtävissä.^[3]

Lähteet

↑ Aspfors, Raimo: Viljami Kalliokoski 1894–1978 evankelisena ja alkiolaisena vaikuttajana, s. 198, 279. (Väitöskirja. Studia historica septentrionalia 32) Oulu: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1997. ISSN 0356-8199 ISBN 952-9888-11-2
↑ Aspfors 1997, s. 229.
↑ ^a ^b Aspfors 1997, s. 279.
↑ Antila, Jaakko Olavi: Kansankirkko ristipaineessa: Suomen luterilainen kirkolliskokous 1974–2011, s. 32–33, 36–37. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1407) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISSN 0355-1768 doi:10.21435/skst.1407 ISBN 978-952-222-544-3

Kirjallisuutta

Eino Isohanni ja Alfred Salmela (toim.): Maa on ikuinen: Viljami Kalliokosken puheita ja kirjoituksia. Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto, 1954.
Viljami Kalliokoski: Kiitollisena muistan. Kirjapaja, 1973. ISBN 951-621-074-0
Matti Kalliokoski: Pitkä sarka, Viljami Kalliokosken elämä. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27289-2