Verotus Suomessa

Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Määritelmä puuttuu

Suomen asukkailta ja Suomessa toimivilta yrityksiltä ja yhteisöiltä kerätään veroja, joilla rahoitetaan valtion, kuntien, Kansaneläkelaitoksen ja eräiden kirkkokuntien ylläpitämiä yhteiskunnan palveluita. Verotus perustuu lakeihin, jotka valtiovarainministeriö valmistelee ja eduskunta hyväksyy. Myös Euroopan unionissa päätetään Suomen verotuksesta. Kunnat ja seurakunnat päättävät itse veroprosenttinsa.^[1]

Verolajeja ovat ansio- ja pääomatuloista maksettavien kunnallisveron ja valtion tuloveron lisäksi muun muassa kiinteistövero, arvonlisävero, lähdevero ja varainsiirtovero sekä ansiotuloista maksettava kirkollisvero, jota maksavat vain kirkon jäsenet.

Suomessa asuvaa tai oleskelevaa henkilöä koskee asumisperusteinen verovelvollisuus. Lisäksi ulkomailla asuvan henkilön Suomesta saadut tulot verotetaan Suomeen.^[2]

Valtion tulovero on progressiivinen, eli enemmän tienaavat maksavat suhteellisesti enemmän veroja. Poikkeuksen tästä muodostavat kuitenkin Suomeen töihin tulevat erityisosaamista omaavat ja erittäin suurta palkkaa nauttivat työntekijät, joiden verotuksessa ei ole progressiota eikä myöskään kunnallisveroa, vaan heiltä peritään ensimmäisen neljän vuoden ajalta ainoastaan 32 prosentin lähdevero.^[3]

Kun tuloverotusta tarkastellaan valtion- ja kunnallisveron muodostamana kokonaisuutena, työeläkkeestä, työkyvyttömyyseläkkeestä, äitiys- ja sairauspäivärahasta sekä työttömyyskorvauksesta maksetaan huomattavasti enemmän veroa kuin samansuuruisesta palkasta.^[4]

Vuonna 2015 Suomessa maksettiin veroja yhteensä noin 92 miljardia euroa. Tästä valtionverojen osuus oli noin 43 miljardia.^[5] Suomen bruttoveroaste oli vuonna 2015 noin 44,5 %.^[5] Bruttoveroaste kuvaa, kuinka suuren osan bruttokansantuotteesta kerätään julkisyhteisöille veroina. Korkeampi veroaste on Tanskassa ja samankaltainen Ranskassa ja Belgiassa.^[6]

Pääartikkeli: Verotuksen historia Suomessa

Varhaisista Suomessa käytössä olleista verotuksen tavoista ei ole tarkkaa tietoa. Varhaisin tiedetty veromuoto Suomessa oli niin sanottu koukkuvero. Katolinen kirkko puolestaan käynnisti oman verotuksensa levittäytyessään Lounais-Suomeen 1200-luvun alkupuolella.^[7] Vuoden 1280 tienoilla rälssi (eräänlainen aateli) sai verovapauden.^[8]

Ruotsin kuningaskunta aloitti verottamisen laajentuessaan Suomeen keskiajalla. Kirjavassa keskiajan verotusjärjestelmässä veroja kannettiin kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle. Veronkanto-oikeus muuttui 1600-luvun kuluessa perinnöllisten sekä osto- ja panttirälssitilojen syntymisen kautta aateliston omistusoikeudeksi, mutta vuosisadan loppua kohti talonpojat palasivat maksamaan veronsa kruunulle aatelismiehen sijaan. Vuoden 1772 hallitusmuodossa hallitsijalle annettiin oikeus päättää kruunun tulojen käytöstä maan hyödyksi.^[9]

Vuonna 1809, kun Suomi liitettiin autonomisena osana Venäjän keisarikuntaan, perustettiin myös Suomen oma keskushallinto, jonka tehtäviin kuului myös verotuksen järjestäminen.^[9] Aleksanteri I lupasi Porvoon valtiopäivillä valtion verotulot käytettävän ainoastaan Suomen tarpeisiin. Vuonna 1809 maavero oli edelleenkin tärkein vero, mutta sen rinnalla kannettiin kruununkymmenyksiä, henkiveroja ja muita pienempiä veroja.^lähde?

Ensimmäinen autonomian ajan huomattava verouudistus toteutettiin 1840-luvulla, kun monien kirjavien ja ikivanhojen verolukujen tilalle tuli käyttöön yksi ainoa veroluku, verorupla. Toinen merkittävä uudistus verotuksessa autonomian ajalla oli kokonaistulon käsitteeseen ja veronmaksukykyyn perustuvan tuloverotuksen käyttöönotto.^[9] Autonomian ajalla toteutettu kunnallisveron muuttaminen tuloihin perustuvaksi lisäsi osaltaan halua uudistaa myös valtion verotusjärjestelmää.^lähde?

Vielä 1800-luvun alkupuolella Ruotsissa verotus oli paljon alle 10 % bruttokansantuotteesta.^[10]

Vuonna 1920 säädettiin ensimmäinen tulo- ja omaisuusverolaki (TOL).^[11] Vuoden 1931 alusta veroja ei voinut enää maksaa muutoin kuin rahana. Helmikuussa 1941 tuli voimaan liikevaihtovero. Vuonna 1943 Suomi jaettiin valtionverotusta varten veropiireihin ja lääninhallitukset alkoivat huolehtia veronkannosta. Tätä ennen veronkanto oli ollut kruununvoudin ja maistraattien vastuulla. Vuonna 1960 toteutui aina vuodesta 1926 alkaen vireillä ollut suuri välittömän verotuksen hallinnon uudistus, jonka seurauksena luovuttiin valtion ja kunnan verotuksen erillisyydestä. Verotuslain tullessa voimaan vuonna 1960 Suomeen perustettiin 215 veropiiriä ja niihin verotoimistot. Useita laajoja, erityisesti henkilöverotukseen liittyviä uudistuksia valmisteltiin 1970-luvun kuluessa, kun taas 1980-luvulla toteutettiin useita yritysverotukseen liittyviä uudistuksia. Laman jälkeen 1990-luvulla verotusta kiristettiin tilanteesta selviämiseksi, ja lakiuudistuksella mahdollistettiin veroehdotuksen käyttöönotto. Seuraavalla vuosikymmenellä keskityttiin monipuolisen asiakaspalvelun kehittämiseen, kun käyttöön otettiin veroilmoituksen ja veroehdotuksen korvannut esitäytetty veroilmoitus sekä erilaisia verkkoasioinnin palveluja. Vuonna 2008 verohallitus ja yhdeksän verovirastoa yhdistettiin Verohallinto-nimiseksi viranomaiseksi, ja vuonna 2010 Verohallitus lakkautettiin kokonaan.^[9]

1993 eriytettiin toisistaan pääoma- ja ansiotulojen verotus. Osinkoverotuksen laskiessa osingot lisääntyivät valtavasti.^[12] Kiinteistöverolaki tuli voimaan vuonna 1993, jolloin asuntotulon verotus ja katumaksu poistettiin. 1.6.1994 arvonlisävero korvasi liikevaihtoveron. Vuoden 1996 lain myötä vähitellen siirryttiin veroilmoituksista veroehdotuksiin.^lähde?

Veronsaajia (fiscus) ovat Suomessa valtio, kunnat ja eräät muut julkisyhteisöt (Suomessa evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko, kansaneläkelaitos, metsänhoitoyhdistys tai metsäkeskus ja näiden lisäksi EU).^lähde?

Muut julkisyhteisöt voivat kantaa veroja vain jäseniltään, kun taas valtion tai kunnan veronkanto-oikeus ulottuu kaikkiin sen alueella asuviin asukkaisiin ja tapahtuvaan liiketoimintaan.^lähde?

Valtiolle

• Arvonlisävero on kulutusvero, jonka kuluttaja maksaa tavaran tai palvelun hankinnan yhteydessä. Yrittäjä tilittää myyntinsä mukaisen arvonlisäveron valtiolle kuukausittain.
• Valmistevero on jonkin tuotteen valmistajalta, tuottajalta tai maahantuojalta valtiolle kerättävä vero.
• Valtion tuloveroa maksetaan ansiotuloista, kuten palkasta, eläkkeestä ja etuuksista. Eduskunta päättää tuloveroasteikosta vuosittain. Veroprosentti on progressiivinen, eli se kasvaa tulojen kasvaessa. Vuonna 2015 alle 16 500 euron tulosta ei maksettu valtionveroa lainkaan, alin veroprosentti oli 6,5 % ja ylin 31,75 %, jota sovellettiin yli 90 000 euron vuosituloihin.^[13][14]
• Pääomatuloveroa maksetaan pääomatuloista. Pääomatuloveroprosentti on kiinteä.
• Lahjaveroa maksetaan tietyn rajan ylittävästä lahjasta tai ennakkoperinnöstä. Lahjavero määräytyy lahjoitetun omaisuuden arvon ja sukulaisuussuhteen perusteella.
• Lähdeveroa pidätetään Suomeen enintään kuudeksi kuukaudeksi tulevan ulkomaalaisen Suomesta saamasta tulosta. Myös korkotulosta peritään kiinteän veroprosentin mukaista lähdeveroa.
• Varainsiirtoveroa maksetaan kiinteistöjen tai arvopapereiden myynnistä.

Kunnille

• Kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella vuosittain maksettava vero. Kiinteistöveroprosentit päättää kunnanvaltuusto.
• Kunnallisveroa maksetaan ansiotuloista. Kunnat vahvistavat vuosittain tuloveroprosenttinsa.

Valtiolle sekä kunnille

• Yhteisön tuloveroa peritään yhteisön tuloksesta. Veron tuotto jaetaan valtion ja kuntien kesken.

Kansaneläkelaitokselle

• Vakuutetun sairausvakuutusmaksu ja päivärahamaksu tilitetään Kansaneläkelaitokselle.

Seurakunnille

• Kirkollisvero peritään evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenten ansiotuloista. Verohallinto tilittää kirkollisveron seurakunnille.

Veronsaajien osuudet Verohallinnon keräämien verotulojen nettokertymästä vuonna 2017 olivat^[15][16]

Verohallinnon keräämien verotulojen saajat ja lähteet vuonna 2017^[15][16]

Perustuslain mukaan valtion ja kuntien veroista säädetään aina lailla. Verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteiden tulee yksiselitteisesti ilmetä laista, ettei hallinnollisilla määräyksillä voida tehdä tärkeitä ratkaisuja lakia käytäntöön sovellettaessa. Lisäksi laissa on oltava säännökset muutoksenhausta verotuspäätökseen, jotta verovelvollisen oikeusturva toteutuisi.

Nykyinen perustuslaki kumosi vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksen, jonka mukaan vuotta pidemmältä ajalta kannettava uusi tai lisätty vero tuli hyväksytyksi, jos sitä kannatti kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Siksi verolait säädettiin yleensä yhtä kalenterivuotta koskevina, koska siihen riitti äänten enemmistö. Nykyisin verolait tulevat hyväksytyiksi muiden lakien tapaan annettujen äänten enemmistöllä.

Myös hallitus voi antaa täydentäviä asetuksia, joissa täsmennetään lainkohtien soveltamista.

Tärkeimmät Suomessa käytössä olevat verolait ovat:

• tuloverolaki TVL (1535/1992)
• laki elinkeinotulon verottamisesta EVL (360/1968)
• maatilatalouden tuloverolaki MVL (543/1967)
• laki verotusmenettelystä VML (1558/1995)
• arvonlisäverolaki AVL (1501/1993)
• ennakkoperintälaki (118/1996)
• perintö- ja lahjaverolaki PerVL (378/1940)

Varsinaisten verolakien lisäksi merkitystä on osakeyhtiölailla sekä kirjanpitolailla ja -asetuksella.

Suomessa lähtökohtaisesti jokainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on verovelvollinen. Tällä tarkoitetaan, että jokainen ihminen (luonnollinen henkilö) sekä yritys, yhdistys, säätiö tai muu oikeushenkilö ovat aina verovelvollisia.^[17]

Avo- tai avioliitossa puolisoista molemmat ovat erikseen verovelvollisia. Myös lapset ovat vanhemmistaan itsenäisiä verovelvollisia. Tämä tarkoittaa sitä, että verotettavia tuloja ei lasketa yhteen veron määrän laskemiseksi.^[17]

Verovuoden aikana kuolleen henkilön kuolinpesää verotetaan kuolinvuodelta sekä vainajan että kuolinpesän tulosta. Kuolinpesään sovelletaan niitä tuloverolain säädöksiä, joita vainajaankin olisi sovellettu. Kuolinpesän tuloksi lasketaan siis sekä vainajan että kuolinpesän tulot. Kuolinpesä saa myös kaikki ne vähennykset, jotka vainaja olisi saanut, jos olisi elänyt verovuoden loppuun. Lesken tuloja ei veroteta kuolinpesän tuloina. ^[17]

Yleinen verovelvollisuus on Suomessa verovuonna asuneella henkilöllä, kotimaisella yhteisöllä tai kuolinpesällä. Tällä tarkoitetaan, että he ovat verovelvollisia sekä Suomesta että muista maista saamistaan tuloista. Tällöin verovelvollisuuden sanotaan olevan globaalista eli maailmanlaajuista.^[17]

Rajoitetusti verovelvollisia ovat kaikki ne, jotka eivät ole yleisesti verovelvollisia. Jos luonnollinen henkilö ei asu Suomessa, hän on täällä rajoitetusti verovelvollinen. Ulkomainen yhteisö on niin ikään rajoitetusti verovelvollinen. Rajoitetusti verovelvollinen on velvollinen suorittamaan Suomeen veroa vain täältä saamistaan tuloista. Suomesta saatuja tuloja ovat esimerkiksi suomalaiselta maksajalta saatu palkka Suomessa tehdystä työstä ja suomalaisen osakeyhtiön maksama osinko. Eräät Suomesta saadut korkotulot eivät ole kuitenkaan veronalaista tuloa rajoitetusti verovelvolliselle. Esimerkiksi talletustilin tai joukkovelkakirjalainan korko on rajoitetusti verovelvolliselle verovapaa.

Suomessa asunut tai asuva voi olla verovelvollinen Suomeen, vaikka ei asuisikaan tai oleskelisikaan Suomessa. Tällöin puhutaan kansainvälisestä vero-oikeudesta ja sen tulkinnasta. Suomen verotusvallan ulottuvuudesta ulkomaille määrätään erityisesti tuloverolaissa.^[17]

Verosopimukset: Jos Suomella ja verovelvollisen muuttomaalla on valtioiden välinen verosopimus, määritellään niissä millaisissa tilanteissa ne rajoittavat omaa verotusvaltaansa. Verosopimuksilla voidaan vain rajoittaa Suomen omaa lainsäädäntöä. Verosopimus ei koskaan laajenna Suomen verotusvaltaa eli luo uutta verotusta, jota Suomessakin ei olisi. Suomen sisäinen lainsäädäntö ohittaa verosopimukset aina, kun ne kaventavat sisäisen lainsäädännön mukaista verotusta. Jos esimerkiksi tulo on Suomessa yli kuuden kuukauden ulkomailla oleskelun vuoksi verovapaata, kyseistä tuloa ei voi verottaa Suomessa, vaikka verosopimus erikseen antaisikin Suomelle verotu

Jotkut ihmiset ja yritykset jättävät verot osittain maksamatta. Tällaisia laittomia verottomia markkinoita kutsutaan harmaaksi taloudeksi ja tällainen työ on ns. pimeää työtä. Veropetos toteutetaan ilmoittamalla verohallinnolle väärä veron määräämiseen vaikuttava tieto (aktiivinen veropetos) tai tulotietoja ei ilmoiteta lainkaan (passiivinen veropetos).

Tullirikoksia kutsutaan salakuljetukseksi. Rikosoikeudellinen nimitys sekä vero- että tullirikoksille on veropetos, josta tuomitaan sakkoa tai vankeutta.

Verorikoksia tutkiakseen verohallinto voi tehdä tietopyyntöjä joilla se hakee vertailumateriaalia verotuksen tutkimiseen. Vuonna 2022 tietosuojavaltuutettu antoi Verohallinnolle huomautuksen liian laajoista tietopyynnöistä koska Verohallinto ei ollut huomioinut riittävästi materiaalin käsittelyyn liittyviä riskejä kun aineisto koski lähes 18 miljoonaa tilitapahtumaa ja 880 000 tilinomistajaa.^[18] Tapauksen johdosta Verohallinto ilmoitti muuttavansa käytäntöään laajojen tietopyyntöjen osalta.^[19]

Verotuksen toimittaminen on Verohallinnon tehtävänä. Verohallinto kerää noin kaksi kolmasosaa veroista ja veronluonteisista maksuista.^[20] Keräämänsä verot Verohallinto tilittää yhteiskunnan palveluja ylläpitäville veronsaajille, eli valtiolle, kunnille, Kansaneläkelaitokselle (Kela) sekä evankelisluterilaisille että ortodoksisille seurakunnille. Suomen suurimpien yritysten verotuksen suorittaa Konserniverokeskus, joka kuuluu Verohallinnon Yritysverotusyksikköön.

Tullitoimenpiteistä ja valvonnasta huolehtii Tulli. Tulli keräsi veroja vuonna 2017 2,9 miljardia euroa.^[21]

Myös Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kerää veroja tai veroluonteisia maksuja.^[22]

Yksityishenkilöt voivat tehdä sähköisen veroilmoituksen Verohallinnon palvelussa (Arkistoitu – Internet Archive) ja yritykset ilmoittamalla tiedot Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa (Arkistoitu – Internet Archive), lähettämällä veroilmoituksen tiedostona Ilmoitin.fi-palvelussa tai käyttämällä Tyvi-palveluja (Arkistoitu – Internet Archive), joista osa on maksullisia.^[23]

Verotuspäätökset ovat valituskelpoisia. Mikäli hallinnon sisäinen oikaisumenettely ei tuota tulosta voi verovelvollinen valittaa verotuspäätöksestä alueelliseen hallinto-oikeuteen ja viime kädessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös veronsaajalla on valitusoikeus, jos verohallinto päättää ettei veroa panna maksuun. Valitusmenettelyssä on kyse hallintolainkäytöstä.

• Polttoainevero
• Verohallinto
• Verokortti
• Veroäyri
• Yritysverotus Suomessa
• Yleisradiovero

• Yleishyödyllisen yhteisön verotus

• Myrsky, Matti: Suomen veropolitiikka. Talentum, 2013. ISBN 978-952-14-1944-7

• Findikaattori - Verot ja veronluonteiset maksut (aikasarja vuodesta 1975 alkaen)